maanantai 2. toukokuuta 2016

Liialliset kesto-odotukset

Minulla on mitä todennäköisemmin epärealistisia käsityksiä siitä, miten kauan vaatteiden ja kenkien pitää kestää. Tosin joudun myöntämään, että "tapan" kenkäni käyttämällä niitä väärin. Kenkiä kun pitäisi käyttää niin, että jokaisen käyttöpäivän jälkeen niillä on lepopäivä. Minulla taas on tapana käyttää samoja kenkiä päivästä toiseen, kun ne ovat helposti tuosta eteisestä jalkaan napattavissa.

Ostin lokakuussa 2014 tarjouksesta perusjärkevät kävelykengät kympillä. Olen käyttänyt niitä tuosta eteenpäin liki päivittäin, mikä tietenkin lisää niihin kohdistuvaa rasitusta. Nyt ne ovat siinä kunnossa, että kiikutin ne eilen roskikseen. Kerrankin niin, että kengät eivät hajonneet pohjista, vaan muualta (pohjan ja kenkäosan saumasta kantapään vierestä) ja ovathan ne toki yleisesti melkoisen kuluneet.


Laskin, että jos olen käyttänyt noita kenkiä kuluneen puolentoista vuoden aikana noin 500 kertaa eli lähes joka päivä, niin yhden käyttökerran hinnaksi tulee kaksi senttiä. Se ei toki ole paljon, mutta siitä huolimatta olisin odottanut kenkien kestävän käyttöä vähän pidempään, ainakin pari kolme vuotta.

Sama tilanne on vuosi sitten ostamani paidan kanssa. Myönnän, että se ei ollut kallis, maksoi vain vitosen ja olen käyttänyt sitä paljon, mutta siitä huolimatta olen pettynyt siihen, että se on jo nukkaantunut lähes käyttökelvottomaksi. Yritän vielä kerran siistiä sitä, tällä kertaa kertakäyttöpartahöylällä, joka on tehokkaampi kuin patterikäyttöinen nukanpoistaja, ja kun se jälleen nukkaantuu, on sen aika mennä kaavoiksi. Uskaltaisin epäillä, että tuo paita ei kahta vuotta näe, sen verran nopeaa sen nukkaantuminen on ollut.

Kaipaan niitä aikoja, jolloin kengät kestivät helposti vuosikymmenen ja paidat nukkantumattomina useamman vuoden.


Ei kommentteja: