sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Huhtikuun ruokabudjetti

Koska olin sitä mieltä, että maaliskuu oli jotenkin poikkeuksellinen ruokabudjetin suhteen, päätin koota vielä huhtikuunkin kauppakuitit, jotta voisin katsoa, mihin suuntaan nuo meidän ruokamenomme oikein kehittyvät.

Laskelma osoittaa, että kun laivaruokailut jätetään huomioimatta (niihin meni 144€ yhteensä) ruokabudjettimme oli 175,49 euroa. Kaikkineen siis 319,49€. Se ei minusta ole niin paljon kuin olin kuvitellut - kerrankin positiivinen yllätys.

Se seuraava ei sitten ollut positiivinen yllätys. Nimittäin muut ulkona syömiset, herkut ja karkit, joihin on kulutettu 48,19 euroa. Kootut selitykset sitten menevätkin niin, että tuossa summassa on kympin verran työpaikan vapputarjoomisten kuluja ja lisäksi kaksi sipsipussia ja kaksi ulkona syömiskertaa. Periaatteessa siis ihan kohtuullista, mutta vähemmänkin voisi olla.

Kokoan toukokuunkin kuitit, mutta niiden kanssa tulee toki sellainen ongelma, että ulkona syödään normaalia enemmän, mutta kulut menevät jonkun muun piikkiin - ainakin suurimmalta osaltaan. Miten sellaiset huomioidaan budjetissa? Lasketaan kokonaisuudessaan ruokamenoihin vaiko lasketaan ruokamenoihin vain siltä osalta, joka jää iltselle maksettavaksi.

Ei kommentteja: