sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Hypistelymuhvi

Sukan valmistuksen lomassa olen viime aikoina kutonut hypistelymuhvia - testiversiota itse asiassa. Hypistelymuhvi on muistisairaille tarkoitettu lämmittely- ja "terapia"väline, dementikoilla kun on usein taipumus näprätä kaikkea ja tarrautua kiinni kaikkeen mahdolliseen. Tämä muhvi mahdollistaa sen, että on jotain luvallista, mihin saa tarttua ja mikä ei aiheuta vahinkoa. Periaatteessa malli on vapaa, ainoa vaatimus on, että lankojen tulee kestää konepesua.

Ohje on muunneltu netissä tarjolla olevasta perusohjeesta. Kudoin neljällä 6,5 paksuisella puikolla. Alkuun 12 silmukkaa puikolla eli yhteensä 48, vaihtaessani tuohon sileään neuleeseen lisäsin yhden silmukan per puikko, jotta resoriosuus sopii hyvin sinne sisään, jälkimmäiseen lyhyeen resoripätkään kavensin sitten nuo lisätyt silmukat pois. Muhvi siis käännetään kaksinkertaiseksi ja neulotaan päät yhteen tuubiksi. Kädet mahtuvat hyvin tuonne sisään ja tähän muhviin neuloin kerroksen verran tuollaista röyhelöista pampulalankaa siihen sisälle menevään osaan. Röyhelö tarjoaa lisätuntumaa ja tarttumapintaa.


Langat on tarkoituksella valittu erilaisiksi, jotta muhvin tekstuuri tuntuisi monipuoliselta ja sitäkin pintaa voisi hypistellä. On sileää, hapsullista, pehmeää, hiukan nukkaista, aavistuksen karkeaa ja pörröistä. Herra Kirjoituksen sokkotestin perusteella tuo pampularöyhelö on houkutteleva, joten uskoisin muhvin toimivan kuten pitääkin.


Oman ensitekeleeni nimesin kukkakudoksi.  Ampiaisosaan tulee vielä kiinni langoilla täytetty pieni ampiaispesä ja vastaavasti kukkaosuuteen virkattuja kukkia. Niiden kiinnittämisessä pitää vaan olla huolellinen, jotta  ne eivät missääm vaiheessa innokkaasta hypistelystä irtoa.

Tämän saaja on itse pitkän linjan käsityöihminen, joten toivon senkin vuoksi tämän kirvoittavan muistoja. Valitettavasti minulla ei ollut laittaa mukaan yhtään nyplättyä pitsiä, se kun oli aikanaan hänen lempilajinsa, mutta ehkä virkatut kukkaset ovat riittävästi sinne päin.

Ei kommentteja: