keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kosmetiikkapoistot 3-9/15


Vuoden toinen kosmetiikka poisto jäi julkaisematta, joten nyt sitten on puolen vuoden kosmetiikkapoistot kerralla tulossa eetteriin.

Ensiksi reissun aikana kertyneet poistot. Kolme perusvoide näytettä, pieni käsidesipullo, aurinkorasvapullo, MK men kasvorasva, jossa korkea suoja kerroin eli toimi myös aurinkorasvana, S'nossa aloe vera - shampoo, Sportstar suihkugeeli molemmat edellä mainitut ostettu Teneriffalta ja käytetty siellä, Morny's aloe vera -voide on oikea supertuote, jota suosittelen lämmöllä kaikille. Iso purkki maksoi alta pari euroa ja oli todella riittoisa ja äärimmäisen kosteuttava ja aivan ihanan tuoksuinen (jos vielä joskus palaan Kanarialle, niin tuon noita ainakin viisi purkkia), lisäksi on käytetty elmexin suuvettä ja palmoliven dödöä. Yhteensä 8 purkkia + 3 näytettä.



Tyhjentyneitä tuotteita on tosiaan kertynyt. Kuvassa vasemmalla kolme dödöä, musta ja pinkki Palmoliven (musta miesten, vaaleanpunainen se tuttu happyful), vihreäkorkkinen Lidlin Cien, jossa on loistava hinta-laatu suhde. Käsien pesusaippua oli täyttöpullo, jossa oli joku kannun loppu (veikkaisin koivusaippuaa), mutta päätin pistää myös pullon poistoon. Oysterin punaisille hiuksille tarkoitettu jätettävä hoitoaine oli superriittoisa ja laadukas, arpavoittona aikoinaan saatu. Hamsterin loputtomista jemmoista löytyi myös gardenian tuoksuinen Yves Rocher suihkugeeli ja saman firman Laosin lotuskukkaa oli vaaleanpunaisessa pullossa. Hammastahnoja on mukana kaksi, pienempi ja isompi Colgate, Ceralania ja sinistä ja punaista ApoBasea olen käyttänyt meikin poistossa. Vihreäkorkkisissa pienissä pulloissa oli suihkugeeliä ja shampoota Brasilian tuliaisina. Harmaa korkkinen purkki vasemmassa laidassa sisälsi kaverilta saatua neitsytkookos öljyä meikinpoistoon (täydennys satsi). Huulipunaa en poikkeuksellisesti käyttänyt loppuun vaan pistin Oriflamen Coral Galzen roskiin, vaikka sitä oli vielä pari senttiä jäljellä - vanhentunut mikä vanhentunut. Vihreä rajauskynä ansaitsee ihan oman kirjoituksensa, joten siitä lisää myöhemmin. Näytteistä neljä on erilaisia perusvoiteita, loput Dermosilin meikinpoistoaine, all over lotion ja Shea Body Cream.


Seuraavaksi tyhjentyneissä ei ole mitään yllättävää, vaan ovat näitä perustuotteita, mitä aina ja kaikkialla kuluu eli kasvojen puhdistusaineena luottotuotteeni Dermosilin puhdistusvaahto E, taustalla kaksi shampoon täyttöpulloa (liki viimeiset siitä viiden litran kanisterista) ja Oriflamen Milk&Honey suihkugeeliä. Apobasea  meikinpoistoon, dödöä kainaloihin, tuttua dermosiliä sekin - tosin tällä kertaa tuo naisten versio oli kesäsesongin omenankukkainen blossom. Tiedän, ettei ole järkevää käyttää tuotteita näin päin uudet ensin ja vanhat odottamaan, mutta kun juuri silloin ei ollut muuta saatavilla. Orlyn punainen kynsilakka oli päässyt lopullisesti kuivahtamaan, eikä pullosta saanut mitään ulos. Bedbath pakkaus on toinen kaverilta saaduista, on muuten huippukätevä pikaputsari silloin kun kaipaa virkistystä eikä ehdi suihkuun. Bedbathin kulman alta pilkottaa vielä parhaat päivänsä nähnyt puuterivippa, joka sekin päätyi roskiin.


Käsisaippuaa on taas tyhjentynyt yksi pullo (jonka tietenkin täytin uudelleen käyttöön), keittiösaippuaa meni täyttöpussi ja lisäksi spiderman kosteuspyyhkeet annettiin uuteen kotiin, jossa ne tulivat käytettyä loppuun.


Lisäksi se wc:ssä uinut meikkipaletti.

Herra Kirjoituksen uudet lempparit ovat Fuzen 2in1 hair&body pesuaineet, ensimmäinen pullo tyhjeni jo. Apobaset ovat lahjaksi saatuja meikinpoistoaineita, jalkavoide vanhaa Oriflame-varastoa. Punainen huultenrajauskynä, se täyttöversio, loppui ja ladattiin uudelleen käyttöön vähän erivärisellä täytteellä. Yves Rocherin minihajuvedet sireeni, gardenia ja mimosa tyhjenivät myös.


 Tietääkseni toiseksi viimeinen pullo shampoota siitä viiden litran kannusta tyhjeni, samoin brasilialaisen Tivoli-hotellin hoitoaine. Yves Rocherin korallinvärinen huulikiilto on (hyvin) vanhaa varastoa ja voin todeta, että ihan tämän väristä en enää ostaisi (niin kuin en ostaisi sitä vadelmanpunaista poskipunaakaan). Aurinkopuuteri oli ainoa, joka oli riittävän tummaa ruskettuneelle iholleni, joten sitä tuli kesän ajan käytettyä - nyt on sitten paluu arkeen edessä, tosin edelleen täytyy katsoa varastoista ne tummimmat sävyt.


Kaikkiaan siis yhteensä 58 poistunutta tuotetta tai näytettä.




Ei kommentteja: