Löytämisen riemua

Ihan uskomattomasti Herra Kirjoitus onnistui löytämään kaksi viikkoa sitten kadottamani trimmerin siimakotelon kannen. Olin jo tehnyt päätöksen siitä, että sunnuntai-iltana pistän Englantiin menemään tilauksen tuosta varaosasta, koska muualta sitä ei tuntunut löytyvän kuin sieltä ebayn kautta. Mielessäni harmittelin kyllä, sillä postikuluineen tuolle kannelle tosiaan olisi tullut hintaa kympin verran. No, ei sitten onneksi tarvinnut tilata, kun rakas puolisoni löysi sen hyvin naamioituneena paikasta, josta kolmessa hengessä ainakin kymmenen kertaa katsoimme.

Pääasia tietenkin on, että se löytyi ehjänä. Herra Kirjoitus oli suunnilleen surauttanut sen yli uudella lelullaan, ei sentään kuitenkaan ollut osunut tuohon. Parantaaksemme näkyvyyttä, maalasimme kyseisen osan kimaltavan pinkillä kynsilakalla, jos vaikka onnistuisin hukkaamaan sen seuraavankin kerran.

Muutoin viikonlopun löytämisen riemua tuli koettua lähinnä marjapuskissa. Sen verran tiheään niissä tuli viihdyttyä, että kuulin jo kärsiväni neuloosin lisäksi pensastoosista tai vastaavasta. Vadelmia tulee valtavasti, jos puoletkaan pusikossa olleista raakileista kypsyvät, epäilen meidän melkein hukkuvan vadelmiin, eikä punaisten ja valkoisen pensaiden satoakaan sovi väheksyä. Perinteinen talvivaraston kokoaminen on sitten taas alkanut. Kohta ollaan tilanteessa, että pakasteiden ovia pitää pönkätä kiinni ja kansia tiivistää, mutta mitä väliä sillä, se tietää monen monta herkkuhetkeä talvella.