keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

DIY: Pientä puuhastelua

Pari viime päivää olen keskittynyt pieniin puuhasteluihin ja ne ovatkin edistyneet mukavasti.

Pikkujouluihin haaveilemani laukku edistyy, kiitos työkaverini, joka projektistani tietämättä päätti lahjoa meitä Tsinuskitoffeilla ja minä tietysti haalin paperit itselleni. Nyt ollaan tässä vaiheessa ja paperit ovat taas loppu.



Minua on myös pitkään houkuttanut jostain netistä näkemääni ohjetta, jossa oli tehty astianpesusieni hedelmäkorien päällä olleista verkoista. Nyt sain kasaan riittävän määrän verkkoja. Tässä sienessä on kaksi isoa vihreää verkkoa kokonaisena ja kolmas keltainen suikaleeksi leikattuna. Yritin ensin virkata sientä tuosta suikaleesta, mutta totesin sen toivottomaksi ja niinpä päädyin rullaamaan sisäverkot soikioksi ja kieputtamaan keltaisen verkon niiden päälle. Vaikka sieni ei näytä kummoiselta, on se ihan toimiva.


Myös kummipojan 3kk paketti alkaa olla kasassa, siihen olen ajatellut laittaa jo aiemmin tekemieni sukkien ja isonsiskon hattarasukkien lisäksi tumput, joiden materiaalina on loput sukkien alpakkalangasta  ja sen lisäksi valkoista merinovillaa. Toinen tumppu on valmis ja toinenkin melkein. Valkoisen osan tiplukoristeet tein alpakkalangan päättelyjämistä, kaikki materiaali hyötykäyttöön.



Ei kommentteja: