sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Itsekuripäiväkirja; viikko 2

Äkkiäpäs tämä aika kuluu, nyt on jo vuoden toinen viikko lopussa eli itsekuripäiväkirjan paikka jälleen.

Viikon urotyöksi lasketaan ehdottomasti pakastimen sulatus pakastrofi kakkosen jäljiltä. Näennäisesti ja päältä katsoen homma näytti helpolta. Virta pois päältä ja kamat kylmälaukkuun... Eihän se tietty näin helppoa ollut, sillä pakkasen päällä oli pari huonommin pakattua mustikkapussia, jotka olivat päälimmäisinä tietenkin ennättäneet sulaa, vaikka kaikki muut tavarat olivatkin umpijäässä. Kun sitten heitin pakkasen uudelleen päälle ja jäi se jyskyttämään pakastusteholla (kun se ei tietenkään muuten pysynyt kylmänä), jäätyivät myös nuo mustikat uudelleen. Muuten hyvä, mutta ne olivat sitä ennen ehtineet valua pakkasen pohjalle tuumaiseksi mehukerrokseski. Ihanaa...


Eikä se edes tuossa kuvassa näytä niin pahalta, sillä tuolla mehussa on uponneena tavaraa, se näyttää siltä kuin mehua olisi vaan vähän - todellisuudessa sitä oli siis n. 3cm pakkasen pohjalla tavaroiden välissä. Kun vielä ottaa huomioon sen, miten mukavasti mustikka suttaa, niin a vot. Sentään selvittiin suuremmitta vahingoitta, onneksi. Nyt arkku odottelee sitten sitä, että kapillaariputken saa irti ja vaihdettua uuteen.

Muutoin varsin tavallinen viikko. Poistettujen saldo näyttää tällä hetkellä lukemaa 21 kpl ja siinä on aika monta sellaista "monta", "useita" ja "paljon" merkintöjä, jotka on laskettu vain yhdeksi. Varsin kohtuullinen suoritus, ei mitään ylimääräisiä hankittuna ja vastaavasti sitten tavaraa poispäin ihan mukavasti.

Muutoin saldo näyttää tältä, kasvaa klikkaamalla paremmin lukukelpoiseksi.




Viikon mokaksi olisi voinut pistää meikinpoistoaineen. Jostain ihmeellisestä syystä elin sellaisen virhekuvitelman vallassa, että sitä olisi ollut käytössä olevassa pullossa vaikka miten paljon. No eihän siellä ollut kuin tippa pohjalla ja se loppui jo 6.1. Sen jälkeen päätin selvitä korvaavilla tuotteilla ainakin tämän kuukauden loppuun, kenties pidemmällekin, on sitä ennenkin käytetty perusvoidetta meikinpoistamiseen hyvin tuloksin. Kauppaan en mene, kun kerran niin suuri eleisesti vannoin kosmetiikan ostamattomuutta.

Ruokahävikkikään ei mennyt nollaan; tappiota kertyi jääkaapin perälle unohtuneen parin desin puuroannoksen ja yhden kurkun verran. Viimeksi mainittu virhe oli kyllä jo tehty kaupassa kurkkua valitessa, sillä eihän hyväkuntoinen kurkku kolmessa päivässä jääkaapissa muutu vetiseksi massaksi, siinä oli siis jo vikaa ennen meille tuloamme.

Työtunnit unohdin tuohon pistää, tällä viikolla 42,5 tuntia töissä.

Ei kommentteja: