lauantai 6. joulukuuta 2014

Valmis joulu

Pariin kertaan olen tainnut sanoa, että en ole jouluihmisiä. Joten yhdet jouluverhot riittävät mainiosti, enempää ei tule.

Kalevala korun joulukoristeet tietenkin ripustelin esiin. Koska meille ei tänä vuonna tule joulukuusta, ripustelin koristeet eteisen peiliin roikkumaan. Olkoon minkälainen tyylirikko vaan, mutta siinä ne ovat nyt esillä ja perustekin on selvä: näen ne ensimmäisenä kotiin tullessani ja viimeisenä lähtiessäni.


Jouluvalotkin tuli laitettua ikkunoihin. Nekin olisin ehkä muutoin voinut jättää laittamatta, mutta kerrostalossa näyttää äärimmäisen hölmöltä, jos yhdet ikkunat ovat pimeänä, kun kaikissa muissa on valot eli sosiaalisen paineen saattamana virittelimme ikkunoihin perinteiset kyntteliköt ja kynttilärivit. Riittävän helppoa selkeää ja yksinkertaista, ei mitään ylimääräisiä krumeluureja ja sähellyksiä.


Ei kommentteja: