perjantai 20. maaliskuuta 2015

Ihon outo reaktio

Hankin tässä pari vuotta sitten varsin hintavat Mary Kay- merkkiset kasvojen puhdistusaineet, pakettiin kuului "ajan pysäyttävä" päivittäiseen käyttöön soveltuva kasvojen puhdistusaine, kosteusvoide ja silmänympärysvoide. Noiden lisäksi ostin öljyttömän normaalille/rasvaiselle iholle soveltuvan kosteuttavan geelin.

Myönnetään, että kiilotin kilpeäni sen suhteen, että otin nuo kalliimmat tuotteet käyttöön anoppilaan, mutta tosiasia on myös, että kosmetiikkavarastoni on siinä vaiheessa, että nyt oli noiden vuoro tulla käytetyksi pois, jo ihan päivämääränkin takia. Viimeinen käyttöpäivä kun oli tulevalle kesälle. Voin siis olla jokseenkin tyytyväinen siihen, että nyt aletaan jonkun kosmetiikan osa-alueen suhteen olla aisoissa varaston suhteen ja aikataulussa käytön suhteen.

Parissa päivässä pesemisen aloittamisen jälkeen alkoi kuitenkin suun ympäryksen iho kuivua. Ensiksi ajattelin, että kyseessä on vain vedestä johtuva reaktio, joka menee kyllä nopsasti ohi. Ei mennyt, mutta ei onnekseni hirveästi pahentunutkaan. Ainoa muutos, mitä piti tehdä oli ihon rasvaaminen tuolla geelillä kolmesti päivässä eli aamulla (vaikka ihon puhdistamiseen en aamuisin tuota puhdistusainetta käyttänytkään), iltapäivällä meikinpoistamisen jälkeen (tässä vaiheessa puhdistin meikit ensin neitsytkookosöljyllä ja sitten pesin tuolla Mary Kayn puhdistusgeelillä) ja vielä kolmannen kerran ennen nukkumaan menoa.

Kasvojen muu iho voi hyvin ja tuo kosteuttava geeli imeytyy ihoon ihanasti, mutta silti jotenkin on nyt vähän ristiriitainen olo. Tuotteet olivat melko kalliita (ollaan rehellisiä, minun makuuni räävittömän kalliita kun ykis purtilo maksoi 40€), mutta olin silti ajatellut sijoittavani niihin ensi vuonna eli siis ostavani uuden puhdistusaineen ja ehkä jotain muutakin. Nyt olen tilanteessa, jossa en oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella ja tehdä. Pitäisikö jatkaa kokeilua edelleen ja katsoa miten iho käyttäytyy ko. aineiden kanssa eri ympäristössä vaiko siirtää kokeilun jatkamista siihen, kun stressitaso laskee ja ollaan jälleen omissa oloissa kotona eli kesäkuulle.

Tiedostan kyllä sen, että vesipohjainen kosmetiikka pilaantuu herkemmin kuin muu, joten sen vuoksi tuo testaamisen siirtäminenkään ei houkuta. Mietin myös ankarasti sitä, miten käy haaveideni uusien tuotteiden suhteen. Varsinkin, kun juuri lukemieni ihon kemikaalikuormaa käsittelevien juttujen perusteella vaihtaminen moneen kertaan usean tuotteen ja sarjan välillä lisää ihon kemikaalikuormaa kiitettävästi. Tässä kohtaa pihi-minäni ainakin on sitä mieltä, että en ole valmis sijoittamaan montaa kymppiä tuotteeseen, josta tulee outoja ihoreaktioita. Ehkä se vaan pitää ihan omakohtaisesti kokea, että kallis hinta ja konsultin suositukset ei aina tarkoita tuotteen sopimista juuri sinulle.

Ei kommentteja: