maanantai 8. helmikuuta 2016

Danskebank- asiakaspalvelemattomuuden huipentuma

Jotenkin onnistuin viime viikolla näpyttelemään verkkopankkitunnukseni lukkoon. En tiedä miten, omasta mielestäni käytin aivan oikeaa numeroa joka kohdassa, mutta niin vain napahtivat tunnukset lukkoon ja tuli ilmoitus, että pankin konttoriin on syytä talsia asiaa hoitamaan.

Danskebankhan kunnostautuu oikein kunnolla tässä asiakkaiden kyykyttämisessä konttorin aukioloaikojen suhteen, se kun sattuu olemaan auki 10-13. Miten ihmeessä siellä käy henkilö, jonka työpäivä on 8-16 (kuten minulla on viimeaikoina pääsääntöisesti ollut), ja jolla ei ole lupaa työpäivän aikana poistua työpaikaltaan? Vastaus on tietenkin: ei mitenkään.

No niinpä minä sitten viime viikkoisen työpäivän jälkeen kiiruhdin konttoriina, jossa sentään ihme kyllä vastaanotetaan ihmisiä ajanvarauksella kassapalveluiden aukioloajan ulkopuolellakin. Uskoin, että asiani olisi sen verran vähäpätöinen, että se hoituisi siinä sivussa. Kun henkilökunta tivasi minulta, eikö minulla ole ajanvarausta, niin vastasin suoraan kuvitelleeni, ettei tällaisen asian hoitamiseen menisi niin montaa hetkeä, että siihen tarvittaisiin ajanvaraus. Vastaus nosti tietenkin ammatikseen asiakaspalvelussa olevan ihmisen kaikki karvat pystyyn; eihän siihen kauaa menekään, mutta kun sulla ei ole ajanvarausta...No juu, ei ollut ajanvarausta, kun ei ollut kristallipalloa, joka olisi kertonut, että ensi viikolla lukittuvat tunnukset. Ilman ajanvarausta oli siis aivan turha kuvitella asian hoituvan.

Tiedän, että kyseiselle henkilölle oli tulossa asiakas sovitulla ajanvarauksella, mutta jos hän olisi halunnut itseleen ja pankilleen kiitoksia, hän olisi ottanut minut siitä sivusta hoitanut homman, johon menee ehkä kaksi minuuttia, ja olisi silti ehtinyt ajoissa ottamaan seuraavan asiakkaansa. Sen sijaan hän käytti tuon ajan kertomalla minulle, että minulla pitää olla ajanvaraus tai minun pitää tulla kassapalveluiden aukioloaikana hoitamaan asia. No selväksi tuli, ohjeistus on siis se, että älä edes yritä palvella asiakasta hyvin, kyykytä jos voit.

Marssin pyhää vihaa täynnä kotiin ja soitin Dansken asiakaspalveluun. Jouduin jonottamaan vartin, kyllä, yli 15 minuuttia, ennen kuin kukaan suostui vastaamaan. Palvelu oli tasan yhtä ynseää kuin tuolla pankissakin ja minulle tarjotiin ajanvarausaikaa 11 päivää soittohetkestäni eteenpäin. Kyllä, kerroin, että asiani on kiireellinen, kerroin, etten pääse hoitamaan mitään asioitani, kun pankkitunnukseni on lukittu ja aivan, heidän vastauksensa on ajanvarausaika 11 päivän päähän.

Tätä ennen olin jo jättänyt soittopyynnön siitä, että he soittaisivat ajanvarauksesta minulle päin. Voin kertoa, että kun sieltä joku soittaa, niin kerron tulevani erittäin mielelläni konttoriin keskustelemaan pankinvaihtoon liittyvistä asioista. Ei ollut ensimmäinen kerta kun Dankse tarjoaa p****a palvelua, mutta saattoi hyvinkin olla allekirjoittaneen kohdalla viimeinen.

Turha kai mainita, mutta pistin samantien paitsi mainintaa myös sosiaaliseen mediaan, jossa sain kasan pankinvaihtokehotuksia ja kyselyn kuluttaja-asiamiehelle siitä, että onko pankilla oikeutta kohdella asiakasta näin. Lähinnä siis liittyen tuohon konttorin aukioloaikoihin suhteessa työssä käyminen yms. Katsotaan tuleeko sieltä mitään vastausta, tuskin, mutta ainakin olen yrittänyt.

Minulla on ensi torstaina päivällä vapaata, jonka siis käytän marssimalla taas kerran sinne pankkiin, ja tällä kertaa minä en poistu kassalta ennen kuin minulla on toimivat pankkitunnukset hanskassa.

Ei kommentteja: