tiistai 26. huhtikuuta 2016

Minä, kirjailija

Rakastan lukemista ja kirjoja ja se perinteinen paperin tuntu hyppysissä saa minut jotenkin ilahtumaan, ehkä se on se konkretia verrattuna e-lukemiseen. Tästä syystä päätin tuhlata ja ilahduttaa itseäni ja säästää itseni häpeäksi sekä tulevien polvien räkänaurun kohteeksi blogini myös kirjallisessa muodossa.

Ensimmäisen vuoden tekstit sain kirjaksi koottuna herra Kirjoitukselta lahjaksi viime syntymäpäivänä. Nyt päätin ilahduttaa itse itseäni ja tilasin seuraavan vuoden blogiteksteistä kirjan. En tiedä, ovatko tekstini mitenkään säästämisen arvoisia, mutta koska saan itse suurta iloa selatessani niitä kirjan muodossa, niin ei kai se keneltäkään ole pois. Lisäksi skeptinen mieleni nauttii ajatuksesta, että jos jokin ylimaallinen nettihävitys joskus nielaisee internetin sisältöineen kaikkineen, niin jääpähän joku muisto niistä (turhista) tunneista, jotka on koneen vieressä tullut istuttua.

Kirjan tilasin jenkeistä, ja hinta oli kieltämättä suolainen, koska siitä meni painokulujen lisäksi postikulut ja tullitkin. Pitänee jatkossa selvittää, löytyisikö jostain joku edullisempi palvelu, jonka kautta saisi painatettua nuo loputkin vuodet kirjoiksi.


Tyylikäs musta, samaa tyyliä kuin edeltäjänsä ja samaa tyyliä toivon seuraavienkin edustavan, sen verran mallia korjataan, että myös selkämykseen tulee vuosiluku. On sitten helpompi lukea vuosijärjestyksessä ja vanhana mummona keinustuolissa muistella, mitä kaikkia hullutuksia sitä tulikaan nuorena kokeiltua.

Ei kommentteja: