keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Parillisten esineiden feng shui ja lisää löytöjä

Eilen esittelin lautapelilöytöni Blitz 2.0:n, jonka siis löysin Tokmannin alesta. Samalla reissulla poikkesimme Herra Kirjoituksen kanssa myös lähikaupungin kierrätyskeskuksessa, joka osoittautui olevan todellinen aarreaitta - paljon parempi kuin tämän kotikaupunkini kierrätyskeskus. Sinne täytyy tosiaan palata ajan kanssa uudelleen.

Tällä pikaisella kierroksella mukaan tarttui vain neljä tavaraa, joista yksi on yhteenkuuluva korvispari. Taloudelliset kustannukset 2,5 euroa.

Varsinaisesti menimme sinne etsimään jotain busy boardiin sopivaa, lähinnä pyöriä, mutta saldona oli vain yksi käyttökelpoinen puulelu. Muut löydöt olivat tosiaan nuo helmikorvikset, jotka ovat siis klipsulliset ja litteät, joissa roikkuu yksi iso helmi. Päätellen siitä, että helmien sävy on erilainen ne joko ovat eri materiaalia taikka sitten nuo roikkuvat osat on lisätty jälkikäteen. Litteitä helmikorviksia (tosin mieluummin läpikorvan versioina) olen etsinyt jo jonkin aikaa, mutta tähän mennessä en ole sopivia löytänyt. Näistä saa tuon roikkuvan osan pois eli näitä voi siis käyttää sekä nappeina että roikkuvina versioina. Näiden lisäksi mukaan tarttui kullan- ja kermanvärinen suojaruukku.


Seuraavan kuvan kello eli ole kirppislöytö, vaan ostettu jo pari vuotta sitten lahjaksi saamallani lahjakortilla. Olisin halunnut jonkun muun värisen rannekkeen kuin perusmustan, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Lisää rannekkeita oli kuulemma tulossa, mutta se ei auttanut, sillä lahjakortin viimeinen käyttöpäivä oli se, jolloin kellon ostin. Otin siis pelkän kellon ja palaan hakemaan jonkun kivan rannekkeen sitten myöhemmin.


Sitten se otsikon parillisten esineiden feng shui osasto. Olen ennenkin huomannut, että pyrin hankkimaan useimpia tavaroita vähintäänkin parin tai sitten kokonaisen sarjan (kolme lasketaan sitten jo sarjaksi), yksittäiset esineet vaivaavat minua jotenkin. Pyrin myös hankkimaan esineet niin, että ne sopivat kaikki keskenään. Tuolla aikaisemmin esittelemälläni suojaruukulla oli meillä kotona kaveri odottamassa - yksinäinen esine, joka on häirinnyt minua, vaikka se onkin sopiva yhteen kaikkien muiden keittön suojaruukkujen (sävyltään kermaa, kultaa ja kahvinruskeaa) kanssa. Ostin muistaakseni tuon toisenkin aikanaan kirpputorilta, kun tarvitsin vielä yhden sävyihin sopivan kukkaruukun. Jossain kohtaa siinä ollut kasvi kasvoi pois ruukusta, enkä tullut ostaneeksi uutta siihen tilalle.


Nyt kun noita on kaksi, voin hankkia niihin kaktukset ja täyttää ikkunalaudan lopullisesti - eihän siinä ole ennestään kuin seitsemän ruukkua.

Ei kommentteja: