torstai 24. syyskuuta 2015

Toiset tossut

Tylsän illan iloksi päätin kokeilla toisten tossujen tekemistä. Materiaalit aika pitkälle samat kuin noissa ensimmäisissäkin tossuissa. Pohjana työpaikan roskista pelastettua solumuovia, päällisenä lahjoituksena saatua farkkua ja pakkausjätesolumuovia, koristeet leikattu kahvikapseleista ja suturoitu vanhentuneella langalla. Ainoastaan helmet ovat uusia.

Tästä siis lähdettiin liikkeelle.

Ensimmäinen tossu kasassa ja pakko myöntää, ettei minusta onneksi tullut kirurgia, sen verran hitaasti kävi neulominen noilla  suturointilangoilla ja sen verran tehokkaasti sain pisteltyä itseäni sormeen niiden kanssa.


Melkoisen ähellyksen, manailun ja korupihtien esiinkaivamisen jälkeen valmistui toinenkin. Koristeet näköjään asettuivat vähän eri kohtiin ja saavat tossut näyttämään eri parisilta, mutta vetoan siihen, että ne ovat uniikit.

Ruskeat koristeet ovat tosiaan kapselikahvipurkkien pohjia. Auoin saamani kapselit, pesin ne, leikkasin ensin suut ja irroittelin pohjan filtterin. Sitten leikkasin pohjat tossuihin koristeiksi, kupit olisi vielä jäljellä käytettäviksi.

Toivottavasti nämä kelpaavat parvekketossuiksi sille, jolle ne olen ajatellut. Ei ne mitkään superfiinit ole, mutta ajavat toivottavasti asiansa. Taidan lopettaa suutarin verstaan pyörittämisen tähän.

Ei kommentteja: