maanantai 2. joulukuuta 2013

Muovipussiton marraskuu

Meilläkin vietettiin muovipussitonta marraskuuta, mutta hiljaisesti. Olen jo oppinut sen, että mitä isompaan ääneen täällä asioista mesoan, niin sitä todennäköisemmin jokin kyseisessä hommassa menee pieleen, vaikka kyseessä pitäisi olla aivan pomminvarma juttu.

Tällä kertaa sovimme siis Herra Kirjoituksen kanssa, että vietämme muovipussittoman marraskuun ja tulokset raportoidaan vasta sitten, jos jotain raportoitavaa on. Sen verran lienennystä kaikkien jyrkimpiin sääntöihin oli luvassa, että hedelmät sai pakata kaupan pusseihin, omia kestohedelmäpusseja ei tarvinnut kuljettaa mukana, mutta yhtään isoa muovikassia ei saanut ostaa. Todentotta niin uskomatonta kuin se onkin, niin onnistuimme. Emme ostaneet yhtään muovipussia, vaan kannoimme ostokset kotiin joko pienissä hedelmäpusseissa taikka sitten kestokasseissa - pääsääntöisesti näissä jälkimmäisissä.

Tiedän monien käyttävän kestohedelmäpusseja ja äkkiähän noita ompelisikin mukaan otettaviksi, mutta meillä nuo pienet hedelmäpussit toimivat eväiden kuljetuspusseina ja sekajätteen roskispusseina, sitä kun kertyy sen verran vähemmän, ja lisäksi tietenkin vessan roskiksessa suojapusseina. Koska noille muovipusseille on monta käyttötarvetta, en ole nähnyt tarpeelliseksi siirtyä kestopusseihin - ylimääräisiä hedelmäpusseja on toki hamstraa eli esimerkiksi pakasteita ei pakata omiin pusseihinsa, mutta hedelmät pakkaan noihin. Lisäksi voisin epäillä, että yhdeksän kertaa kymmenestä ne kestopussit olisivat kotona silloin, kun se loistava hedelmätarjous osuisi kohdalle. Tyydyn siis ompelemaan tylliverhoista pesupusseja hedelmäpussien sijaan.

Muovipussiton marraskuu onnistui tosiaan aivan erinomaisesti, meille taisi tulla ihan yksi isompi muovikassi ja sitäkään ei ostettu, vaan se tuli tavaroiden mukana. Nuo tavarat tilattiin kaupasta ja olivat valmiiksi pakattuina muovikassiin, niin en sitä sitten siinä ruvennut purkamaan, vaan otin kassin vastaan. Lopputulos 30 päivää ja yksi kassi ja tämä siis yhteensä meiltä molemmilta.

Ei kommentteja: