keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Sika säkistä -sukat

Kun en oikein osannut päättää, millaiset sukat seuraavalle sankarille tekisin, pistin käteni summamutikassa jämäkeräkassiini ja nappasin otteeseeni kaksi kerää. Hauskasti näppeihini sattuivat pätkävärjätty nalle ja joku mysteeri violetti. Näistä sitten yhdessä muodostuivat tällaiset pastellisukat.

Langat riittivät juuri ja juuri yhteen viis vuotta täyttävän neidin sukkapariin eikä kovin monta metriä jäänyt yli.


Varressa on Twist or not -pitsikuvio ja muutoin ihan perussukkaa ristiinvahvistetulla kantapäällä.


Valitettavasti toisessa sukassa tuo keltainen lammikoitui inhottavasti tuonne jalkapohjaan ja kuvakulma saa lammikon näyttämään todellista isommalta. Sen takia en kuitenkaan purkanut sukkaa, vaikka aika pienen pätkän pois nappaaminen  olisi ehkä auttanut asiaa. Toisessa sukassa vastaavan tyylinen keltainen lammikko löytyy jalkaterän kavennuksista (siltä puolelta, joka ei näy kuvassa).

Ei kommentteja: