maanantai 19. tammikuuta 2015

Fatima osa 2

Sain sitten vihdoin ja viimein toteuttettua sen suunnitelmani muuttaa haaremihousut tavallisiksi.

Jos olisin ollut oikein viitteliäs, olisin purkanut koko lahkeet ja ottanut isomman palan kangasta talteen, mutta nyt iski laiskuus. Housujen lahkeethan olivat todella  pitkät ja leveät ja kaksinkertaiset tuonne ylimpään kuminauhakujaan asti. Siis aikanaan tehty niin, että mittaa laitettiin 50cm ylimääräistä, josta parikymmentä senttiä jätettiin pussittamaan ja loppu käännettiin kaksinkerroin. Purin ylimmän kuminauhakujan ja leikkasin ylimääräisen pois. Sitten leikkasin housut poikki keskimmäisen kuminauhakujan alapuolelta ja tikkasin siksakilla lahkeensuun valmiiksi.

Muutos näytti tältä:

Alkuperäisen suunnitelman mukaan samansävyiseen toppiin ei ollut tarkoitus koskea mitenkään, vaan sen piti kelvata käyttöön sellaisenaan. Onneksi ymmärsin sovittaa toppia siinä vaiheessa kun tuunasin housuja. Olisihan se pitänyt ymmärtää, että jos housut lyhenevät ja levenevät käytössä, sama koskee kaikkea muutakin kyseisestä kankaasta valmistettua. Sopivan mittainen toppi oli lyhentynyt pyykissä leveähelmaiseksi napapaidaksi.

Onneksi ratkaisu ongelmaan oli kuitenkin lähellä. Ratkoin lahkeista leikkaamistani palasista saumat ja topin helmasauman auki. Jos olisin ollut fiksu, olisin leikannut myös viimeksi mainitun kylmästi pois, sillä ratkomiseen meni elämä ja iäisyys, kun joku neropatti oli ommellessaan käyttänyt lyhyttä kolmoistikkiä. Oli se meinaan paha ratkoa ja parsimistakin tuli, kun ratkoja pari kertaa lipsahti...


Helma kuitenkin saatiin auki ja housun lahkeet kiinnitettyä helman jatkeeksi. Kolmanneksi jatkopalaksi eli helman "resooriksi" kiinnitin toisen noista ylimmän kuminauhakujan kohdalta pois leikatuista suikaleista. Joten taas on asu, jolla voi harrastaa tipuilua kotioloissa, kun kerran toppikin yltää taas takamuksen päälle.



Ei kommentteja: