perjantai 8. tammikuuta 2016

En osta mitään - juu, en...


Vuoden ensimmäinen viikko on eletty ja ostaminen on aiheuttanut kasan ongelmia. En siis varsinaisesti ole ostanut mitään uutta tämän vuoden kuluessa, vaan parsinut viime vuoden lopun jälkiä. Oli jotenkin arvattavaa, että näin käy, mutta onnistuin yllättämään itsenikin omalla typeryydelläni. Koska en kerran vuonna 2016 saa ostaa mitään, käytin vuoden 2015 viimeiset päivät sitäkin ahkerammalla shoppailulla ebayssä. Ajatukset jotenkin vain kulkivat sitä perinteistä rataa, että tarvitsen sitä, tätä ja tota ja ennen kuin tajusinkaan, olin ostanut muutaman uuden hiuspannan, kasan askartelutarvikkeita, uusia korviksia, strasseja jne. Ebaysta on siis tulossa kasoittain paketteja, en edes jaksa laskea miten monta - liikaa kuitenkin. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, sillä olin innoissani napsinut huutokauppatarjouksia vähän sinne, tänne ja tonne ja kun kyseiset kohteet sitten lankesivat lunastettaviksi, en voinut muuta kuin kuitata huutoni ja toivoa, että oppisin vuoden aikana pysymään poissa ebaysta.

Jos kaikki huutamani kohteet saapuvat, saan avata paketin päivässä ainakin koko tammikuun ja helmikuun ajan. Viime aikoina on kyllä ollut valitettavasti havaittavissa sitä, että kovin monet paketit ovat jääneet matkalle .Alemmassa kuvassa 20-luvun hiuspanta,tummanvihreä satiininen hiuspanta sekä union jack pupunkorvapanta, jotka kaikki ovat uusia. Samoin tuo hiustenlaittosetti, joka kyllä lähti vaihtoon saman tien.



Lisäksi olen hoitanut vaihtoja, jotka oli sovittu jo viime vuoden puolella. Niistä meille on päätynyt rullallinen tapettia, kasa avainnauhoja ja kynttilöitä sekä karkkipapereita, joita on tulossa vielä lisää. Tuossa yllä olevassa kuvassa näkyy paremmin vihreän pannan väri ja brittilippupannan muoto, uutta siinä ovat 20-luvun panta (juu, näitä on kaksi), kynsileimalaattojen säilytyskotelo ja tuo jo edellä mainittu tapetti.

Saan varmaan loppuvuodesta vuokrata kuorma-auton kippaamaan meiltä tavaraa pois, jos ajattelen että pystyn noudattamaan tuota 365 tavaraa vähemmän haastetta. Nyt en sitten oikein tiedä, pitäsikö toivoa, että kaikki paketit eivät koskaan saapuisi perille.

Ei kommentteja: