perjantai 8. huhtikuuta 2016

Kemikaalijeesustelua

Sain ystävälliseltä anonyymiltä kommentin tuohon vuoden ensimmäisen neljänneksen tyhjentyneitä purkkeja käsittelevään tekstiini, jossa hän toteaa: "Teillä on aika iso kemikaalikuormitus. Onko teijän kunnassa kunnollinen jätevedenpuhdistus?"

Jäin miettimään tuota kemikaalikuormaa ja olen edelleen sitä mieltä kuin arvon anonyymillekin väitin, ettei kemikaalikuormamme ole keskimääräistä suurempi. Kovin moni ei vain pidä kirjaa siitä, miten paljon noita kosmetiikkapurtiloita vuodessa tyhjenee. Käytämme perusjuttuja eli shampoota, hoitoainetta, suihkugeeliä, perusvoiteita, dödöä, hyvin vähän mitään hiusmömmöjä. Toki meikkaan päivittäin ja puhdistan kasvoni myös päivittäin. Hampaidenpesuakin harrastetaan. Uskoakseni keskimääräinen suomalainen käyttää noita tuotteita samoin kuin mekin, jotkut varmasti enemmänkin, koska käyvät suihkussa ja pesevät hiuksensa päivittäin.

Tiedän, että alkuvuoden määrät vaikuttavat isoilta, mutta aika iso osa noista tuotteista oli jotain muuta kuin täysikokoisia. Lisäksi määrä on kahdelta aikuiselta, ei yksin minun käytöstäni. Tarvitaan varmastikin 15 minihuulipunaa, jotta määrä vastaa yhtä täysikokoista tai viisi 50ml pikkupulloa shampoota, jotta se vastaa yhtä normaalikokoista. Tuolla tavalla laskien olisin käyttänyt alkuvuonna yhden huulipunan ja pullon shampoota, jos siis pikkupurtilot muutetaan täysikokoisiksi

Tein netin kautta muutamia tarkistuksia blogeihin, joissa listataan tyhjentynyttä kosmetiikkaa ja löysin varsin vaihtelevia kuukausilukemia vajaasta kymmenestä purkista noin pariinkymmeneen purkkiin kuukaudessa. Toki joku varmaan selviää yhdellä palasaippualla niin naaman, hiusten kuin kropankin pesusta, mutta se kai ei tarkoita, että kaikken muidenkin pitäisi.

En kuitenkaan yritä kieltää totuutta siitä, että tokihan me ympäristöä noilla kuormitamme. Olen kovasti tietoinen siitä, että olisi olemassa vähemmän luontoa kuormittavaa kosmetiikkaa, suurin osa sellaista, joihin löytyy ainekset kotikeittiöstä. Tiedän, että sokerista tai suolasta ja kookosöljystä saa erinomaista kuorinta-ainetta niin kasvoille kuin vartalollekin. Hiusten pesua etikalla olen myös kuullut suositeltavan ja netti pursuaa ohjeita erilaisten tee-se-itse-pesuaineiden tekemistä varten.  Viimeisin ja kuulemma erittäin toimiva keittiöstä kosmetiikaksi vinkki on kuivashampoo murskatuista kaurahiutaleista ja kaakaosta.

Minusta olisi kuitenkin äärimmäisen järjetöntä haaskausta, että tyhjentäisin nyt kaapistani kaikki siellä olevat kosmetiikkatuotteet vaikkapa viemäriin ja ostaisin uudet vähemmän kuormittavat tilalle. Olen kyllä päättänyt pikkuhiljaa siirtyä enemmän omatekoisiin "keittiöstä kosmetiikaksi"-juttuihin tai hankkia vähemmän luontoa kuormittavaa kosmetiikkaa, mutta kuormitushan olisi kaksinkertainen, jos ensin hävittäisin vanhat tuotteet ja sitten käyttäisin uudishankintoja. Olen siis sitä mieltä, että niin paljon kuin nykyiset tuotteeni kuormittavatkin ympäristöä, säästän kukkaroani ja hermojani ja käytän ne loppuun. Kun kerran en osta uusia tuotteita, onhan vanhojen varastojen jossain vaiheessa kuluttava loppuun - ehkä viimeistään kymmenen vuoden kuluttua.

Ei kommentteja: