maanantai 5. lokakuuta 2015

Masentavasta mahtavaksi

Jos viime viikko mentiin matalalentoa ja varsin masentuneissa tunnelmissa, nyt ollaankin sitten siellä toisella äärilaidalla, sillä auringonsäteet eksyivät sittenkin sinne risukasaan asti. Ja oikein kunnolla eksyivätkin eli voisi suorastaan puhua runsaasta auringonpaisteesta.

Ihan oikean auringonpaisteen, joka sekin on omiaan nostamaan mielialaa monen monta pykälää, lisäksi on tullut nautittua myös siitä vähemmän konkreettisesta paisteesta. Viime viikolla valittamani lisätöiden puute ei tainnutkaan olla niin todellista kuin alunperin ajattelin - teinhän minä pientä extrakeikkaa parina päivänä. Tälle viikolle on luvassa yksi kokopäiväinen ja vielä lisäksi muutaman tunnin lisätyökeikka.

Paras asia kuitenkin on se, että ne sivulauseessa mainitsemani unohdetut lahjakortit eivät sittenkään menneet förbiin, vaikka olin siihenkin jo varautunut. Turha kai mainitakaan, että en olisi vinkunut, jos kyseessä olisi ollut joku pikkusumma, mutta noita lahjakortteja oli 300€:n edestä. Onnekseni Presentcard, josta lahjakortit piti lunastaa, myönsi, että heillä on ollut ongelmia tiettyjen lahjakorttien kanssa ja suostui lunastamaan ne. Tähän kohtaan on pakko kehua kyseisen firman asiakaspalvelua, pistin viestiä lauantaina, kun yritin kortteja lunastaa, ja sain vastauksen jo heti aamusta tänään. Siinä he pahoittelivat asiaa ja lupasivat toimittaa haluamani lahjakortit, kun toimitan heille omien korttieni koodit. Pistin koodit ja listan siitä, mitä lahjakortteja haluaisin, sähköpostiin yhdentoista aikaan ja sain vastauksen yhden maissa, että kortit lähtevät minulle vielä tänään. Turha kai sanoakaan, että olin hyrry ymmyrkäisenä palvelun nopeudesta ja ystävällisyydestä (tosin pessimisti minussa kuhisee, että kehu vasta sitten, kun ne kortit ovat ihan oikeasti sinulla kädessä). Jos posti ei tyri, minulla pitäisi viikon kuluttua olla lahjakortteja ruokaan, kenkiin, vitamiineihin ja kultasepän liikkeeseen.

Melkein yhtä paljon kehuja ansaitsee Fazer-leipomoiden asiakaspalvelu, johon valitin aamiaisleipäni homehduttua ennen parasta ennen päiväystä. He pahoittelivat asiaa ja lupasivat lähettää hyvityksen postissa. Vielä toistaiseksi elän toivossa kohtuullisesta leipäkassista, mutta Herra Kirjoitus totesi kyynisesti, että saat korkeintaan vitosen arvoisen ostokortin, jos sitäkään.

Toivotaan, että viikko jatkuisi yhtä positiivissa tunnelmissa loppuun asti, pieni (tai vaikka vähän isompikin) lottovoitto tekisi terää - noin jonkun esimerkin mainitakseni.

Ei kommentteja: