lauantai 16. marraskuuta 2013

Blogi kasvaa väärään suuntaan

Joku on saattanut hämmästellä, miksi blogiin on yllättäen ilmestynyt tekstejä takautuvasti. Parin viime viikon aikana olen puuhastellut kaikenlaista ja saanut jotain aikaankin, noita nyt sitten täällä esittellen. Olen edelleen puhelimen kameran varassa. Sen kanssa kuvia pitää siirrellä edes takaisin puhelimesta pilvipalvelimelle ja sieltä sitten taas koneelle, koska en halua kaikista kuvistani julkisia. Se on laiskalle ihmiselle kova paikka, kun on tottunut siihen, että napataan kamerasta muistikortti ja törkätään se suoraan koneeseen ja kuvat ovat valmiina käytettäviksi.

Nyt piiskasin itseni siirtämään kerralla kaikki kuvat käytettäviksi blogissa ja kun kuvat ovat olleet valmiina, olen napsutellut niihin liittyvät tekstit valmiiksi ja laittanut julkaisuun takautuvasti, jotta kaikki eivät olisi tulleet samalle päivälle.

Viime päivinä olen keksinyt kaikkea mahdollista puuhastelua, jotta minun ei tarvitsisi lukea tenttiin.
Olen esimerkiksi siivonnut hiuskoriste ja rihkamakorulaatikkoni, mistä lisää myöhemmin.

Sieltä löysin tummuneet rihkamapallokorvikset. Olen siirtynyt käyttämään rihkamakoruja arkena, koska kyllästyin kantamaan rahaa kultasepälle onnistuttuani hukkaamaan tämän tuosta jonkun aidoista koruistani. Ensin meni pitkään niin, että rihkamakoruista ei hukkunut yhtään, nyttemin niistäkin on jokunen kadonnut, mutta menetys ei harmita lainkaan siinä määrin kuin aitojen helmien tai kultarenkaiden kadottaminen. Päätin siistiä nuo tummuneet korvikset uuteen uskoon ja paremmin väreihini sopiviksi. Käytin supernaisellista keinoa - maalasin ne kimaltavalla kullanvärisellä kynsilakalla.

Minusta tuunaus oli ihan onnistunut. Tosin eivät näytä kuvassa niin kimaltavilta ja kultaisilta kuin todellisuudessa ovat.



 Selvittyäni näistä kertyneistä blogiteksteistä, otan itseäni niskasta kiinni ja alan lukea. Lupaan sen.

Ei kommentteja: