torstai 25. joulukuuta 2014

Se perinteinen lahjapläjäys

Tähän aikaan vuodesta on "ihan pakko" tällätä eetteriin se perinteinen joululahjaesittely.

Tänä vuonna paketeista kuoriutui esimerkiksi kolme lautapeliä: voittajapelit Battle Sheep ja Splendor sekä aivan uusi tuttavuus Hanabi. Kuvassa mukana myös lahjaksi saamamme joululiina.

Joulukoristeissa oli tänä vuonna enkeliteema (EDIT: huomasin, että yksi huopainen punainen enkeli jäi pois kuvasta), kaksi virkattua ja yksi olkienkeli. Joiden lisäksi muumimukeja, puhelinjohtoponnareita, Itsekuripäiväkirja (johon palaamme tarkemmin tulevana vuonna) ja hauskat maitoa maustavat pillit. Mukana myös lahjakortti K-rautaan, mikäs sen mukavampi remonttia odotellessa.



Syötävää ja juotavaa kertyi sitten enemmänkin. Perinteisesti useampaa sorttia suklaata, mutta myös kahvia ja teetä sekä pähkinöitä ja kahta erilaista glögiä. Lumoavaa mustikkaa ehdimme jo aattoiltana maistella ja herkulliseksi todeta, Blossan laventeli odottaa vuoroaan seuraavaksi.


 Saimme myös ihanat kukkaistutukset ja herttaisen pehmeän maton.


Jotain varmaan jäi kuvista puuttumaankin (kuten esimerkiksi minun Herra Kirjoitukselle ostamani perinteinen Alivaltiosihteeri-kirja), sillä lahjoja avattiin kahtena tai kolmena päivänä sekä meillä että muualla.

Ei kommentteja: