lauantai 31. toukokuuta 2014

Kenkärovio

Pakko myöntää, että otsikko on varsin provosoiva, mutta en voinut vastustaa kiusausta käyttää tuota ja omistaa tätä kirjoitusta samalla sille anonyymille, joka oli kovasti kiinnistunut kenkieni polttamisesta. Kyllä, minä todellakin poltin roviolla ne vanhat Maahisten työkenkäni, jotka ehtivät palvella monen monta vuotta, mutta siitäkin on jo monta vuotta.

Nyt kävi sitten niin, että sekä talvikenkäni että yhdet työkengistäni olivat niin loppuunkuluneet, että meidän oli aika erota toisistamme. Tosin tuota ei kyllä ihan yhdellä päälle päin vilkaisulla näistäkään kengistä uskoisi, mutta kun katsoo pohjan puolelle, niin jo ymmärtää, miksi niiden on aika poistua. Sama tilanne sen toisen parin kanssa, aivan sileillä pohjilla on turha kuvitella pysyvänsä pystyssä.


Tällä kertaa rovio ei ole konkreettinen, joten siten otsikko on harhaanjohtava, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Jospa se saisi rakkaan kenkäpyromaanin anonyymin taas kaivautumaan esiin. Siis asiaan, toiset kengät menevät energiajätteeksi ja niin ollen polttoon kokonaan. Toisia täytyy vähän saksia ja varmistaa, mitä niiden pohjat ovat syöneet ennen kuin ne voi laittaa poltettaviksi, mutta kaikki palavat osat aion pistää energiajätteeseen.

Hyvästi kengät, palakaa iloisesti ja tuottakaa paljon lämpöä.

Kuvat sisältä, koska ulkona satoi kaatamalla, ja niin paljon sissihenkeä minussa ei ollut, että olisin kaatosateessa toteuttanut alkuperäisen ajatukseni kuvata kengät ulkona asunnosta roskalaatikon kannella.



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiltisti ajateltu tämä mutta ei oikein crocsit ja talvikengät sytytä :D

rouva Jälkikirjoitus kirjoitti...

Valitettavaa, mutta korkkareitani en aio poltettavaksi viedä muuta kuin silloin kun ovat todellakin puhki kuluneet ja sitä ei ihan heti ole näköpiirisä :-)