tiistai 10. lokakuuta 2017

Kankaiden kahdeksantoista

Koska olen utelias vertaamaan omaa elämäämme keskivertotietoihin, mikä toki on vaarallista ja osittain aivan turhaakin, päätin ensi vuonna seurata meiltä poistuvien tekstiilien määrää entistä tarkemmin.

On totta, että vaatekaappimme ja myös liinavaatekaappimme ovat jo hetken aikaa olleet tilanteessa, jossa poistettavaa alkaa kertyä kiihtyvässä tahdissa kulumisen seurauksena. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että poistettavaa kertyy normaalia enemmän -ehkäpä se tasoittaa eroa meidän ja keskivertokodin välillä.

Olen siis päättänyt vuoden 2018 aikana punnita kaikki meiltä suuntaan tai toiseen lähtevät tekstiilit oli suuntana sitten myynti, lahjoitus tai roskis. Keskiverto suomalaisella tuo määrä on noin 13 kiloa henkeä kohti eli meiltä pitäisi siten poistua 26 kg tekstiilejä.

Vuoden lopussa sitten nähdään, onko kuvitelmani siitä, että meiltä tulee normaalia vähemmän tekstiilipoistumia totta vai ei.

Ei kommentteja: