maanantai 6. heinäkuuta 2015

Pora soi ja laattaa hajoo...

... ja samalla alkaa hajota allekirjoittaneen pää. Putkiremontin lisäselvittelyt jatkuvat - tällä kertaa osiolla tehdään kylpyhuonetta uusiksi. Kyllä vain, kolmisen kuukautta seinässä olleista laatoista osa menee irroitukseen, koska ne on laitettu seinään huonosti ja pois linjasta. Arvaapa vaan harmittaako tässä kohtaa silleen ihan pikkuisen - miksi tehdä työtä sitten ollenkaan, jos ei voi tehdä sitä kunnolla.

Meillä kun sattui niin huono tuuri, että tuo kyseisen firman laatottaja, joka meidän kylppärimme teki, on ilmeisesti ollut joko laiska ja välinpitämätön tai ammattitaidoton tohelo tai pahimmassa tapauksessa molempia, sillä kuten jo aikaisemmin mainitsin osa kylppärin seinälaatoista on vinoon leikattuja, osa vinossa ja osa ulkona seinästä. Lisäksi lattia on pilattu saumausaineella. Laatta toki oli karkea ja sen vuoksi haasteellinen saumata, mutta ammattitaitoinen ihminen olisi käyttänyt öljyä, fairyvettä tai jotain vastaavaa estääkseen saumausaineiden tarttumisen ja ainakin putsannut jälkensä kunnolla - tai mikäli putsaaminen ei kuulu kyseisen ammattimiehen toimenkuvaan, ilmoittanut siivoojalle, että nyt olis syytä käydä tekemässä siivousta... Turha toivo, noita sotkuja on nyt sitten pesty meikäläisen hartiavoimin ja ammattilaisten ainein ja siellä on jo pysyvät... ilmeisesti tasan niin kauan kuin lattia vaihdetaan eli saan joka päivä kylppärissä käydessäni muistella lämmöllä (toivottavasti lieskat tuntuvat kyseisen "ammattilaisen" perskarvoissa asti) tuota laatottajaa. Harmittaa, harmittaa ja no, suoraan sanoen v****taa.

Lisäksi perjantaina paikalla käynyt kirvesmies jätti puolet hommistaan hoitamatta - ja uusi tulee tämän viikon aikana! Ihan niin kuin tämä remontti ei olisi jo muutenkin myöhässä. Sauhu nousee korvista...

Ainoa positiivinen tässä on se, että työmaamestari sentään myönsi sen, etten minä turhista kitise - kaikki valitukset on tehty aiheesta ja heidän kuuluu ne korjata.

Ei kommentteja: