tiistai 8. syyskuuta 2015

Rusetista tyynyliinaksi

Sain jokin aika sitten serkultani Rusetilta lahjoituksena kasan verhoja itselleni ja muita kankaita + verhoja ja koristeita annettavaksi lasten kerhoon askartelumateriaaliksi. Kerhon ohjaaja valitsi noista haluamansa, mutta ei keksinyt mitään käyttöä suurille puuvillaisille koristeruseteille.

Äitini otti ne ja lupasi katsoa, mitä niille voi tehdä. Iltapuhteina hän sitten purki rusetit ja tässä viikonlopun korjaus- ja paikkasompelun lomassa kysäisi, voisinko tehdä niistä tyynyliinan. Katselin ja pyörittelin kankaita edessäni ja vähän hihityttikin, kun toinen oli vartavasten leikannut kankaat kappaleiksi isosta palasta ja minä sitten taas yritin yhdistää niitä takaisin isoiksi.

Sen verran olivat kankaat kapeat, että ihan suoraan niistä ei saanut tyynyliinaa tehtyä (tai siis olisi saanut, jos olisi tyytynyt yhteen tai kahteen tyynyliinaan), vaan tarvittiin jotain lisämateriaalia. Onneksi äidin loputtomista tilkkuvarastoista löytyi vastaus tähänkin ongelmaan. Nappasin sieltä pari suikaletta, toinen Laura Ashley-tyylistä ruusukuvioista puuvillaa, jossa toistuivat alkuperäisen vaaleanpunaisen rusettikankaan sävyt ja toisen vaaleansinistä patjaraitaa. Ruusukuosisen suikaleen lisäsin keskelle tyynyliinaa ja läpän tein tavallisesta valkoisesta lakanakankaasta, patjaraidat pistin reunaan ja samasta kankaasta ompelin vielä nauhakujan tyynyliinan nauhoille.



Kolmas tyynyliina on pienempi (tarkoituksella) ja sen kokosin viimeisistä jäljelle jääneistä rusettitilkuista ilman mitään lisäkrumeluureja. Kahdessa nauhallisessa nauhatkin ovat uusiokäytössä. Hauskasti nuo kankaat olivat virttyneet käytössä, joten tasaisen vaaleanpunaisen värin sijasta erityisesti tuossa pienimmässä "yksivärisessä" on kuvioita.Budjetti siis taasen nolla euroa.


Ei kommentteja: