torstai 24. marraskuuta 2016

Viimeistelyä

Olen edelleen räkäinen ja äänetön, joten en oikein osannut käyttää valveillaoloaikaani muuhun kuin valmistuneiden neuletöiden viimeistelemiseen. Aika monen muun neulojan tapaan inhoan päättelemistä ja viimeistelyä ja jätän sen aina viime tippaan. Nyt päätin kuitenkin, että teen sen ennen kuin aloitan mitään muuta uutta.

Aika monet kynnet ompelin tänään ja monta langanpäätä päättelin, vaikka monta olin päätellyt jo neuloessakin. Kiinnittelin pipoihin tupsut ja varmistelin, että hapsut ovat kunnolla kiinni.



Se, missä meinasi mennä ikä ja terveys, oli tuon paljetti pipon paljettien nyhtäminen päälipuolelle. Kyllä vain, nypin ne yksitellen pinsettejä ja sormia käyttäen, onneksi sentään jokunen oli jo neuloessa erehtynyt oikeallakin puolelle. Tämän paljettien siirron tein kahdesta syystä, ensiksi ihan käytännöllisyys, tarkoitukseni ei ole vuorittaa pipoa, joten nuo ottaisivat ikävästi hiuksiin kiinni ja toisekseen näkö, mitä sillä kiillolla ja kimalluksella sisälläpäin tekee, kyllä sen pitää pääli puolella olla.

No nyt ne on valmiina, onneksi, yhtään enempää en olis jaksanutkaan.

Ei kommentteja: