torstai 19. syyskuuta 2013

Kylpyhuoneen hylly 1 vuotta

Lupasin vuosi sitten kuvata kylpyhuoneeseemme silloin tehdyn hyllyn.

Tavoitteena oli, että hylly olisi vuoden kuluttua tyhjempi kuin valmistumispäivänään.

Tältä se näytti silloin

Ja tältä se näyttää nyt.



Eipä oikeastaan ole vuodessa merkittävää tyhjentymistä tapahtunut, vaikka miten yirttää tuijottaa. Pikemminkin hyllyt näyttävät täydemmiltä, vaikka kosmetiikkaa ei juuri ole ostettukaan. Jotain hyvin pientä olen ostanut, enemmän olen saanut lahjaksi tai hankkinut bonuspisteillä eli kosmetiikan määrä ei kyllä ole lisääntynyt. Sen sijaan fööni ja kiharrin on hankittu ensimmäisen kuvan ottamisen jälkeen, ensinmainittu on vihreässä laukussa alimalla hyllyllä ja jälkimmäinen kotelossaan hyllyn edessä.

Pitänee tehdä vuoden päästä uusi tarkistus ja katsoa, miten paljon seuraavan vuoden aikana hyllyyn tulee lisää tilaa.


Ei kommentteja: