keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Maaliskuun "must"it

Jälleen uusi kuukausi ja vanhat tavoitteet - no, on joukossa pari uuttakin:

1) ei muovikasseja
2) ei ruokahävikkiä
3) ei kosmetiikkaa, kenkiä tai vaatteita joihin täytyy käyttää rahaa
4) itsekuripäiväkirja käyttöön, samoin fat secret
5) vähintään 11 000 askelta päivässä (mieluummin 12 000)
6) paino -5kg
7) vinttikomeron perusteellinen siivous
8) tavaraa pois niin paljon kuin järkevästi on mahdollista, roskiin heittäminen ei ole suotavaa
9) ei lisää ostettua lankaa, lahjoitukset saa ottaa vastaan ja palkkiot ostaa

Muovikassien välttäminen on tehty mahdollisimman helpoksi, koska äitini oli ostanut meille kasan kestohedelmäpusseja ja kestokassit. Ekologinen minäni ei kyllä ihan täysin lämmennyt tälle ostolle, vaikka tarkoitus olikin hyvä, sillä nuo vastaavat olisi voinut tehdä kierrätysmateriaalista parissa tunnissa ilmaiseksi ja tämän lisäksi meillä on kasseja ihan riittämiin. Osansa äidin hankinnassa oli varmaan sillä, että noilla tuettiin SPR:n toimintaa. Nuo nyt kuitenkin ovat meillä, enkä kehtaa niitä ihan heti myydä eteenpäinkään, joten otetaan käyttöön.

Vaatteiden, kenkien ja kosmetiikan hankinta on edelleen bannassa.Sen verran annoin myöten, että ilmaiseksi saa ottaa vastaan, mutta rahaa kaupoissa ei saa käyttää. Tuo onneksi rajaa vaihtoehtoja runsaasti.

Tuon askelmäärän saavuttaminen edelyttää jo vähän lenkkeilyäkin, se ei ihan täyty normaalissa työkävelyssä ja kotitöissä.


Koska kannustimet ovat hyväksi, niin lupaan itselleni palkkion. Lankaa en saa muutoin ostaa, mutta jos selviän puolesta maaliskuun haasteista, saan ostaa palkkioksi kaksi kerää sateenkaarilankaa. Mikäli selviän kaikista, saan tuplata määrän.

Ei kommentteja: