maanantai 25. marraskuuta 2013

Britatorttu

Tähänkin herkkuun on niin monta reseptiä kuin on tekijääkin.

Pohja:
125g voita tai margariinia
1 dl sokeria
2 munankeltuaista
1½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Marenkitaikina:
2 munanvalkuaista
1 3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Täyte:
2 dl kuohukermaa
200g maitorahkaa
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
litra tuoreita marjoja tai hdelmiä (mansikoita, kiivejä, banaania)

Lämmitä uuni 180 asteiseksi. Erottele munista valkuaiset ja keltuaiset, vaahdota pohjataikinan huoneenlämpöinen sokeri ja rasva. Lisää keltuaiset vatkaten ja lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä maito vuorotellen varovasti sekoitellen. Levitä taikina uunipelille leivinpaperin päälle ohueksi kerrokseksi.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vaahdotuksen alkuvaiheessa. Levitä marenkiseos pohjataikinan päälle. Paista 180 asteessa 20 minuuttia.

Jäähdytä pohja ja jaa se kahteen tai halutessasi kolmeen osaan. Irrota pohjat varovasti leivinpaperista. Vatkaa täyteen kerma vaahdoksi ja sekoita kerman joukkoon rahka ja sokerit. Leikkaa mansikat ja hedelmät sopiviksi paloiksi. Laita täytettä ja marjoja sekä hedelmiä levyjen väliin.

Ei kommentteja: