perjantai 14. maaliskuuta 2014

Miksi blogi ei päivity?

Siihen voi tietenkin olla monta syytä...

Kuten esimerkiksi se, että blogin kirjoittaja on saanut kutsun ajasta iäisyyteen ja siirtynyt kirjoittamaan pilven reunalle - tämä ei ollut mikään vitsi, muttamalle seuraamalleni blogille on näin käynyt. Asia on selvinnyt sillä, että joku jälkeen jääneistä on käynyt kirjoittamasa blogiin lopetussanat, joissa tilanteesta on kerrottu.

Toki voi olla myös mahdollista, että blogin kirjoittajaa on kohdannut joku onnettomuus tai tapaturma ja hän makaa koipi poikki tai käsi paketissa sairaalassa. Tosin ensin mainittu ei estä kirjoittamista ja jälkimmäinenkin on vain hidaste, siitä minulla on ihan omakohtaisia kokemuksia, mutta kuitenkin...

Voihan olla myös mahdollista, että on tullut joku muu suuri elämänmuutos kuin kuolema,  sairastuminen, loukkantuminen tai vastaava, joka pitää ajatukset kiinni jossain muussa kuin kirjoittamisessa. On myös aivan mahdollista, että blogi tai sen aihepiiri on vain lakannut kiinnostamasta, eikä blogin ylläpitäminen enää olekaan mukavaa, hauskaa tai muutenkaan  kiinnostavaa. Kukapa sitä jaksaisi satuilla aiheista, jotka eivät enää ole omien intressien piirissä.

On olemassa myös sellainen varteenotettava vaihtoehto kuin akuutti ajanpuute, joka voi syntyä monen asian seurauksena. Jälleen omakohtaisesti voin todeta, että kun mennään putkeen kolmatta kahden viikon jaksoa, jossa vapaapäiviä on yksi tai kaksi per kaksi viikkoa, niin ei enää kovin paljon naurata - eikä ehkä ihan ensimmäisenä tule blogin päivittäminen sen rankan, mahdollisesti ylitöille venyneen, työpäivän jälkeen mieleen. Varsinkin, jos samalle päivälle on vielä sattunut joku pakollinen kokous tai muuta mukavaa bonusmateriaalia.

Saattaa tietenkin olla jopa niin, että kiireinen bloggaaja kirjoittaa tällaiselle edellä mainitulle kiireiselle jaksolle postauksia etukäteen ja ajastaa ne julkaistaviksi, jotta blogissa riittäisi uutta materiaa, vaikka aika ei ajantasaiseen kirjoittamiseen riitäkään. Saattaa myös olla mahdollista, että tuossa ajastuksessa menee joku pieleen ja tekstit eivät ilmestykään netin ihmeelliseen maailmaan silloin kuin pitäisi...

Juuri tästä jälkimmäisestä saattoi ehkä mahdollisesti olla kysymys, kun tähän jäi muutaman päivän hiljainen väli. Tosi asia on senkin, että olen helmikuun alusta asti elänyt noita mainitsemiani kahden viikon jaksoja, jolloin on ollut vain päivä tai kaksi vapaata ja muut töitä välillä yötä päivääkin. Ensi viikolla on kuitenkin lomaviikko, töitä vain kolmena päivänä!

Ei kommentteja: