Kun on tunteet eli kun henki puhuu

Tiedän, etten ole tällä planeetalla ainoa, jolle välillä tulee sellaisia tunteita, että jotain on aivan pakko tehdä tai jossain on aivan pakko käydä. Itse käytän tuosta tilasta ilmaisua "tuli sellainen tunne, että on pakko...". Eräs ystäväni vastaavasti luonnehtii tilaa sanoilla "henki sanoi minulle, että..." Hänen kohdallaan henki on toiminut usein todellisena johdattajana, kerran hän on mm. pelastanut humalaisen miehen paleltumasta puhelinkoppiin (tapahtui siis silloin kun Suomen maassa vielä oli puhelinkoppeja ja niissä kolikoilla toimivia puhelimia) vain sen vuoksi, että henki käski hänen katsoa sinne silloin kun he porukalla olivat tuota kadonnutta etsimässä. Tämä tapahtui tietenkin talvella ja pakkasta oli reilut parikymmentä astetta eli hengenlähdön vaara oli todellinen.

Eilen sitten kävi niin, että henki sanoi minulle tai siis tuli sellainen tunne, että oli aivan pakko juuri sinä päivänä lähteä viemään käytettyjä energiansäästölamppuja kierrätyskeskukseen ja samalla poiketa siellä myymälässä. Minä olen vaistojeni orja ja tein niin kuin "pakko" oli.

Kierreltyäni myymälässä vain parikymmentä sekuntia huomasin sen, mitä henki oli minut sieltä lähettänyt hakemaan. Se oli puinen tarjotin. Huonossa kunnossa tarkoitan siis sottainen ja tahrainen, mutta muutoin tukeva ja priima ja  juuri sopiva siihen tarkoitukseen, mihin olin sitä ajatellut.

Kun tarjotin näyttää tältä, voitte veikata, mitä siitä on tarkoitus tulla.

Kyllä vain, elämäni ensimmäinen mosaiikkityö ja taatusti uniikki Pentikin Tapion tarjotin, jonka materiaalina toimivat ne eilen esittelemäni postin rikkomien astioiden kappalleet. Hintaa tarjottimella oli 0,20€ eli ei käytännössä mitään. Kun posliinin kappaleet ja luonnonvalkoinen maali sekä liima ovat valmiina, enää tarvitaan saumauslaasti, jolla kolot saadaan täytettyä. Käsittääkseni sen ei pitäisi maksaa ihan mahdottomia eli jälleen nuukailuhenkinen askartelu/tuunaus tulossa.

Pentikin Tapio sarjassa muuten on ihan oikastikin täsmälleen samanmallinen puinen tarjotin, jota minulla ei kokoelmissani ole, mutta saanpahan sen tilalle uniikin version. Oli sitten ihan pakko käydä googlesta näpistämässä kuva tuosta alkuperäisestä tarjottimesta.

Kun olin poiminut tuon tarjottimen käteeni, reitilleni asettui pariskunta tutkimaan jotain esinettä ja jouduin kiertämään. Lähestyessäni myymälän peränurkkaa minulle tuli jälleen se tuttu tunne, joka pakotti katsomaan erääseen laatikkoon. Siellä oli Kenwoodin monitoimikone, jossa oli liuta kaikenlaisia teriä, vatkaimia ja muuta. Ensimmäinen mitä tajusin oli se, että laitteen raastinterät ja metallinen leikkuuterä olivat avaamattomissa paketeissa. Ne olivat juuri ne, jotka äitini 35 vuotta vanhassa laitteessa olivat kuluneet loppuun. Mistään muusta ei ollut väliä, kunhan nuo vain toimivat. Nappasin laatikon kainalooni, sillä tiesin sen olevan juuri sen, mistä henki minulle oli kertonut.

Maksaessani kysyin vielä, että toimiiko laite varmasti ja vakuuttivat, että heillä tarkastetaan kaikki myyntiin tulevat laitteet sähkömiehen toimesta eli laite todellakin toimii. Nyt saa äiti sitten uuden raastimen käyttöönsä, sillä terät eivät tietenkään sovi siihen vanhaan, mutta kaipa tuo uusi vimpain niitä edes hetken pyörittelee, sen verran vähän käytetyltä ja hyvin pidetyltä se näytti, ohjekirjat ja kaikki mukana.

Sitten se reisun paras osuus - tuo Kenwood-laite maksoi 8 euroa ja tarjottimen sain kaupan päälle. Ei ollut kallis reissu tällä kertaa!