sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Heinäkuun poistot

Päätin, että heinäkuussa pidän kirjaa vain yhdestä asiasta ja valitsin sen kohteeksi poistuvat tavarat.

1)  sisustustarra  (myyty)
2)  pahveja (annettu)
3)  hakasia (annettu)
4)  rintaliivit oranssit; (hakaset ja pitsit annettu eteenpäin, muuten roskiin)
5)  Norlynin mustat apilarintsikat; (hakaset ja pitsit annettu eteenpäin, muuten roskiin)
6)  puoli jätesäkillistä askartelurompetta (annettu)
7)  mehupulloja (lahjoitettu)
8)  laamapaita (annettu)
9) 2 rullaa tapetteja (vaidettu)
10) iso kasa kynsikoristeita (vaihdettu)
11) 8 tyhjentynyttä kosmetiikkapurtiloa (roskiin)
12) 6 kpl kosmetiikkanäytteitä (roskiin)
13) kasa muovikuppeja hiekkaleluiksi (annettu)
14) isoäidin perintönä saadut mustat nahkakengät (roskiin *)
15) 1 kpl strassihiuspantoja (vaihdettu)
16) 3 kpl kimalle hiuspantoja (myyty)
17) vaaleanvioletti kauluspaita (annettu)
18) ruskea jakku (annettu)
19) limen vihreät bikinit (annettu)
20) valkoinen t-paita kultaisella ankkurikuvalla (annettu)
21) sinivalkoinen kukallinen t-paita (annettu)
22) mustavalkoiset housut (annettu)
23) puna-valkoruudullinen paita (annettu)
24) Herra Kirjoituksen mustat kengät (roskiin**)
25) Kannettava tietokone (myyty)
26) jättikokoinen kynsiviila (roskiin)
27) sukat x2, tumput, pipo ja neulepusero (annettu kummipojalle)
28) pussillinen vanhoja pattereita (roskiin)
29) laatikollinen reseptikortteja (annettu)
30) rusettipanta valkoinen (myyty)
31) lankoja 3 kerää (myyty)
32) askartelukalenteri (annettu)
33) kirjekuorellinen askartelutarvikkeita (annettu)
34) partakone (vaihdettu)
35) pitkä musta hame (vaihdettu)
36) mustat, valkopilkulliset housut (annettu; hajosivat mokomat)
37) kankaita  jätesäkillinen ja laatikollinen (lahjoitettu)
38) turkoosit yö-lamput 2 kpl (vaihdettu)
39) x kpl tyhjentyneitä kosmetiikkajuttuja
40) auton istuinsuojat (lahjoitettu)
41) pussillinen Skyr-kansia (annettu ystävälle askartelumateriaaliksi)

Sen verran noissa on fuskattu, että kierrätykseen menevät kankaat ja vaatteet (17, 18, 19, 20, 21, 22, 23, 36, 37 ja 40) toimitetaan oikeaan osoitteeseen vasta 1.8., koska niitä ei voinut viedä perille viikonloppuna ja halusin käyttää kaiken mahdollisen ajan niiden valitsemiseen ja määrän lisäämiseen.

Pääsin siis tavoitteeseeni sen suhteen, että vähintään tavara päivässä pitäisi poistua. Jälleen kerran olen tehnyt noista "paketteja" eli enemmän samoja juttuja on yhtä kuin yksi poisto, jos olisin laskenut kaikki erikseen, olisi määrä moninkertainen. Vaatevarastosta on tullut yllättävän paljon poistoja ja lisää on tulossa, aika alkaa näkyä kaapissani.

* Jälleen kerran, nämä kengät näyttävät päältä uskomattoman siisteiltä, mutta ovat silti käyttökelvottomat, koska toisen kengän pohja on poikki.




** Kuten kuvasta näkyy, jotain pientä sanottavaa näistäkin



lauantai 30. heinäkuuta 2016

Sanasta kenkää vaiko kenkään sanaa

Olen jo hetkisen pyöritellyt mielessäni uutta kenkätuunausta sen jälkeen, kun edelliset timanttikorot lähtivät uuden omistajan matkaan jo jokin aika sitten. Näin tähän useammankin mallin ja ohjeen Pinterestissä ja päätin kokeilla. Tarvittavat välineet ovat kengät, vanha kirja, maitoliimaa, sivellin ja mahdolliset ympäristön suojaukseen käytettävät paperit. Lisäksi suihkepullo tai märkä liina lautasella paperien kostuttamista varten.


Tuunaukseen varsinaisesti päätyvät kengät ovat Gaborin, mustaa nahkaa ja sain ne työkaveriltani lahjoituksena, kun eivät enää sopineet hänelle. Mietin kyllä hetken, että mitenkähän mun oikein käy ja miten paljon harmittaa, jos pilaan uudenveroiset käyttökuntoiset kengät ihan kamaliksi, mutta päätin uskaltaa.


Tein ensin harjoitus kappaleet itselleni liian pienistä popoista, juuri sillä ajatuksella, että jos epäonnistun näissä, niin en edes yritä noita toisia. Nämä olivat joka tapauksessa kirppiskasassa, joten näiden kanssa möhliminen ei olisi harmittanut niin suuresti. Onnistuminen ensimmäisen parin kanssa oli vähintään kohtuullinen plus. Näyttävät kuvissa kirjavilta, koska olivat kuvanottohetkellä vielä osittain märät.



Varsinaiset kengät yritin sitten päälystää vielä huolellisemmin, jotta olisivat paremman näköiset. Tuunaus tapahtui siis niin, että ensiksi sekoittelin maitoliiman eli laimensin erikeeperin vedellä noin puolet-puolet suhteella tyhjentyneen maitopurkin pohjasta leikkaamaani astiaan. Sitten revin sopivan kellastuneesta kirjasta sivuja ja revin ne edelleen noin tuuman kanttiinsa oleviksi kappaleiksi. Koska meillä ei ollut kunnolla toimivaa suihkupulloa, kostutin papereita kastellun liinan välissä (märkä liina lautaselle, paperit päälle ja loppu liina kanneksi), jotta ne muotoutuisivat paremmin. Kengät pinnalle levitin maitoliimaa, johon painelin kosteat paperinpalat kiinni ja lisää maitoliimaa päälle. Kerrallaan kostumassa oli n. 10-15 palasta, jotta ne eivät vettyneet aivan märiksi. Harjoituspopojen reunat viimeistelin vain leikkaamalla ne tasan reunan kanssa. Varsinaisten tuunattavien kenkien osalta kääntelin paperinreunat sisäpuolelle kenkää ja liimasin laimentamattomalla erikeeperillä.



Muutamaa kohtaa korjailin vielä juuri ennen kuvausta, eli ne näkyvät kuvssa tummempina, mutta vaalenevat kyllä saman väriksi kuivuessaan. Kenkien korkoja en päällystänyt ympäri, mutta nyt kuvia katsoessa alkaa tuntua siltä, että revin vielä pari palaa paperia ja päällystän nekin.

Tuunaukseen meni aikaa sellainen tunti ensimmäiseen pariin ja pari tuntia jälkimmäiseen, koska koetin tosiaan huolellisesti katsoa, ettei alkuperäistä pintaa jää mistään näkyviin ja että kaikki palat sisältävät mahdollisimman paljon pelkkää tekstiä. Huomenna, kun kengät ovat kokonaan kuivuneet suihkutan niihin vielä kirkkaan lakan päälle. Vesikelin kengät nämä eivät toki lakkauksesta huolimatta ole, mutta ehkä se vähän suojaa tuota pintaa.

Yllätin itseni jo miettimästä tuon musta-valkoisuuden pariksi mahdollisimman överiä kenkäkoristetta tuohon kaveriksi.

Tuunauksen kustannukset: tasan 0 euroa. Kengät lahjoituksena/omasta kirppiskasasta, kirja (naapurikaupungin) kierrätyskeskuksen ilmaiskorista, liima, lakka ja sivellin omista varastoista (lakka ostettu tänä vuonna, maksoi n. 4€, muut vanhempia).



keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kadonnut paketti

Pari viikkoa sitten taisin valitella, että posti oli hukannut yhden minulle tulossa olleen paketin. Koko tarina on siis sellainen, että lähettäjä oli pistänyt paketin postiin pienen kaupungin asiamiespostista, jossa on samalla kauppa. Hän oli ostanut postimerkit kaupan kassalta, koska niistä sai sillä tavoin bonukset ja liimannut ne paketin päälle. Paketista ei saanut mitään osoitekorttia, vaan tiedot sen saapumisesta piti tulla tekstiviestillä puhelimeen. Paketin päällä oli isolla minun nimeni, osoitteeni ja puhelinnumeroni ja lähettäjän vastaavat tiedot.

Kun lähettämisestä oli kulunut viikko, aloin kysellä paketin perään. Paketin lähettäjä kertoi pistäneensä paketin postiin ilmoittamanaan päivänä ja lupasi kysellä paketin perään omasta postistaan. Minä suoritin vastaavaa kyselyä omassani tai oikeastaan omissa posteissani, koska en ollut varma, oliko paketti osoitettu pienempään asiamiespostiin vai kotikaupunkini pääpostiin. Jälkimmäisessä sain hyviä neuvoja ja ystävällistä palvelua, virkailija kertoi, että maksoi paketin millä tavoin tahansa, niin joka tapauksessa asiakkaalle pitäisi jäädä kuitti, jossa on seurantakoodi. Huomattavaa edistystä siis siihen, kun koodi oli vain siinä perinteisessä pakettikortissa, jota piti säilytellä siihen asti, kunnes vastaanottaja oli paketin noutanut (ja tämä vain ihan sen takia, että jos se vastaanottajan kappale katoaisi matkalla, olisi ilmoittaa koodi, jolla paketin saa hakea). Tätä koodia minä siis peräsin lähettäjältä, joka lupasi lähteä uudelleen kysymään omasta postistaan. Täällä päässä asiamiespostissa pakettia etsittiin sekä nimellä järjestelmästä että paketin koon mukaan hyllystä, tuloksetta. Eihän heidän tähän olisi tarvinnut ryhtyä, mutta he halusivat olla ystävällisiä ja auttaa.

Toisella tiedustelukierroksella selvisi, että lähetyspaikassa oli unohtunut yksi "pikkujuttu", paketin kirjaaminen vastaanotetuksi, jolloin siitä olisi jäänyt jälki postin järjestelmiin ja se olisi pystytty jäljittämään ja silloin tietenkin tuo tekstari olisi minulle aikanaan tullut. Pakettia yritettiin jäljittää lajittelukeskuksesta, jonka kautta se oli kulkenut, tuloksetta. Lähettäjä teki katoamisilmoituksen ja etsintä jatkui. Minä kävin tuossa omassa paikallispostissamme kyselemässä toisenkin kerran ja edelleen yhtä ystävällisesti he hakivat pakettia systeemistä ja hyllystä -turhaan. Järjestelmästähän se ei voinutkaan löytyä, koska sitä ei koskaan ollut kirjattu vastaanotetuksi. Sekä lähettäjä että minä aloimme molemmat olla sitä mieltä, että paketti oli kadonnut lopullisesti.

Jotta tarinalla olisi onnellinen loppu, tänään tupsahti postiluukusta pakettikortti, joka oli kirjoitettu tuossa läheisessä asiamiespostissa käsin ja sisälsi vielä lisätekstin: "Tää on vissiin se paketti, jota kävit kyselemässä :-)". Ihan oikein hymiön kera. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että pakettikortti oli kulkenut parin korttelin matkaa täsmälleen viikon, siinä kun oli leimaus 20.7. Henki hapatuksissa riensin tietenkin tuonne kysymään, että eiväthän he ole palauttaneen pakettiani, eiväthän. Ihanat ihmiset, eivät olleet pistäneet palautukseen, niin kuin ohjesäännössä lukee, vaan teipanneet sen kylkeen lapun, jossa luki, että pakettia ei saa palauttaa, sitä on käyty kyselemässä. Kun sitten kerroin viivästyksestä tiedonkulussa, he pyörittelivät silmiään hämmennyksestä ja kertoivat vain ajatelleensa minun olleen mökillä tai matkalla, kun en heti ollut tullut pakettia noutamaan.

Nyt paketti on kuitenkin kotona yli kolmen viikon odotuksen jälkeen, ja siitä paljastui jotain pehmeää talvi-iltojen iloksi eli kasa lahjoituksena saamaani lankaa, josta voi tehdä vaikka mitä kivaa.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Löytämisen riemua

Ihan uskomattomasti Herra Kirjoitus onnistui löytämään kaksi viikkoa sitten kadottamani trimmerin siimakotelon kannen. Olin jo tehnyt päätöksen siitä, että sunnuntai-iltana pistän Englantiin menemään tilauksen tuosta varaosasta, koska muualta sitä ei tuntunut löytyvän kuin sieltä ebayn kautta. Mielessäni harmittelin kyllä, sillä postikuluineen tuolle kannelle tosiaan olisi tullut hintaa kympin verran. No, ei sitten onneksi tarvinnut tilata, kun rakas puolisoni löysi sen hyvin naamioituneena paikasta, josta kolmessa hengessä ainakin kymmenen kertaa katsoimme.

Pääasia tietenkin on, että se löytyi ehjänä. Herra Kirjoitus oli suunnilleen surauttanut sen yli uudella lelullaan, ei sentään kuitenkaan ollut osunut tuohon. Parantaaksemme näkyvyyttä, maalasimme kyseisen osan kimaltavan pinkillä kynsilakalla, jos vaikka onnistuisin hukkaamaan sen seuraavankin kerran.

Muutoin viikonlopun löytämisen riemua tuli koettua lähinnä marjapuskissa. Sen verran tiheään niissä tuli viihdyttyä, että kuulin jo kärsiväni neuloosin lisäksi pensastoosista tai vastaavasta. Vadelmia tulee valtavasti, jos puoletkaan pusikossa olleista raakileista kypsyvät, epäilen meidän melkein hukkuvan vadelmiin, eikä punaisten ja valkoisen pensaiden satoakaan sovi väheksyä. Perinteinen talvivaraston kokoaminen on sitten taas alkanut. Kohta ollaan tilanteessa, että pakasteiden ovia pitää pönkätä kiinni ja kansia tiivistää, mutta mitä väliä sillä, se tietää monen monta herkkuhetkeä talvella.

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Pieniä huomioita

Kun kylppäristämme tyhjeni iso, litran vetoinen käsisapppuan pumppupullo, siirsin sen keittiöön ja kaadoin astianpesuaineen siihen. Tuo pumppupullo kun on huomattavasti helppokäyttöisempi kuin astianpesuainepullo, joka on pinnaltaan liukas ja usein minun kätöseeni liian iso. Astianpesuaineen kulutuksen seuranta kävi nyt sitten hiukan vaikeammaksi, mutta jos kuukausittainen kulutus ei selviäkään, niin selviää se, miten kauan litran pullo Aliota kestää.

Työpaikallani olen katsellut, miten puolen litran Fairy-pullossa lukee mainos, kestää jopa 10 viikkoa. Se on ilmeisesti tarkoitettu mainostamaan sitä, miten riittoisaa ko. tuote on, mutta minusta puolen litran pullon pitäisi kesää normaalikäytössä reilusti enemmän kuin 10 viikkoa. Kun vertaan tuota siihen, miten paljon Aliota meillä on kulunut, niin olen entistä äimistyneempi. Alio on meillä ollut käytössä nyt reilut 10 viikkoa ja pullossa oli kyllä enemmän kuin puolet jäljellä kun vaihdoin sen tuohon pumppupulloon. Seuraavaksi pitää siis ottaa testiin Fairy.

Toinen äimistelyn aihe on uusi käsisaippuamme. Lankesin designiin ja väriin ja ostin turkoosin värisen sukkulanmuotoisen hienostelunestesaippuan Dermosililta (tunnustan, en ole kuluneina vuosina ostanut vain tätä yhtä, vaan usemman, mutta ne ovat olleet pääsääntöisesti vain vieraskäytössä). Tuotteen piti olla äärimmäisen tyylikäs, näyttävä, kätevä käyttää ja helppotoiminen. En nyt kyllä ihan allekirjoita tuota. Sukkulanmallinen pullo on kyllä kaunis katsella ja värikin on ihastuttava, mutta pulloa pitää puristaa todella raa'asti, jos meinaa saada saippuaa sieltä ulos. Pullon piti oleman kestopullo eli sitä voisi täyttää uudelleen ja uudelleen, joten muovin kovettumisesta ei voi olla kyse. Lisäksi sitä mainostetaan hygieeniseksi, sekään ei oikein minun mielestäni toteudu. Tuon pullon joutuu ottaamaan käteen ja puristamaan koko kädellä, jotta sieltä saa saippuua ulos- likaisella kädellä se tarkoittaa siis sitä, että liki koko pullon ulkopinta tahriintuu. Pumppupullossa vastaava asia hoituu sillä, että törkkäät puhtaamman käden vähiten likaisella sormella pumppua ja saat saippuua - ja likaantuu vain pumpun yläpinnalta pari neliösenttiä, jotka on paljon helpompi puhdistaa kuin koko pullon ulkopinta. Olin ajatellut, että tuo sukkula jäisi meille pysyväksi kylppärin kaunistukseksi, mutta nyt on kyllä sellainen tunne, että palaan takaisin pumppupulloon heti kun tuo tyhjenee.

Kolmenneksi joudun tunnustamaan, miten turhakkeesta on tullut välttämätön käyttöhyödyke. Tähän asti olen lähinnä naureskellut kuivausrummun käyttäjille ja kuivannut pyykkini ilmaiseksi kuivausvintissä. Edelleenkin kuivatan suurimman osan siellä, jotta niihin tulisi edes aavistus raikkaan ilman tuoksua. Pihalle en pyykkejäni kesäaikaan voi viedä heinäallergisen Herra Kirjoituksen takia, enkä muutenkaan mielelläni liputa niillä keskellä kaupunkia, joten siksi kuivausvintti on ollut mitä erinomaisin ratkaisu.

Taloyhtiömme pesutupaan asennettiin kuitenkin putkiremontin yhteydessä pesukoneen lisäksi kuivausrumpu, koska monet haluavat pyykit suoraan mukaansa eivätkä mielellään kuivata niitä sen paremmin vintissä kuin asunnossa, kaikissa asunnoissa ei edes ole tilaa pesukoneelle tai kuivaustelineelle. Ensimmäisen kerran jouduin pakon sanelemana käyttämään kuivausrumpua, koska joku muukin oli tuolloin keksinyt kuivausvintin olemassaolon, eikä narutila riittänyt kaikille pyykeille. Pistin rumpuun lakanat sekä täkit ja tyynyt, jotka toki muutenkin olisin kuivannut rummussa, kun sellainen kerran oli olemassa. Kuivausrummun nukkasihtiin kertyneen pölyn ja nukan määrä pisti kummasti ajattelemaan ja päätin kokeilla toistekin sitä, että pyöräytän lakanat puolikuiviksi rummussa ja vien sitten loppukuivumaan vinttiin. Muutaman kuukauden kokeilu on osoittautunut varsin hedelmälliseksi ja ennen makuuhuoneessamme jatkuvasti pyörineet villakoirat ovat merkillisesti pienentyneet ja hävinneet liki olemattomiin. Viimeksi tänään Herra Kirjoitus pohti, onko kyse siitä, että meillä imuroidaan makuuhuonetta useammin vai siitä, että rumpukuivatus todella poistaa niin paljon pölyä, että imurointisaalis jää huomattavasti pienemmäksi. Niin tai näin, joudun myöntämään, että kuivausrumpu ei olekaan ihan täydellinen turhake.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Koolla on väliä


Vaikka tossutekeleet ovat edelleen kesken, en voinut vastustaa kiusausta iskeä tuon Viidakko-langan kimppuun. Epäonnekseni varasin anoppilan reissulle mukaan puikot nro 3, kun tuossahan on suositus 3½ tai 4. Kudoin ensimmäiset 12 kerrosta kolmosen puikoilla ja se kyllä näkyy. Kotiin päästyä vaihdoin työn 3½:n puikoille ja niin vaan alkoivat raidat kadota ja neule näyttää enemmän siltä, miltä pitääkin.


Minusta nuo mehiläisraidat ovat kamalat, mutta Herra Kirjoitus, jolle sukat ovat tulossa, lupasi pitää niitä siitä huolimatta. Purkaminen nyt vaan on ehdoton no-no, en kyllä pura, jos ei ole aivan pakko. Ehkäpä nuo muistuttavat minua seuraavalla kerralla siitä, että tarkistan kaksi kertaa, minkäkokoiset puikot nappaan mukaani - koolla todellakin on väliä, kun on kyse neulomuksista.




maanantai 18. heinäkuuta 2016

Pesupussien uusi elämä

Ostin taannoin kaksi rintaliivien pesupussia, koska edellinen monta vuotta palvellut alkoi paitsi olla huonossa kunnossa myös kovin yksinäinen. Huomasin näet, että tarvitsisin sekä tummille että vaaleille liiveille oman pussinsa, jotta voin pakata ne jo valmiiksi pussiin. Haluan liiveilleni sellaiset pesupussit, joissa on kunnolliset muovit tukiverkot sekä kannessa että pohjassa. Hankkimani pussit taisivat olla Easy-merkkiset ja kustansivat n. 2€ kappale.

Nämä uudet pussit osoittautuivat laadultaan huomattavan surkeiksi verrattuna tuohon vanhaan, joka oli siis kestänyt käytössä monen monta vuotta. Toinen uusista pusseista kesti noin kymmenen käyttökertaa ja sitten siitä hajosi vetoketju. Kotikonstein korjaaminen ei auttanut, koska materiaali oli niin heikkoa, että vetoketjun lukko-osa rikkui. Toinen puolestaan halkesi toisessa pesussa- kangas oli niin huonoa, että se repeytyi kahtia. Tosin pussin jäännöksiä katsellessani olen taipuvainen uskomaan, että kyseessä oli kudontavirhe kankaassa, eli käytännössä laaduntarkistus on pettänyt kun ko. kangas on päästetty virheellisenä tehtaalle ja siitä ommellut pussit vielä tehtaasta uloskin. Löysin nimittäin pätkän virheneulosta myös haljenneen pussin toisesta päästä eli olisi pitänyt huomattavasti tarkemmin katsoa kaupassa, minkä pussin mukaansa otti.

Ihan periaatteen vuoksi en sitten lähtenyt uusia yhtä heikkoja pusseja ostamaan, vaan päätin korjata nuo entiset. Vaikka tiesinkin heti, että aikaa menee varmaan enemmän kuin parin euron pussiin kannattaisi uhrata.

Toiseen ompelin vanhan paitapuseron jämistä uuden kannen. Se ei ole kaunis, mutta ajaa asiansa pyykin pesussa.

Toiseen vaihdoin vetoketjun, koska niitä olin saanut lahjoituksina isot kasat. Nykyinen vetoketju on niin tukeva, että mitä todennäköisemmin tuostakin hajoavat kankaat ympäriltä ennen kuin vetoketju.

Kolmas, se kaikken vanhin pussini on jossain häviksessä, en löytänyt sitä mistään sillä kohtaa kun olisin tarvinnut pesupussia näiden kahden rikkuneen tilalle. Kun se joskus jostain löytyy, niin vaihdan senkin kankaat uusiin - näin juuri viikonloppuna maalla sopivaa kangasta ylimääräisen palasen. Nyt kun tuon on jo kertaalleen tehnyt, niin osaa välttää ne pahimmat sudenkuopat. Jospa sitten noilla kolmella pärjäisi ensi vuosikymmenelle.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Herra Kirjoituksen uusi lelu

Tämän hankintaa mietittiin jo viime vuonna, mutta remontin ynnä muun yhteisvaikutuksesta se jäi.

Mutta siinä se nyt on, Herra Kirjoituksen syntymäpäivä- ja hääpäivälahja.  Ja saa ihan vapaasti kysyä, miten hullu vaimo miehellä pitää olla, että ostaa miehelleen lahjaksi vaan lisää töitä (perustelen hankintaa kuitenkin sillä, että Herra Kirjoitus ne nurmikot kuitenkin leikkaisi, joten toivoakseni hän pääsisi tuon kanssa vähän vähemmällä).




Ensimmäisellä ajokerralla nurmikonleikkuuaika meni kolmannekseen entisestä ja jos siitä vielä saisi vähän nipistettyä, kun ajotaito karttuu ja nurmikko pysyy lyhyempänä.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Vähän viidakkoa ja pikkuisen puuvillakukintoja

 Lankahulluuteni on saavuttanut jonkinlaisen lakipisteensä, ja olen todellakin sisäistänyt "minä haluan lisää lankoja"-mantran paremmin kuin hyvin. Jotenkin onnistuin tekemään Lankatalo Tapion kaupaan "pienen" lankatilauksen. Perusteluna tilaukselle käytin sitä, että halusin ehdottomasti ostaa jouluksi Novitan viidakkolankaa sitä gepardia eli musta-keltaista ja Tapion kauppa oli ostanut koko Novitan loppuvaraston tuosta langasta.  No sitä gepardia tuli sitten 8 kerää á 150g eli kyllä siitä parit sukat saa - tosin suunniteltuja saajiakin on jo muutama (kummipoika, kummipojan isä, herra Kirjoitus, serkkuni Hiiva, Herra Kirjoituksen siskon poika, mahdollisesti kummipojan isosisko ja äitikin)

Koska tilauksesta joutui joka tapauksessa maksamaan tomituskulut, tuli halvemmaksi tilata samalla vähän muutakin. Violettikirjavaa polkkaa 4 kerää á 150g , 25 kerää turkoosia puuvillalankaa á 50g ja 12 kerää erisävyisiä kierrätysfarkkulankoja á 50g.

Kaikkiaan lankaa oli siis 3350g  lankaa. Toimituskuluineen paketin hinnaksi tuli reilut 100€, enkä tasan kyllä muista, milloin olisi tuollaista rahasummaa pistänyt "harrastukseen", mutta toisaalta tuossa kyllä tulee sitten myös useampi joululahja kuitattua noista langoista.

torstai 14. heinäkuuta 2016

Koti-ilta

Vietin keskiviikkona rauhallista (lue laiskaa, kun en viitsinyt tehdä mitään) koti-iltaa Herra Kirjoituksen ollessa maalla auttamassa mammaa erinnäisissä puuhissa. Illan ohjelmanumerona oli Agatha Christien äänikirja ja tossun tekeminen.

Tarkoitukseni oli värkätä tästä maalle markkinoille lahjoitusarpavoitto, mutta kuulinkin sitten ettei sille ole tarvetta vielä markkinoiksi, koska lahjoituksen kohteena oleva taho ei osallistu markkinoille tänä vuonna lainkaan. No, syksyllä kuulemma on myyjäisiä, joten sinne sitten.

Ensisijainen ajatukseni oli siis käyttää pois yksittäisiä lankakeriä, jotka eivät sinällään ole sukkakelpoisia. Tarkoitus oli myös käyttää yhtenä lankana rikkinäisistä sukista leikattua nauhaa, mutta se loppui heti alkutekijöihinsä, ja jouduin purkamaan tossun ja aloittamaan alusta. Pitänee kerätä sitä reilusti lisää ennen kuin edes yrittää aloittaa siitä tekemistä. Sukkavarastoni kunnon huomioiden, sitä on kyllä lähitulevaisuudessa tulossa reilusti lisää.

Olin ehtinyt aloittaa tossua jo vähän aikaisemmin ja illan aikana sainkin väkerretyyä yhden valmiiksi ja aloitettua toista. Lankoina on tummansinistä Teddyä, oranssia ja fuksian väristä Tempoa sekä Valkoisen hevosen jämät (eli siis sen akryylilangan, jonka aikanaan sain serkultani Saumalta). Nyt tuo Cheval blanc - lanka on sitten loppuunkäytetty - tarkistin vielä kaikki korinpohjat yms. ettei vaan jää nöttöstä mihinkään kummittelemaan. Oranssi Tempo kului myös loppuun, mutta Teddyä ja fuksiaa Tempoa jäi harmittavasti pienet keräset. Eli pitänee tehdä vielä toisetkin tossut.

Epämääräisen kirjavat, mutta mielestäni ihan hauskannäköiset tossukat. Mallina se moneen kertaan käytetty perustossu.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

V-viikko

Muutama viime päivä on ollut sellainen, että jos olisi ollut fiksu olisi tasan tarkkaan pysynyt petissä, kiskonut peittoa paremmin korville ja kaivautunut oikein syvälle tyynykasan alle. Tuntuu, että olen onnistunut mokaamaan aikas monta asiaa.

Sunnuntaina hukkasin sähkökäyttöisestä siimaleikkurista siimakotelon kannen. Jos kysessä olisikin ollut joku perusmerkkinen härpäke, niin ei siinä mitään kiroillen kauppaan ja ostamaan uutta. Mutta kun kyseessä oli Lidlin myymä vekotin, niin eihän siihen varaosia saa mistään tai ei ainakaan melkein mistään. Ebayssa olisi ollut, mutta kun se paska maksaisi postikuluineen melkein saman verran kuin uusi trimmeri. Päädyin nyt väliaikaisratkaisuun eli ostamaan käytetyn trimmerin naamakirjasta -toivottavasti se toimii edes tämän kesän.

Maanantaina irtosivat tosiaan verhokannakkeet seinästä, kun ripustimme pimennysverhoja. Hurraa, hurraa, hurraa. Lisäksi lankesin maanantaina tekemään tilauksen lankakauppaan - ikään kuin noita lankoja ei nyt jo muutenkin olisi ihan riittävästi. Ketuttaa, miksi mä olen niin heikko noissa asioissa. Eikä se auta asiaa yhtään, että ostin osan noista ihan sillä ajatuksella, että ne vois myydä eteenpäin, kun nittä hetken marinoi kaapissa. Todennäköisesti moni muukin on keksinyt saman ajatuksen.

Lisäksi posti on hukannut yhden pakettini, yksityisen henkilön lähettämän varsin kalliin paketin. Lankoja siinäkin olisi ollut, ja ehkä juuri siksi harmittaa taas kerran. Makoin toki paketista vain postimaksun, mutta sekin ketuttaa, jos ei saa mitään vastineeksi.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kyl nyt on pimeetä



Tähän asti olen onnistunut sinnittelemään ilman pimennysverhoja, mutta nyt tuli sitten totaalinen toppi. Nyt kun ei kovin paljon ole kesäauringosta tarvinnut nauttia, vaan aamut ovat enemmänkin säännönmukaisesti olleet pilvisiä, niin en ole taas muistanutkaan mitä varjopuolia on lännenpuoleisista makuuhuoneen ikkunoista. Pari aurinkoista aamua kuitenkin takasi sen, että aurinko herätteli jo neljän maissa, joten kiitos, mutta ei kiitos.

Kävin siis tuhlaamassa vähäisistä roposistani oivan kasan Eurokankaassa ja ostin pimennysverhot. Tiedän, että minulla on epärealistinen käsitys siitä, mitä verhot maksavat, koska minun ei ole aikoihin tarvinut ostaa niitä. Valitsin halvimman pimennysverhokankaan, nimeltään Aamunkajo, joka tässä tapauksessa osuvasti vetosi huumorintajuunikin ja maksoi 7,90€ metri. Kun vertaa siihen, että kalliimmat maksoivat jopa 19,90€ metriltä, eihän tuo pahan hintainen ollut. Tarvittava määrä kuitenkin lohkaisi lompakostani melkein 30€.

Verhot olivat varmaan nopeimmat valmistamani. Kaupasta ostettu pala puoliksi, yläkäänne tankoa varten ja ompelu - valmista kymmenessä minuutissa. Ja pimeää tuli. Ennen kuvassa on sälekaihtimet ja normaalisti käyttämämme verhot ikkunan edessä.


Pimennysverhojen ripustamisen jälkeen ilman salamaa näytti tältä.


Salama todistaa sen, että valkoiset verhot katoavat noiden viininpunaisten taakse piiloon ihan loistavasti. Ensi kesänä voi sitten jo laittaa vaikka mitä pitsivirityksiä, kun nuo valkoiset verhot toimivat pimentiminä.


Sitten tulivatkin ne huonot puolet. Viime kesänä kiinnitimme verhotangon pidikkeet vanhoihin paikkoihin, joten ne eivät olleet kovin tukevat. Pimennysverhot taas painavat ihan vietävästi, joten yllätys, yllätys, verhotangon pidikkeet irtosivat seinästä. Tarvittiin siis vähän lisähuoltoa, jotta saatiin verhot pysymään ikkunassa.

torstai 7. heinäkuuta 2016

Nuukailijan paras shoppailuvinkki


Kävimme tässä kyläilemässä serkkuni Hiivan ja hänen miehensä luona. Siellä oli pistetty loman kunniaksi huushollia uuteen uskoon oikein urakalla - kannettu huonekaluja moneen otteeseen paikasta toiseen ja vaihdettu huonejärjestystä. Samalla serkkuni oli siivonnut vaatevarastonsa.

Uskoakseni loppu onkin sitten kohtuullisen selvää. Minä palasin kyläreissulta mukanani kasa vaatteita, joista esimerkiksi tuo musta paita oli käyttämätön, hintalaputkin vielä kiinni.

Pakko tunnustaa, että harakka minussa rakastaa erityisesti tätä paitaa ja sen upeita koristekiviä.



Tuon paidan kanssa sopii saamani musta jakku.


Vadelmanpunainen jakku on ainoa, joka vaatii vähän fiksausta eli nypyn poistoa, jotta se näyttäisi täydellisen uudelta. Tämän mallissa ja tyylissä on jotain sellaista, että rakastan sitä kovasti.

Väreiltään minulle oudoimmalta tuntui fuksianpunainen pusero. Sen materiaali ja malli ovat mitä ihanimmat, se on sellaista painavaa ja joustavaa, joten kyllä tämäkin käyttöön tulee.


Vaatekaappi päivitetty kesään ja tulevaan syksyynkin.

Nuukailijan paras shoppailuvinkki on tietenkin omistaa ystävä, sukulainen tai muu tuttava, joka on vaatekoon tai pari suurempi ja joka roskiin heittämisen sijasta tarjoaa second hand vaatteet tuttavilleen. Nuukailija pysyy uusissa vaatteissa joutumatta käymään kaupassa - kiitokseksi voi sitten toki tarjota kaikkea sitä, mistä tietää vaatteiden lahjoittajan pitävän, mikäli rahasta ei voi keskustella (kuten tuolla ei voinut). Niinpä tiedän palaavani tuohon osoitteeseen tässä syksyn mittaan marjojen, sienten, perunoiden tai jonkin muun vastaavan kanssa. Tässä tapauksessa se perinteinen kahvipaketti tuntuu liian tylsältä vaihtoehdolta, joten käytetään sitten satoa ja luonnonantimia.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Ei sit arvottu

Suurin toivein julistamaani sadannentuhannen kävijän kunniaksi järjestämääni arvontaan ilmaantui tasan yksi kommentoija, Herra Kirjoitus. Olin ihan tosissaan kuvitellut, että pääsisin edes viidestä lipusta arpomaan voittajaa, mutta ei sitten, ei tarvitse arpoa.

Luvattu mikä luvattu, vaikka arpoa ei tarvitsekaan niin Herra Kirjoituks saa lahjakortin haluamaansa kohteeseen. Hänet tuntien lahjakortin kohteeksi veikkaan Neste-asemaa taikka jotain paikkaa joka myy Coca-Colaa.


maanantai 4. heinäkuuta 2016

Hyvin opittu mantra

Kävin eilen lunastamassa yhdeltä kotikirppikseltä kassillisen lankoja. Juu, eikös sen mantran nimenomaan pitänyt kuulua niin, että tarvitsen lisää lankoja, tarvitsen lisää lankoja... Kaiken rehellisyyden nimissä en olisi tarvinnut yhtään, mutta en vain voinut vastustaa kiusausta.

Kassissa oli kolme kerää huopasta, 9 kerää mamboa, 6 kerää seiska veikkaa (4 perusväristä,1 polkkaa ja 1 raitaa) sekä kaksi kerää Jannea. Maksoin kassista 15€ ja sain samaan kauppaan käsin tehdyn villapaidan.


Paidan neulejälki ei ole mitään superhienoa, mutta kelvannee kuitenkin kummipojalle käyttöön.

Langoista koetan kepillä jäätä, jos saisin nuo Mambot ja Huopaset myytyä, ne kun ovat itselleni enemmän sellaista turhaketta tai siis saisihan noista tossuja, mutta kun niitä tossulankoja on nyt muutenkin ihan jo riittämiin tullut haalittua.
 


Nämä siis olisivat jäämässä meille. Maksoin kassista noiden kalliimpien lankojen eli Polkan ja Raidan kauppahinnan verran. Vaikka en saisikaan noita muita kaupaksi, jään silti paidan, muiden seiskaveikkojen ja Janne-lankojen verran plussalle. Ja eiväthän nuo Mambot ja Huopasetkaan toki tyhjiin katoa, jos niille ei olekaan käyttöä nyt ja eivät heti mene kaupaksi,saattaa olla, että menevät kaupaksi kuukauden päästä tai olen itse keksinyt niille jotain käyttöä.


sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Lapsenvahtina

Vietimme Herra Kirjoituksen kanssa viikonlopun vahtien karvan verran vaille kolme veetä. Pakko myöntää, että se käy kyllä työstä tällaiselle satunnais lapsenvahdille, sillä sitä varoo niin paljon enemmän kun kyseessä ei ole oma jälkikasvu, vaan jonkun vieraan, vaikka miten läheisenkin, tenava. Suuremmilta vahingoilta kuitenkin vältyttiin, enkä usko lapsiparankaan saaneen kovin suuria traumoja, vaikka ihan kaikessa ei päässytkään toteuttamaan itseään - uhmaraivarit vedettiin siitä, että telkkarin kanssa ei saanut miekkailla. Kun kielsin, niin äitiä huudettiin kurkku suorana ja mentiin nurkkaan murjottamaan, josta kyllä sitten hiivittiin 15 sekunnin kuluttua niiskuttaen syliin. Yritän kuitenkin olla johdonmukainen, minusta television rikkominen ei ole sellaista, johon lapsella on lupa silloin, kun minä olen paikalla, olkoon kyseessä sitten kenen herranterttu tahansa.

Pihalla oltiin, puhallettiin saippuakuplia (en muistanutkaan, miten kivaa se on), nuori mies pomppi trampoliinilla yksin ja naapurin neidin kanssa, käytiin leikkipuistossa, pyöräiltiin. Kyllähän sitä paljon viikonlopussa ehtii, varsinkin kun päiväunet jäivät minimiin, aamulla noustiin ennätysaikaisin ja illallakin meni tunti siihen, että penskan sai vaivutettua untenmaille. Tämä on ehkä se rasittavin osuus - käyt viiden minuutin välein palleron kanssa vessassa, jossa tyhjennetään vähän ja täytetään lisää, jotta varmaan riittää pissattavaa. Iltasatu luetaan kolmesti ja hyvää yötä toivotetaan ainakin viidesti ja sitten aloitetaan taas alusta. Raskasta ihmiselle, joka itse sänkyyn mennessään yleensä pistää silmät kiinni ja avaa ne sitten taas aamusta.

No turha kai sitä on kieltää, että vastavuoroisesti se yksi vetoava hymy ja lämmin rutistus pienten käsien kietoutuessa kaulaan kuittaa kaikki kiukuttelut ja kitinät ja taas jaksavat molemmat, niin lapsi kuin lapsenvahditkin.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Tekevälle töitä

Pidempään olen ihmetellyt sitä, millaisen kultaisen jättilusikan olen työrintamalla saanut. Myönnetään, että olen myös tullut laajemmaltakin siihen tulokseen, että kyllä töitä olisi, kun vaan olisi kiinnostusta niiden tekemiseen ja etsimiseen. Enkä tarkoita etsimisellä sitä loputonta hakemusten kirjoittamista, mitä useimmat työnhakijat tekevät. Tiedän, että oman alan töitä ei välttämättä kaikille ole, ei varsinkaan, jos se "oma ala" on jotain himp-hamppua, jota on yliopistossa luettu viisi-kuusi vuotta ja käyttetty opintoja lähinnä tekosyynä samanmittaiseen hauskanpito- ja bailausjaksoon. En väheksy yliopisto-opintoja, mutta mielestäni siellä on tänä päivänä aika paljon sellaistakin tarjontaa, joka on melkoisen turhaa ja työllistämätöntä. Ei tähän maahan vaan tarvita kymmeniä digitaalisen kulttuurin tai maisemantutkijoita, koska vain harvoilla instansseilla on mielenkiintoa palkata sellaisia.

Itse en tosiaan ole ollut työttömänä kuin muutaman viikon jakson valmistuttuani ja sinä aikana ehdin käydä esittelemässä itseäni useammassakin paikassa. Tuona aikana olin valmis tekemään ihan mitä vaan, mihin työnantaja minut kelpuuttaisi, ei tullut mieleenkään sellainen kuin "oman alan työt", mikä tahansa olisi kelvannut. Esittäytymiskierros kuitenkin kannatti, sillä se avasi ovet ensin yhteen paikkaan ja sitten toiseen. Kun noihin pääsin töihin, vaikka lyhyeksikin ajaksi, sana kiiri ja pian oli vientiä.

Huolimatta huonosta ajasta ynnä muista paljon käytetyistä syistä, vientiä meikäläisellä on edelleen, sillä minulle tarjottiin vakituista työpaikkaa- siis toista sen nykyiseni lisäksi. En ole ollut aikeissa vaihtaa työpaikkaa, mutta pakkohan tuota on vakavasti harkita, kun kerran työnantaja tulee luo ja kertoo, että he haluaisivat palkata juuri minut. Kultalusikka iski siis jälleen ja tällä kertaa vielä niin, että kumautti otsaan oikein kunnolla- en todellakaan ollut osannut odottaa moista ylläriä. Tuo kuitenkin todistaa ajatukseni siitä, että töitä on, jos osoittaa olevansa pätevä ja kätevä.