maanantai 2. maaliskuuta 2015

Nokkospasta

Koska jopa lähes kaikkea vihreää syötävää kammoava Herra Kirjoitus totesi, ettei se nyt niin pahaa ollut, niin laitan tämän pikaruoan ohjeen talteen. Toki se edellyttää jossain vaiheessa vähän enemmän valmisteluja (siis nokkosten keräämistä ja ryöppäämistä), mutta on sitten valmistusvaiheessa varsin nopeaa tehdä.

Nokkospastaa varten tarvitset

pastaa  (itse käytin fusilli-pastaaa ja katsoin paketin kyljestä viiden hengen annokseen tarvittavan määrän)
n. 3 dl ryöpättyjä nokkosia
1 rasia tuorejuustoa maun mukaan
1 prk ruokakermaa
yrttejä (minulla oli pakkasessa kirveliä ja persiljaa)
suolaa
pippuria

Pasta keitetään pakkauksen ohjeen mukaan. Nokkoset hienonnetaan pieneksi silpuksi. Kun pasta on kypsää lisätään sen sekaan nokkoset, ruokakerma, tuorejuusto ja yrtit. Tarvittaessa lisätään hiven suolaa ja pippuria. Sekoitetaan kunnes on tasaista ja juusto kunnolla sulanut. Tarkistetaan maku, yrttejä voi lisätä maun mukaan. Makua voi vaihdella käyttämällä eri makuista tuorejuustoa tai ruokakermaa.

Erinomaista esimerkiksi lohen kaverina.


Ei kommentteja: