maanantai 25. tammikuuta 2016

Iceheartsburger

Yleensä vältän tekemästä ravintola- ja ruokasuosituksia, koska yksi tykkään yhdestä ja toinen toisesta, mutta nyt osui kohdalle jotain sellaista, jota ei voi ohittaa. Viime viikon perjantaina illalla katsoimme herra Kirjoituksen kanssa toisiamme ja sanoimme yhteen ääneen yhden ainoan sanan: "hampurilainen!" Jotenkin intuitiivisen alitajuntaisesti olimme siis molemmat tulleet siihen tulokseen, että halusimme ulos syömään ja paikkakin oli kohtuullisen helposti selvillä, päätimme suunnata Amarilloon.

Amarillossa kohdalle osui tarjoilija, joka osasi asiansa ja tiesi tuotteensa. Nähtyään, että selailimme nimenomaan burger-listaa, hän suositteli heti Iceheartsburgeria. Hänen suosituksensa mukaan sen lisäksi, että hampurilainen on loistavan herkullinen, menee sen jokaisesta myydystä hampurilaisesta euro iceheartsille.

Icehearts-toimintamalli on pojille ja tytöille suunnattu varhaisen puuttumisen innovatiivinen toimintamalli. Se on pitkäkestoista ja ammatillista kasvun tukea lapsille ja perheille, jotka ovet tuen tarpeessa. Yksi ammatillisin perustein valittu joukkue toimii 12 vuodenajan. Joukkuetta ohjaa kasvattaja, jolla on ammatilliset pätevyydet joukkueen johtamiseen. Icehearts on joukkueurheilun toimintamalli lapsen hyväksi sekä sosiaalityön, koulun ja vapaa-ajan tueksi. Iceheartsin tavoitteena on ennaltaehkäistä syrjäytymistä, edistää sosiaalisia taitoja ja luoda lapsille pitkäkestoinen ja turvallinen aikuisen läsnäolo läpi kasvun nivelvaiheiden. Icehearts-filosofia tukee lapsen kasvua itseensä luottavaksi ja toiset huomioonottavaksi joukkueen jäseneksi. Toimintamalli perustuu arvomaailmaan, joka antaa jokaiselle lapselle mahdollisuuden. Icehearts on poikkihallinnollinen toimintamalli, jossa työskennellään yhdessä sosiaali- ja sivistystoimen ammattilaisten kanssa.


Hyvällä asialla voi toki myydä montaakin asiaa, mutta tällä kertaa burgeri oli todella lupaustenmukainen, yhdellä sanalla sanottuna herkullinen. Suosittelen siis lämpimästi poikkeamaan Amarilloon burgerille.

Ei kommentteja: