Sedätön

Olemme tänään saatelleet haudan lepoon yhden minulle todella rakkaan ihmisen. Kyynelistä ei vain ole tulla loppua, vaikka häneen liittyvät muistot ovatkin iloisia, aurinkoisia ja ihania, liittyvät kesiin, jouluihin, lauluihin, kauniisiin asioihin. Ehkä juuri siksi luopumisen tuska on niin rankka asia.

Hän lähti viimeiselle matkaan jalassaan kutomani sukat, joiden oli tarkoitus lämmittää häntä elämässä, mutta jotka eivät koskaan ehtineet hänelle asti. Ajatus oli siis lähettää nämä jouluksi, mutta setä nukkui pois joulukuun alussa. Näissä ajatuksena oli metsän vihreyttä, mökin auringonpaistetta, puutarhan kukkia ja metsän marjoja - asioita, joista hän nautti ja jotka olivat hänelle tärkeitä.

Uskon siihen, että kohtalo kuljettaa. Vaikka rakkaamme haudattiin oman valintansa mukaan kauas syntymäkodista, paikkakunnalle, jossa hän eli noin puolet elämästään, on se kuitenkin matkan varrella kummipoikamme luo. Voimme siis poiketa haudalla kun olemme menossa kummipoikaamme tapaamaan.

Valkoiset ja punaiset ruusut olivat kukkakauppiastuttavamme onnistunut valinta kukkalaitteeseemme. Värssyyn kiteytimme perheemme yhteisen ajatuksen poismenneestä:
Ei kipua, ei vaivaa enää,
Olet saapunut rannalle rauhan maan.
Muistoissa - vaikka nyt poissa,
tulet kanssamme kulkemaan.

Vaikka hän ei ole täällä enää, me tulemme aina muistamaan hänet, iloisen, positiivisen, auttavaisen, laulavaisen ja taitavan miehen.