tiistai 26. tammikuuta 2016

Anopin tossut


Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, jouduin purkamaan anopin tossuista ensimmäisen siinä vaihteessa kun tajusin, että valitsemieni lankojen järjestys oli väärä. Mainitaan nyt vielä toisen kerran, että neljällä langalla kudotun tossun purkaminen ei ollut ihan niin helppoa kuin olin ajatellut, mutta puretuksi tuli.

Ja uudelleen kudostuksi ne tulivat myös. Kaikki langat olivat omista varastoista löytyneitä, koska minulla on ainakin vuoden kestävä porttikielto kaikkiin lankakauppoihin. Tällä kertaa kudontajärjestys oli se, että aloitin kolmella ruskealla ja yhdellä punaisella mattolangalla. Kun tuo punainen matto/moppi/mitä lieneekään lanka loppui, vaihdoin tilalle saman sävyisen punainen langan, jonka todellisesta merkistä ei ole mitään hajua. Villi veikkaus olisi, että se olisi Novitan Tempoa tai Kaikua, mutta varmaksi en mene vannomaan.


Minun tyypillistä tuuriani oli tietenkin se, että tuo toinenkin punainen lanka loppui ihan vähän kesken. Sitten vain kaivelemaan uutta suunnilleen saman paksuista kerää, jälleen kerran löytyi yksi kerän loppu, josta ei ole mitään tietoa, mitä se on - veikkaan edelleen Tempoa tai Kaikua. Väri oli tällä kertaa oranssi, mutta se ei onneksi kovin pahasti erotu tuosta tossusta ja uskoakseni nämä kelpaavat anopille kaikesta huolimatta.

Ei kommentteja: