sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Itsekuripäiväkirja; viikko 7

Kovin samanlaiselta näyttää tämäkin viikko allekirjoittaneen itsekuriasioiden suhteen, kun nämä aikaisemmatkin. Sohvalta en juuri itseäni saa ylös piiskattua - tällä kertaa tekosyynä edelleen vaivaava flunssa - mutta herkkujen perään olen perso. Kaapeista on kompattu kaikki mahdolliset, mitä hiukankin voi herkuiksi kutsua ja mussutettu pois. Onneksi sentään uusia ei ole tullut ostettua.






Viikon  urotyöksi voi sanoa sitä, että sain sentään pakastevarantomme tiivistettyä yhteen pakastimeen. Tähän asti niitä on ollut käytössä kaksi. Kovin paljon tavaraa ei ole päätynyt uusiin koteihin, mutta eipä sitä sitten juuri ole tullutkaan. Ruokahävikkikin on pysynyt nollalukemissa ja kaikki mahdollinen on tullut syödyksi sen sijaan, että olisi päätynyt biojätteeseen.


Viikon plussapuoliin menee myös se, että tänne muuttaessamme melkein tarpeettomaksi jäänyt puhelinpöytä on nyt sitten saanut uuden kodin ja me vastaavasti kahvipaketin. Kyseinen pöytä palveli aikanaan vintissä pakkaustarvikevarastona, mutta sitten tuli ilkeä palotarkastaja ja kielsi kaiken ylimääräisen materian säilyttämisen vinttikäytävillä, johon tuo kovin mukavasti olisi mahtunut. Sen jälkeen se oli vinttikomerossa tukkeena useamman vuoden ennen kuin nyt päätyi uuteen kotiin, jossa he toivottavasti tarjoavat pöydälle vinttikomeroa paremman sijoituspaikan.

Viikon ainoan tarpeettoman tuhlauksen muodosti kirkkaan sininen clip on -raita, jonka lankesin kampaajalla ostamaan samalla kun hiukset saivat uuden värin. Kampaajakäynti oli lahja äidiltä, joten minulta kului rahaa vain tuon raidan verran siis viisi euroa. Vaikka se oli täysin turha, tuntui se juuri siihen kohtaan hauskalta idealta ja piristi kummasti. Äitini kommentoi uutta lookiani yhdellä sanalla: Närhi. Se lienee kyllä varsin kuvaava määritelmä tuon raidan värin vuoksi. Käytän sitä nyt hetken ja pistän sitten ehkä eteenpäin, jos tupsu on siinä vaiheessa sellaisessa kunnossa, että sitä voi vielä kierrättää seuraavalle käyttäjälle, siitä kun lähtee melkoisesti karvoja. Samalla sain kampaajalta pari hoitoainenäytettä testaukseen.



Tämä viikko meni sitten päiväkirjan osalta oikein putkeen. Ensiksi tekstissä oli väärän viikon otsikko siis kuutonen toiseen kertaan, kun sain sen korjattua, kopioin tietenkin kirjastani sen kuutosviikon sivun ja täyttelin tiedot siihen. Nyt pitäisi kuitenkin olla numerot kohdillaan ja kuutoset vaihdettu seiskoiksi.

Ei kommentteja: