perjantai 28. elokuuta 2015

Remonttireality 1.1 Tavarat hukassa

Olen aina ollut tarkka tavaroista ja koska omaan kohtuullisen muisitin, on minun ollut suhteellisen helppo muistaa, missä tavarani milloinkin ovat (olen tainnut kirjoittaa tästä ennenkin). Legendaarisin lienee se, miten naapurin rouvan hautajaiskuvaa varten neuvoin äitiäni puhelimessa, mistä kaivaa tuhansien valokuvien negatiivivarastosta juuri sitä oikeaa pussukkaa, missä kyseisen kuvan negatiivi sijaitsi. Aikaa meni vajaa viisi minuuttia sen löytymiseen, mikä minusta ei ollut kovin pitkä aika, jos itse olisin ollut paikalla, aikaa olisi mennyt ehkä puolet tuosta.

Joten tässä tilanteessa lienee ymmärrettävää, että alan hyppiä seinille ja vähän muuallekin, kun tiettyjä tavaroita ei löydy mistään. Tiedän, että ne ovat olleet olemassa vielä ennen remonttia. Ihan varmasti ovat olleet sillä omalla määrätyllä paikallaan ja nyt niitä ei löydy mistään. Ei kerta kaikkiaan mistään. Jokseenkin raivostuttava ja turhauttava tunne.

Tällä kertaa päälimmäisenä ja tärkeimpänä etsittävänä esineenä on Herra Kirjoituksen vanhan pyörän avain. Olisimme saaneet pyörän kaupaksi ja vielä kohtuullisen hyvällä hinnalla, mikäli pyörän saisi pois pyörävarastosta. Vaan ei saa, koska avain on hukassa tai siis tallessa jossain muualla kuin sen kuuluisi olla. En voi käsittää, mihin se on joutunut, sillä olen kääntänyt jo puolen huushollia ympäri sitä etsiessäni ja lopputulos on edelleen nollan luokkaa. Seuraavaksi täytyy kohdistaa etsintä maalle kotikotiin, mutta olen sen suhteen jo kovasti skeptinen, miksi ihmeessä avain olisi sinne päätynyt.

Pyörä on kiinni sen verran järeällä lukolla, että sen sahaaminen poikki vaatisi niin paljon työtä, ettei taida kannattaa moiseen ryhtyä.  Niin kauan kunnes avain löytyy, on pyörä tasan tarkaan kiinni pyörävaraston telineessä. Joten nyt ei sovi kuin toivoa, että avain löytyisi ja mielellään mahdollisimman pian.

Ei kommentteja: