sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Helmikuun tavoitteiden toteutuminen


Ihan kaikkia tavoitteitani en pystynyt saavuttamaan. Töitä tehtiin sen verran urakkatahdilla, ettei enää päivän päätteeksi jaksanut kuntoilemaan lähteä ja niitä vapaapäiviä ei juuri ylimääräisiä ollut. Kävellä sentään yritin edes vähän jokainen päivä. Eli se kaksi kunnollista kuntoilukertaa per viikko ei toteutunut.

Uskollisesti vaihdoin huulipunaa ja korviksia joka ainoa päivä, siitä kirjoitin ihan oman juttunsa. Jotenkin hassulta tuntui, kun kukaan ei huomannut mitään eikä asiaa mitenkään kommentoinut. Seuraavalla kerralla otan järeämmät aseet käyttöön - huomaisikohan kukaan, jos vaihdan silmälasit joka päivä? Kokeilen seuraavaksi sitä, vaikka laseja ei kuukaudeksi riitäkään. Viikon päivät sentään pitäisi näillä nykyisillä näkimillä pystyä tuota rallia pyörittämään.

Ostoksettomat päivät toteutuivat, vaikkakin varsin niukasti, sillä lopullisessa kirjanpidossa niitä ostoksettomia päiviä oli 12. Useampana päivänä huomasin sortuvani siihen, että tuli ostettua jotain pientä, mutta pakollista esim. maitopurkki aamukahvia varten tai maksettua työpaikan kahvikassan kuukausilasku. Maaliskuussa jatketaan ja minimi tavoite on sitten edelleen se kymmenen päivää kuussa.


Ei kommentteja: