torstai 6. helmikuuta 2014

Vapaa-aikaa

Otsikko voisi olla myös " vapaa-aikaa vai "vapaa-aikaa" ". Tämä kirjoitus sisältää tietynasteisen ja -asenteisen avautumisen, joten saattaa olla parasta jättää lukematta, mutta jonnekin on pakko päästä purkamaan tunteitaan.

Työtoverini kommentoi minulle eräästä asiasta, että voithan sinä sen hoitaa kun sulla on tuota vapaa-aikaa enemmän kuin mulla. Käämini kärähtivät alta aikayksikön, sillä vaikka minulla ei ole puolta tusinaa tenavaa helmoissani (ei muuten ole tuolla ehdottelijallakaan), ei minulla mitenkään ole niin paljon vapaa-aikaa tai ylimääräistä vapaa-aikaa, että käyttäisin sen toisten töiden tekemiseen.

Kyllä sitä ihan kummasti tämän pienenkin perheen huoltamiseen saa aikaa menemään, ne siivottavat neliöt kun eivät suurene tai pienene yhtään vaikka asujia olisi kahden sijasta kuusi. Ruokaakin laittaisi yhtä helposti kuudelle kuin kahdellekin, kaupassa käynti vie suunnilleen yhtä paljon aikaa riippumatta siitä lappooko kärryihin tavaroita kahdelle vai kuudelle. Pyykkiäkin meillä pestään sen verran paljon, ettei muutaman lisäpesukerran aikaa syövää vaikutusta edes huomaisi, enkä jotenkaan jaksa uskoa, että niihin neljän hengen tiskeihin menee juuri enempää aikaa kuin kahden hengen tiskeihin. Eli summa summarum, ihan yhtä paljon minulta menee kotihommiin aikaa kuin isommankin perheen äidiltä.

Kun tuohon yhtälöön lisää vielä sen, että olen tehnyt töitä 11 päivää putkeen, välillä yötä päivää ja välillä vaan pitkää päivää  ja viettänyt viime aikojen vapaa-aikani (eli ne pimeimmät yösydämet) kotona nukkuen, ei todellakaan hymyilyttänyt. Tämä ilta on tällä viikolla ensimmäinen, jolloin olen ihmisten aikaan eli ennen puolta viittä kotona ja tietenkin se on pyhitetty muilta illoilta hoitamatta jääneille kotitöille - superlaadukas koti-ilta pyykkien, tiskien ja imurin kanssa. Ja minullahan piti olla runsaasti sitä laadukasta aikaa käytettäväksi muiden hommiin... Onneksi huomenna on viimeinen päivä tätä työputkea ja sitten pääsenkin "lepäämään" viikonlopuksi maalle.

Ei kommentteja: