torstai 11. elokuuta 2016

Ehjätyt sukat

 Totuushan kuullaan lasten suusta, joten kun kerran kuulin erään pienen ihmisen selittävän, miten mummo ehjäsi sukat, jäi se ikuisesti mieleeni. Me aikuisethan olisimme kenties tylsästi sanoneet, että mummo parsi sukat, mutta tuo termi oli pikku ihmiselle tuntematon ja kun rikkinäisestä tehtiin ehjää, niin se tietenkin ehjättiin.

Olen neulonut vuosien saatossa kälylleni useammat sukat, mutta niistä kahdet ovat osoittautuneet muita rakkaammiksi, joten niissä myös käyttö alkaa näkyä. Ne palautettiin minulle parsittaviksi tässä kunnossa.




Pitänee huomauttaa, että seuraavalla kerralla pikkuisen aikaisemmin, kiitos. Siis täsmällisesti heti silloin kun ensimmäinen reikä ilmestyy sukkaan. Sen jälkeen sitä ei pidetä, vaan korjataan, ejätään tai parsitaan, ihan miten vaan, mutta ei enää käytetä ja kasvateta reikää isommaksi. Piste.

No nyt ne on kuitenkin "ehjätty" ja voidaan palauttaa takaisin omistajalleen ylläolevan huomautuksen kera. Olisin melkein saanut kudottua yhden uuden sukan sinä aikana, mitä käytin noiden parsimiseen, mutta koska en halua kutoa uusia vastaavia ja tiedän noiden olevan erityisen rakkaat, niin tyydyin parsimiseen.



Ei kommentteja: