sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Erävoitto

Edes kerran onnistuin voittamaan itseni. Sen sijaan, että olisin suklaan ja makean himossani lähtenyt kauppaan tai vaatinut pikkuvaimon oikeuksin Herra Kirjoitusta lähtemään sateessa kauppaan karkkiostoksille, päädyinkin tekemään hedelmäsmoothieta.

Voitto on kaksinkertainen sikäli, että blenderiin päätyivät pari nahistunutta omenaa, viimeiset palat jääkaapissa olleesta melonista ja viimeistä käyttöpäiväänsä lähestyvä ananaspurkki mehuineen. Lisäksi vähän vettä ja surautus. Tuli sitten samalla vähennettyä ruokahävikkiäkin taas kerran ja vielä säästettyä paitsi rahaa myös läskien kertymistä.

Toistaiseksi lokakuun alku on muutenkin mennyt varsin hyvin, esimerkiksi tänä viikonloppuna, vaikka olenkin ollut yötöissä, ei ole käytetty pikaruokaloiden palveluita eli budjetti on pysynyt kasassa ja elämä on ollut terveellisempää. Sen kunniaksi huomenna käsi- ja jalkahierontaa eli se siitä budjetista.

Ei kommentteja: