sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Itsekuripäiväkirja; viikko 5

Viikkoa viisi rytmittävät oikeastaan ne samat asiat kuin edellistäkin viikkoa. Töitä on tehty ja langettukin on, mikään ei siis muutu. Tai no muuttuu ainakin sen verran, että työtuntimäärät kasvavat taas ihan kiitettäviksi tälläkin viikolla. Lisäksi olen ahkeroinut ja saanut aikaan sekä kirjanpidot, veroilmoitukset että tarvittavan määrän myynti/vaihto/annetaan ilmoituksia tavaroista, joiden on tarkoitus siirtyä pois meiltä.


Kohtuullinen tyytyväinen saan olla itseeni, kun kaiken yskimisen ja tukkoisen olon lisäksi olen selvinnyt tästä kaikesta. Loputtomalta työlistalta saa vedettyä yli edes pari kohtaa.

Ruokahävikki on edelleen likellä nollaa, yhdestä paprikasta joudun pistämään palasen pois, kun se oli pehmennyt, mutta en sentään hävittänyt koko vihannesta, vaan käytin loput. Jääkaappi alkaa olla kohtuullisen tyhjä ja kuivatavarakomerostakin on pohjaa näkyvissä. Pakasteesta kuitenkin vielä löytyy yhtä ja toista - niiden "hävittämiseen syömällä" palaan myöhemmin. 

Ei kommentteja: