perjantai 23. toukokuuta 2014

Vihreän sävyissä

Näkeekö sen jostain, että minulla on vihreä kausi menossa - jälleen kerran. Jossain kohtaa tuli lipsahdettua pahasti punaisen puolelle, mutta nyt ollaan sitten taas uskollisesti takaisin vihreän sävyissä. Tyypillisesti olen suosinut tummempaa vihreää, mutta nyt viimeaikoina ovat alkaneet limensävyt taas viehättää, lienee kevään viherryksellä oma osansa asiaan.

Uusi kesälompakkoni saapui. Äiti pyöritteli silmiään ja kysyi, montako lompakkoa oikein tarvitsen kun vaihdoin sisältöä punaisesta vihreään. Selitin hänelle tarvitsevani sekä kesä- että talvilompakon (sen punaisen esittelinkin jo aiemmin). Pitääköhän seuraavaksi hankkia myös kännykkään talvikuoret, tai ehkä voisin käyttää niitä jo aiemmin hankkimiani mustia, sillä eiväthän muo lompakko ja kännykkäkotelokaan ihan samaa sävyä ole.



Täydentääkseni vihreän sävyjen kokoelmaani äitini antoi minulle lasien puhdistamiseen tarkoitetun mikrokuituliinan, jonka oli voittanut arpajaisissa, ja totesi, että sen lisäksi minulta puuttuu vihreä silmälasikotelo. Se kuitenkin taitaisi mennä jo liioittelun puolelle ja jos laukussa olisi pelkkiä vihreitä asioita, voisi sen oikean löytäminen olla hankalaa. Tuo liina on kyllä hauska, se kun toistaa sekä lompakon että kännykkäkotelon värejä.


Kuvissa vilahtavat myös liki pari kuukautta sitten ebaysta tekemäni hankinnat eli keltaiset luurankopinnit, jotka kyllä näyttävät kuvissa enemmän vihreiltä kuin keltaisilta. Mikähän innostus sekin oikein oli? Toivottavasti kelpaavat jollekin, sillä nyt tuntuu siltä, että itseltäni jäävät kyllä käyttämättä, nämä kun sopivat kaikkine fluorosent ominaisuuksineen paremmin bilehileelle discokäyttöön kuin minulle töihin.


Sen sijaan tuo toinen hankinta ei varmasti jää käyttämättä, sen verran olen niitä kaipaillut ja odottanut. Kyseessä ovat helmikoristeiset hengettömät ja vielä ivory-sävyiset sellaiset. Olen aina jotenkin vierastunut sitä jäänvalkoista, kylmää sävyä, joka on tyypillinen muovihelmille, joten tietenkin olin aivan pähkinöinä tajutessani, että näitä hengettömiä saa myös itselleni paremmin sopivassa luonnonvalkoisen sävyssä. Ebaysta tuli sitten hankittua 30 kappaleen pussi eli kyllä niistä riittää pari hukattavaksikin.




Alan muistuttaa aloittelevaa muotibloggaaja näinen kuvineni, edestä, takaa, istuu, makaa, katsoo alas, kylki edellä, jalat kierossa jne. Minä vain toteutan saman asian pussissa, ilman pussia, läheltä ja lähempää. Kyllä se varmaan tuli ja tulee aika selväksi, että olen hirveän, hirveän ihastunut sekä helmihengettömiin että lompakkooni. Jos ei tullut, niin tässä vielä pari lisäkuvaa noin niin kuin varmemmaksi vakuudeksi toinen salamalla ja toinen ilman.
 



Ei kommentteja: