maanantai 17. maaliskuuta 2014

Korvakilluttimia

Olen viime aikoina ostanut itselleni vähän lisää korvakoruja. Tähän on osin syynä se, että onnistuin hukkaamaan aikaisemmin hankkimistani takakappaleet tuosta vaan - toki syytä on niissä takakappaleissakin, ne kun olivat sellaisia muovisia kumitutteja. Voihan noita edelleen käyttää, kun vaihtaa takakappaleet toisista koruista, mutta varmuuden vuoksi sijoitin reilut viisi euroa ja hankin muutamat lisää. Tällä kertaa ostin sellaisia, joissa on metalliset taustat.

Nämä sateenkaariväritykselliset leopardi-korvikset ovat yksinkertaisesti ihanat. Halkaisijaa noilla on reilu sentti. Ne ovat samalla kertaa naiselliset, nuorekkaat, erikoiset, riittävän pienet mutta kuitenkin näyttävät.

Näiden lisäksi ostin neljä paria helmikorviksia ja kymmenen mustaa rusettia, jotka oli tarkoitettu kynsikoristeiksi. Koska kuitenkin edellisistäkin kynsikoristeista syntyivät aivan loistavat korvikset, päätin askarrella näistäkin parit "söpötykset".

APUA! Mun oli tarkoitus vain ojentaa käteni ja ottaa nämä jo hetki sitten hankkimani koristukset kuvattavaksi, vaan miten sitten kävikään. En löydä helmikorviksia mistään enkä tietenkään myöskään noita rusetteja, ovat arvatenkin samassa paikassa molemmat. Helmet ovat kiinni pahvissaan ja rusetit pussissa siinä vieressä, vaan missä, kas siinä pulma.


Edit: Löysin kuin löysinkin nuo hetken kadoksissa olleet korvikset ihan tasan omilta jäljiltäni. Olin pakannut ne ostamaani laukkuun (jota esittelin täällä, samassa säilössä olivat myös Kaunotar ja Hirviö - DVD ja Faqir-peli).  Helpotti, kun en ole vielä ihan niin lahopäinen, että onnistuisin kadottamaan tavarat tuosta vaan ihan löytymättömiin.



Ei kommentteja: