tiistai 16. joulukuuta 2014

Olohuone yhtä kuin varasto

Olohuoneemme näyttää enemmänkin varastolta kuin olohuoneelta. Kaaos on sitä luokkaa, että mieluummin välttelisin koko huoneeseen menemistä, mutta eihän sitä kaaosta millään selätä, jos sitä ei uskalla edes lähestyä.

Yksi osa kaaoksesta johtuu lähestyvästä joulusta. Meille on muodostunut se perinteinen joulupukin haara-sivu-välipostikonttori, jonne on taas kasaantunut pakattavaa ja paketoitavaa ja eteenpäin toimitettavaa tavaraa. Tietysti seassa ovat myös ne pakkaus- ja paketointitarvikkeet.

Yhden osan muodostavat Uffille viemistä odottavat pari kassia, jotka ovat notkuneet olohuoneessamme jo varmaan pari kuukautta, kun en vain ole saanut aikaiseksi lähteä niiden kanssa liikkeelle. Kirpparitavaraakin siellä huoneen nurkassa möällöttää laatikollinen. Yritän nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja ensi vuoden alusta joko hommata sen pitkään puhutun kirppispöydän tai hyödyntää naamakirjan kirppisryhmiä ja huuto.nettiä.

Lisäkaaosta on kyllä luvassa, sillä saimme juuri äsken remonttifirmalta ilmoituksen, että autotallin lisäksi myös kellari on tyhjättävä kokonaan ja sen saa takaisin käyttöön kesäkuussa, vinttikomerollekin on vielä sama edessä...Voi elämä! Oli pakko sitten jo valittaa firmaan, että kaikkien säilytystilojen pitäminen yhtä aikaa poissa käytöstä on sentää kohtuutonta. Lupasivat sentään remontin valmistuvan autotallin osalta ensi viikolla eli ennen kuin täytyy tyhjätä kellari, pääsee häärimään autotallin suursiivousta ja tavaroiden palauttamista paikalleen. Onneksi on sentään yksi säilytystila käytettävissä.


Ei kommentteja: