tiistai 14. lokakuuta 2014

Kiellettyjä ostoksia

Tein oikein kunnon kierroksen tänään ja kävelin vaatimattomat viisi tuntia. En tietenkään yhtä mittaa, vaan useammassa pätkässä, mutta kuitenkin melkoinen urakka tuli suoritettua. Siinä sivussa poikkesin sitten kirpputorillekin, itse asiassa useammallekin, mutta varsin laihoin tuloksin.

Tein ihan huimat 2 euron ostokset. Ostin kynsilakkaa ja puuterin. Ovela myyjä onnistui jälleen koukuttamaan sisäisen ahneuteni sillä kynsilakka maksoi kaksi euroa, puuteri samoin, mutta kun otti molemmat ne sai yhden hinnalla - en tajunnut tuota logiikkaa, mutta tietenkin otin sekä lakan että puuterin.

Vaikka tiedän aivan hyvin kynsilakan olevan kiellettyjen hankintojen listalla, tälle on peruste, sillä se ei tullut käyttöön perinteiseen käyttökohteeseensa, vaan ihan muualle. Ostamani kynsilakan sävy on tumman ruskea ja paikkasin sillä vähän aikaa sitten hankkimamme sohvakaluston kolhuja. Tiedän, että olisin voinut saada vastaavan lakan ilmaiseksikin kerjäämällä jossain ilmaisryhmässä tai mahdollisesti Ievuskaisen varastoista olisi voinut sellainen löytyä, mutta en halunnut aina olla pyytämässä, joten ostin lakan. Paikkasin myös nuo kolhut samantien, joten lakka tuli ihan oikeasti käyttöönkin.

Rehellisyyden nimissä todettakoon, että lakka on sen verran vanhaa ja sakkaista, ettei kynsien lakkaamisesta sillä tulisi mitään. Pelkkä lakka olisi ollut ehkä yksinään sellainen ostos, että sen hankkiminen olisi jäänyt harmittamaan, mutta nyt voin ajatella saaneeni sen ikään kun puuterin kylkiäisenä ilmaiseksi.

Huolimatta näistä hankinnoista, on poistuvien lista edelleen pidempi kuin saapuvien lista. Ehkä se siitä sittenkin.

Ei kommentteja: