tiistai 21. tammikuuta 2014

Suurennetut sukat

Aikanaan tein Herra Kirjoituksen siskonpojalle Ässä-sukat, jotka esittelin täällä. Nyt kun aikaa on kulunut, on pienestä vauvasta kasvanut pojanpallero, ovat myös jalat kasvaneet sen verran, että nuo sukat eivät enää mahdu jalkaan.

Jo sukkia tehdessäni päätin tehdä niihin sen verran reilun varren, että niitä voi käyttää melko pitkään ja että toisaalta sukkiin sisään mahtuu sitten paksummatkin housut. Terää kun voi aina pidentää tai leventää, joten tällaisen muodonmuutoksen miniässät kokivat.

Ensimmäisessä kuvassa vasemmalla alkuperäinen versio ja oikealla uusittu malli.



Purin sukkien terät kokonaan ja tein niihin uudet, leveämmät kantapäät ja pidemmät terät. Myös terien raidoitus muuttui 3-3-3:sta 2-3-2:een. Vanhasta sukasta purettu punainen riitti sopivasti tuohon raidoituksen alkuun ja raidatkin tein puretuista langoista, kärjen sitten puolestaan uudesta langasta, punaista seiska veikkaa kun minulla on aina edes vähän varastossa. 

Alla olevassa kuvassa sitten valmiit sukat, joille varmaan on näillä pakkasillä käyttöä.


Ei kommentteja: