tiistai 30. joulukuuta 2014

Kosmetiikkapoistot 4/4 vuodelta 2014

Kun reiluun kuukauteen ei käytä muuta kuin perusshampoota ja suihkugeeliä, ei ole ihme, ettei tyhjiä purkkeja juuri kerry. Jotain sentään kuitenkin tälle vuoden viimeiselle neljänneksellekin.

Linna-shampoon suihkugeeli karpalontuoksuisena oli uusi ja ihan mielyttävä kokeilu, hammastahna sen sijaan tuttua vanhaa Oral-B:tä.Vevayn vadelmantuoksuinen kasvonaamio oli muuttunut sellaiseksi liisteriksi, että luovuin sen käyttöyrityksistä samantien ja päädyin normaalista poiketen pistämään puolikkaan purkin roskiin. Saman kohtalon koki pitkään laatikossa marinoitunut aurinkovoidenäyte. Huulipunat ovat Yves Rocherin miniversioita, tumma hylsyinen nimeltään Rouge Orient, joka minulta löytyy täysikokoisenakin ja valkoisessa hylsyssä olevan sävyn nimi puolestaan on Orchidée. Molemmat tavanomaisista käyttötuotteistani poiketen melko voimakkaita violetin sävyjä. Koska päädyin toteamaan, että minulla on huulipunia enemmän kuin omaksi tarpeeksi, en alkanut myöskään kaivelemaan loppuja hylsyistä, vaan pistin pois kuin huulipunaa lakkasi saatamasta puikosta tavalliseen tapaan.



Ihan oman lukunsa ansaitsee tuo kuvan keskellä oleva Anytimen kynsilakka. Se kun tuli kulutettua loppuun viimeiseen pisaraan asti ja säilyi myös hyvänä koko käyttöajan, siitäkin huolimatta, että lakan viimeisenä käyttöpäivä oli 5/2000!  Lakka oli siis täysin käyttökelpoista 14 vuotta viimeisen käyttöpäivänsä jälkeen, mitä ei todellakaan voi sanoa monen muun valmistajan lakoista. Muistan aikoinaan lukeneeni useammasta kuin yhdestä lähteestä juoruja siitä, että Lumene lopetti Anytime-sarjan valmistamisen ihan siitä syystä, että sen hinta-laatu-suhde oli yksinkertaisesti liian hyvä. Anytime kun oli aikanaan sellainen "teinimerkki", joka ei maksanut paljoa, mutta tuotteiden laatu oli vähintään yhtä hyvä ellei parempi kuin Lumene-tuotemerkin tuotteissa. Itse asiassa kaikki kokemukset, joita minulla on Anytimen-tuotteista, puoltavat tuota,  tuotteet ovat olleet todella hyvälaatuisia. Periaatteeni mukaan en ole etsinytkään rakkaalle Palukselleni korvaajaa, nyt on vaan sitten tultava toimeen ilman täydellistä lämpimänpunaista lakkaa. Lakan nimikin on siitä hupaisa, että minulta kesti kauan tajuta kyseisen paikan löytyvän Suomen kartalta, ihmettelin vain,  mistä olivat moisen nimen lakalle nappaisseet. Tiesin kyllä, että tuohon aikaan Anytimen kynsilakat nimettiin Suomalaisten paikkojen ja Lumenen luomiväripaletit perhosten mukaan, mutta en silti osannut yhdistää asioita.

On jotenkin odotettavaa, että jossain vaiheessa kuvaan ilmestyy tyhjä dödöpurkki, tällä kertaa kävi niin, että Herra Kirjoituksen dödö tyhjeni Hollannissa kesken reissun. Samaan kuvaan päätyivät myös matkalle mukaan ottamani meikinpoistoainenäytteet, molemmat merkkiä Dermosil. Toisessa oli meikinpoistoliina eli meikinpoistoainetta nesteenä ja toisessa meikinpoistogeeliä, joka riitti hyvin kahteen poistokertaan.

Mistä tietää kalliin ja halvemman hiusvärin eron. Ei välttämättä kestosta, mutta oheissälästä kylläkin.
Olen huomannut, että niihin vitosen luokassa tarjouksessa pyöriviin hiusväreihin kuuluu minimaalinen hoitoainepussi, kun taas kympin ja reilun kympin maksavissa tuotteissa hoitoainetta on mukana reilu tuubillinen, joka riittää useampaan kuin yhteen kertaan. Optimointina tässä asiassa voi pitää sitä, että ostaa joka toisen värin halpaa ja toisen kalliimpaa ja käyttää sitten siinä halvemman värin kanssa loput siitä kalliimman mukana tulleesta hoitoaineesta. Tällä kertaa vuorossa oli "halpaväri" ja kuten kuvasta näkyy, hoitoainetta oli näytepussillisen verran, kun meikäläisen kuontaloon värjäyksen jälkeen täytyy laittaa kunnon kourallinen.



Orlyn punainen kynsilakka oli pettymys, ei värinsä vaan koostumuksensa puolesta. Olen pitänyt Orlya laatumerkkinä, mutta tämän lakan kohdalla ei oikein voi laadusta puhua, se kun ei tahtonut kuivua millään, ei levittyä tasaisesti eikä myöskään kestää kynnellä paria tuntia kauempaa. Minun ainoa Orlyni, eikä uutta ole tulossa kovinkaan pikaisesti. Herra Kirjoitus onnistui käyttämään pikavauhtia loppuun myös Hollanista Hemasta ostetun suihkedeon, tuoksu oli mitä mielyttävin ja pienen pullon riittoisuus vähintäänkin kohtuullinen, sillä se kesti päivittäisessä käytössä liki kolme viikkoa. Valkoinen ja musta deo ovat tuttuja Dermosilin-tuotteita, aina yhtä luotettavia ja hyviä. Jälleen yksi täyttöpullo viiden litran kannun jämiä tyhjeni - olisikohan noita vielä pari jäljellä.

Yves Rocherin Seba vegetal kasvojen puhdistusaineen sain lahjaksi äidiltä. Tässä on tuote, jolle voi antaa plussaa mielyttävästä tuoksusta ja vihreästä väristä. Siihen ne plussien aiheet sitten loppuivatkin. Geelinä myyty tuote oli niin lirua etten olisi sitä geeliksi suurin surminkaan kutsunut ja tuon vetelyyden takia tuotteen riittoisuus kärsi, sitä kun tahtoi aina karkailla tuubista isompi annos kuin tarpeen. Puhdistustehokin oli keskinkertaista luokkaa, eli en välttämättä ostaisi uutta. System 4-sarjan hoitoaine oli tarkoitettu päänahan ongelmien hoitoon, erittäin tehokas ja riittoista tuote ja kallis - tämäkin oli äidin antama. Loppuun kulunut kulmakynä oli Oriflamen ja kerrankin voin estoitta kehua kyseisen firman tuotetta. Tästä kulmakynästä jäi väriainetta viimeisen teroituksen ja käytön jälkeen jäljelle sellainen pari millinen kiekko, kun noista yleensä jää vähintään sentin pätkä jota ei voi millään käyttää. Sävykin oli mitä parhain eli varmasti ostaisin toistekin. Pinkki suihkugeeli ja pieni hajuvesipullo ovat kaverit, molemmat Yves Rocheria Ode á la amour - sarjaa. En ehkä enää sortuisi ostamaan glitterillistä suihkugeeliä, mutta joskus sellaisen hankinta on ilmeisesti tuntunut hyvältä idealta, kun sellainen tuolta kaapista löytyi. Nyt kuitenkin loppuivat sekä suihkugeeli että hajuvesi samaan aikaan eli taidan siirtyä hetkeksi oodeista- johonkin muuhun tuoksuun.

Kun edellisen loppuneen huulipunan nimi oli Orchidee, niin pysytään edelleen kukkasissa. Ylläolevan kuvan minihuulipunan sävy on Rose de Caire, Kairon ruusu. Sellainen pinkihtävän punainen sävy.


Shampoota tyhjeni vielä vuoden lopuksi kahden pullon verran, Yves Rocherin Phytum Active ja pieni kultakorkkinen Orla Copacapana hotellista mukaan otettu pullo. Dermosilin suihkugeeli E on samaa hyvää laatua kuin muutkin tuon sarjan tuotteet eli sääli, että loppui. Palmoliven dödöpullo tyhjeni taas herra Kirjoituksen toimesta ja Pepanthenin vajaa Anti-Scar meni kälylleni, joka on käymässä läpi samaa rannekanavaleikkausprosessia kuin minäkin (ensimmäinen leikattu, toinen odottaa).


Yhteensä 24 tuotetta + näytteet viimeisten kolmen kuukauden aikana ja jokunen varsin vajaa pullo jäi vielä odottamaan ensi vuottakin.

Vuoden saldo on siis 105 tyhjentynyttä pulloa ja 23 näytettä. Uskomattomasti noita pulloja ja purtiloita vaan riittää, vaikka kuvittelenkin etten juuri osta niitä lisää - ilmeisesti sitten kuitenkin teen piilohankintoja tai saan tuotteita enemmän kuin tajuan.

maanantai 29. joulukuuta 2014

Uudenlaiset uuden vuoden tavoitteet

Sen sijaan, että perinteiseen tapaan tekisin listan asioista, joita en saa ostaa tai en saa tehdä vuoden 2015 aikana, teenkin listani hiukan toisessa hengessä. Siis samaa asiaa kuin eilen, mutta hiukkasen eri muodossa.

En siis kirjoita, että en edelleenkään osta huulipunia. Kirjoitan, että minun ei tarvitse ostaa huulipunia, koska olen jo valmiiksi varannut niitä runsaan varaston, joka riittää kaikkiin tarpeisiini ja mahdollistaa kattavan väri-iloittelun. Voin vuoden aikana vaihdella käyttöön eri sävyisiä huulipunia aina sen mukaan, mikä hyvältä tuntuu. Voin vaikka leikkiä sokkosta ja nappaista pussista yllätyssävyn piristämään päivääni taikka pitäytyä siinä rakastamassani ruskeanpunaisessa. Onnekkaasti olen myös haalinut kattavan valikoiman erisävyisiä rajauskyniä, joten jokaiselle huulipunalle löytyy valmiiksi kaveri, ei tarvitse lähteä kauppaan senkään takia. Yhtä hyvin olen huolehtinut tarpeistani kynsilakkojen suhteen.

Olen huolehtinut perheemme puhtaana pysymisestä suorastaan ansiokkaasti, sillä pesupulveria on ostettu valmiiksi tulevan vuoden tarpeita vastaava määrä, samoin astianpesuainetta ja suihkugeeliä. Ihana vapaus, kun ei tarvitse muistella, olisivatko ne mahdollisesti lopussa - tiedän varmasti etteivät ole. Sama koskee myös saippuoita, shampoita sekä näiden lisäksi wc-paperia (Kuinkahan monta vuotta siitä tuleekaan, kun ostin jättikuorman paperia? Sen jälkeen ei ole hetkeen tarvinnut huolehtia tästä yleensä ikävästi lopussa olevasta tavarasta. Sitten kun nämä aikanaan (ehkä vuonna 2016) loppuvat, hankin varmaan samanlaisen kuorman taas uudelleen - vapautta moneksi vuodeksi).

Vaatteitakaan minun ei tarvitse ostaa, eikä kenkiä, ei käyttää aikaa kaupoissa kulkemiseen, nettikauppojen selailuun tai kirpputorien kiertelyyn. Voin keskittyä löytöjen tekemiseen kotioloissa omaa vaatekaappia ja kenkäkomeroa kaivelemalla ja silti löytää yllätyksiä.

Kun haluan harrastaa, minulla on kaikki valmiina sitä varten; lankoja runsain mitoin, kankaita kasoittain vain odottamassa ideoita ja ompelua, materiaalia monenlaista. Ei tarvitse hankkia niitäkään lisää - voin aivan hyvin käyttää jo valmiina olevia materiaaleja. Uusien lisäksi tarjolla olisi tietenkin sitä paljon ihailemaani kierrätystä eli vanhojen materiaalien hyödyntämistä uusiin töihin. Täytyy olla siis aivan erityinen tarve, että minun täytyy hankkia jotain, melkein kaikkeen kun on materiaalia valmiina.

Tunnen itseni siis äärimmäisen hyvin varustautuneeksi uuteen vuoteen, olen huolehtinut niin kodistani kuin itsestäni ja varmistanut, että tulevanakin vuonna riittää yltä kylläisesti materiaa, vaikka en mitään uutta ostaisikaan.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Ostamisen syvin olemus

Olen jälleen kerran tilanteessa, jossa päädyn pähkäilemään ostamista ja ennen kaikkea sitä, olisiko minusta siihen, että voisin pitää kunnollista ostoslakkoa. Joidenkin asioiden kohdalla se on helpompaa kuin toisten  - olenhan onnistunut olemaan lähes täysin ostamatta vaatteitakin jo monen kuukauden ajan. Vaatteiden kohdalla ostolakon pitäminen ei ole kovin hankalaa, mutta sitten kun mennään kenkiin, olenkin jo vaikeuksissa. Kynsilakkojen ja meikkien kohdalla onnistun kohtuullisesti, mutta hiushärpäkkeiden kohdalla lankean taas.

Yritin miettiä, mitkä olisivat sellaisia asioita, joita en voisi ostoslakkoni aikana hankkia ja mitkä taas olisivat ne, joilla tyydyttäisin shoppailuhimoani. Kiellettyjen listasta tulee toivottoman pitkä, mutta katsotaan, jos sen aukikirjoittaminen toisi jonkinlaisia ahaa-elämyksiä.

En saa ostaa: Perusvaatteita, minulla on alushousuja ja rintaliivejä kohtuulliset varastot, sukkia olen hamstrannut sen verran, että nykyisellä käytöllä niitä riittää lopuksi elämääni. Samoin t-paitoja on varastossa yllinkyllin, uusia ei tarvita. Kun tarkemmin mietin, niin kaikkiaan vaatteita taitaa olla sen verran, että kyllä niillä vuoden pärjää, vaikka ei mitään lisää ostaisikaan. Kenkiä pitäisi myös olla sen verran, ettei ihan heti tarvitse varastoa täydentää, ei sen paremmin arkikenkiä, työkenkiä, juhlakenkiä kuin talvikenkiäkään. Nämä viimeksi mainitut ovat kyllä varastoni heikoin osa eli jossain vaiheessa on pakko täydentää sekä talvikenkä että talvitakki varastoa.

Laukkujakaan en usko tarvitsevani uusia, sillä niitäkin on jemmassa melkoinen varasto. Ihan ehdotonta ostokieltoa en laukuille lätkäise, sillä saattaa olla, että on ihan pakko ostaa, jos täydellinen pari jollekin varastoni kengille tulee vastaan, niin pakkohan se on saada - eiks niin. Ei kuitenkaan joka parille omaa, mutta turkoosi laukku kaipaa edelleen kenkiä ja shampanjanväriset kengät laukkua. 

Kosmetiikasta ostokiellossa ovat erityisesti kaikenlaiset meikit; huulipunat, kynsilakat, rajauskynät, poskipunat ja luomivärit. En myöskään juuri tällä hetkellä tarvitse uusia meikkivoiteita enkä hajuvesiä. Myöskin uskoisin suihkugeeli/saippua varaston riittävän vielä vuodeksi, hoitoaineita riittää varmaan useamman vuoden tarpeisiin.

Hiushärpäkkeitäkin on kertynyt enemmän kuin tarpeeksi, joten vaikka miten mieli tekisi, on syytä jättää nekin ostamatta. Langat ja kankaat ovat nekin hankintakiellossa, ei niitä ennen kuin olen käyttänyt vanhat varastot loppuun.

Saan ostaa: Keräilemieni sarjojen tuotteita, joita minulta puuttuu eli Kalevala korun joulukoristeen 2015, Mauri Kunnaksen kirjoja, Pentikin Tapio-sarjan puuttuvia osia (siis niitä pieniä lautasia ja teekannun sekä maljakon), Disneyn puuttuvat klassikot,  uudet aurinkolasit vahvuuksilla ja silmälasit. Kosmetiikasta ensimmäisenä todennäköisesti loppuvat meikinpoistoaine ja kasvojen puhdistusaineet sekä kynsilakanpoistoaine, jotka ovat välttämättömyyksiä ja niitä varmaan on pakko ostaa, kun ilman ei tule toimeen, sama koskee shampoita. Jostain syystä tuo työreppu on jäänyt kummittelemaan tänne, vaikka olen jo ostanut kaksi sellaista eikä uusille todellakaan ole hetkeen tarvetta.

Onnistuisikohan, jos lupaisin itselleni 20 euroa kuukaudessa tuhlausrahaa, jolla voisi ostaa "jotain kivaa" ja muuten pysyisin kontrollissa. Epäilen pahaa, mutta yrittänyttä ei ja silleen... Ainakin onnistuin kaappien kaivelulla pitämään itseni poissa puuteriostoksilta, sillä löysin loppuneen tilalle varastoistani vielä ainakin kolme uutta.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Buzzaus: Vanish- tahratonta elämää

Pääsin Buzzadorin kautta mukaan Vanish-kampanjaan ja olen tietenkin onnesta soikeana. Niin kauan kuin muistan on pyykin peseminen ja käsittely ollut eräs lempikotitöitäni. Myönnetään että edelleenkin arvostan korkealle puhdasta, tahratonta ja hyväntuoksuista pyykkiä - mieluiten ulkona kuivattua, jolloin tuoksu on luonnollinen ilman mitään lisäaromeja.

Pyykin tahrattomuuskaan ei aina ole itsestään selvää, vaikka miten koettaisi katsoa jokaisen vaatteen ennen koneeseen pistämistä ja pestä oikeassa lämpötilassa. Valitettavasti vain on olemassa tahroja, jotka eivät lähde noin helposti. Sitä varten tarvitaan sitten tujumpia aineita, kuten vaikka Vanishia.


Aikaisemmin olen tehnyt Vanishilla ihmeitä kullanväriselle kangaslaukulleni, joka koki käsittelyssä varsinaisen uudelleen syntymisen. Pari kertaa tuon jälkeenkin olen suorittanut tahranpoistopesun laukulle ja saanut kyselyjä siitä, olenko ostanut uuden laukun. Todistetusti voin siis suositella Vanishia tavallisen pyykin ohella kangaslaukkujen pesuaineeksi.


 

Testipakkauksessa oli mukana kaikenkaikkiaan neljää erilaista Vanisia eri tarkoituksiin. Kuvassa viidentenä on minipakkaus, joita pääsin jakamaan kampanjan myötä. Perinteinen kokonaan pinkissä purkissa oleva Vanish Oxi Action on tarkoitettu sekä valko- että kirjopyykille kaikenlaisten tahrojen poistoon. Valkopurkkinen Vanish Crystal White -jauhe poistaa tahrat ja pitää valkopyykkisi valkoisena. Sisältää tehokkaita ainesosia, jotka poistavat tahran heti ensimmäisessä pesussa. Lisäksi happi-pohjaiset valkaisevat aineet pitävät pyykkisi puhtaan valkoisena. Vihreä korkkinen Vanish Oxi Action Extra Hygiene -jauhe poistaa jopa kaikkein vaikeimmatkin tahrat ja tappaa 99.9% bakteereista. Voit siis olla varma, että pyykkisi on todella puhdasta. Jauhe sopii niin kirjo- kuin valkopyykillekin. Uutuutena pakkauksessa oli Vanish Power Gel, joka on  Vanishin tehokkain esikäsittelytuote hierontapäällä. Poistaa myös kaikkein pinttyneimmät tahrat ensimmäisellä pesukerralla. Poistaa tahroja vaatteista ja muista tekstiileistä. Sopii kaikenvärisille tekstiileille. Toimii kaikissa pesulämpötiloissa, myös matalissa. Hajusteeton. Joutsenmerkitty.


Noista tuotteista riittää tosiaan tahratonta puhtautta hetkeksi.


Koska, kuten jo mainitsin, rakastan tahrattomia vaatteita, mutta olen mato sottaamaan rättejäni, on näille runsaasti käyttöä. Kaksi ensimmäistä testikohdetta ovat paitojani, joista toiseen onnistuin räppäämään mansikkasurvosta ja toiseen granaattiomenamehua, joka on yksi inhottavimmista poistettavista paitsi vaatteista myös kaakelisaumoista tai muualta, sillä sen järjäysteho on ihan mieletön. Palaan testituloksiin kohta, kunhan saan kuivuneet vaatteet haettua narulta ja kuvattua.  

#vanish #buzzador #puhtaaksivanishilla

perjantai 26. joulukuuta 2014

Ei onneksi niin suuri juttu

Onneksi se kellarikomeron ja pyörävaraston tyhjennys osaltamme ei ollut niin suuri juttu kuin pelkäsin. Pyörävarasto ei ollutkaan se, jossa normaalisti säilytämme pyöriämme, joten siihen ei tarvinnut puuttua lainkaan. Kellarikomerosta kannoimme muutaman mehupullon ja viinipullon autotalliin odottamaan käyttöä ja siinä se sitten olikin. Onneksi olen jo koko syksyn pikkuhiljaa tyhjentänyt sitä valmiiksi, niin ei ollut miljoonaa hillopurkkia odottamassa.

Autotallinkin olisimme jo saaneet takaisin käyttöömme, mutta pelataan nyt varman päälle ja varmistetaan, etteivät ole unohtaneet tehdä siellä mitään sellaista, mitä pitäisi tehdä ja laitetaan siellä paikat kuntoon vasta vuoden vaihteen jälkeen. Toisaalta on se myös ehkä aavistuksen fiksumpaa rymistellä tavallisena viikonloppuna kuin joulupäivänä, vaikka ei siinä yläpuolella juuri taida asukkaita ollakaan.

Poistettavien lista täydentyi mm. yhdellä pyörällä ja auton muovimattosarjalla.

Samalla pohdin sitä, missä kohtaa voin laittaa kylppärin peilin kaupan. Se ei missään tapauksessa tule meille enää käyttöön, mutta jos joku haluaakin sen heti, pärjäämmekö kolme kuukautta ilman peiliä. Herra Kirjoituksen mielestä pärjäämme, joten kunhan naamakirjan kirppikset aukeavat joulutauolta, niin lisätään kaupattaviin myös peili.

torstai 25. joulukuuta 2014

Se perinteinen lahjapläjäys

Tähän aikaan vuodesta on "ihan pakko" tällätä eetteriin se perinteinen joululahjaesittely.

Tänä vuonna paketeista kuoriutui esimerkiksi kolme lautapeliä: voittajapelit Battle Sheep ja Splendor sekä aivan uusi tuttavuus Hanabi. Kuvassa mukana myös lahjaksi saamamme joululiina.

Joulukoristeissa oli tänä vuonna enkeliteema (EDIT: huomasin, että yksi huopainen punainen enkeli jäi pois kuvasta), kaksi virkattua ja yksi olkienkeli. Joiden lisäksi muumimukeja, puhelinjohtoponnareita, Itsekuripäiväkirja (johon palaamme tarkemmin tulevana vuonna) ja hauskat maitoa maustavat pillit. Mukana myös lahjakortti K-rautaan, mikäs sen mukavampi remonttia odotellessa.



Syötävää ja juotavaa kertyi sitten enemmänkin. Perinteisesti useampaa sorttia suklaata, mutta myös kahvia ja teetä sekä pähkinöitä ja kahta erilaista glögiä. Lumoavaa mustikkaa ehdimme jo aattoiltana maistella ja herkulliseksi todeta, Blossan laventeli odottaa vuoroaan seuraavaksi.


 Saimme myös ihanat kukkaistutukset ja herttaisen pehmeän maton.


Jotain varmaan jäi kuvista puuttumaankin (kuten esimerkiksi minun Herra Kirjoitukselle ostamani perinteinen Alivaltiosihteeri-kirja), sillä lahjoja avattiin kahtena tai kolmena päivänä sekä meillä että muualla.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Rauhallista joulua!

Minun jouluni on perinteisesti vaatinut sen, että pääsen maalle, kotiin, ennen kuin pääsen joulutunnelmaan. Tänä vuonna luvassa on erilainen joulu, maalle mennään seuravaan kerran vasta joulun jälkeen. Silloin sitten vietetään "jälkijoulua" kinkkuineen kaikkineen. Vielä en osaa sanoa, miltä joulun vietto toisenlaisten perinteiden seassa tuntuu, onko se "todella kivaa", "ihan kivaa" vai "eihän tää miltään joululta tunnu".

Joka tapauksessa blogi hiljenee ainakin aatoksi.



Tämän perinteis-klassisen joulukuvan myötä oikein rauhallista joulua kaikille.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joululahjaideat

Koska kaikilla tuntuu olevan mielettömästi kaikkea tavaraa kaapin täytteenä, päätin täksi jouluksi koota lahjaideoita, joista voi kasata pussillisen tai korillisen "kaikkea kivaa", joista vähintäänkin osa katoaa olemattomiin tultuaan syödyksi.

Hyviä ja toteutukseen päätyneitä ideoita ovat esimerkiksi täällä esitellyt toteutukseen päätyneet joulunkellot.


Muita hyviä ideoita ovat esimerkiksi: lumiukot, enkelit, paperitähdet ja koristepuut.





Tästäkin voisi kehitellä jotain kivaa.

Ehkä sitten ensi vuonna.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Oikein ihana jouluylläri

Tämän aamun tunnelmat ovat kaikin tavoin apeat. Eilinen jouluinen valkeus on vaihtunut taas vesisateeseen ja mustaan maahan. Kyllähän minä toivoin vähälumista talvea, mutta ei se tarkoita, että sitten vastavuoroisesti tarvitsisi sataa jatkuvasti. Sadevesi kuitenkin sopii tähän hetkeen mitä mainioimmin, sillä sain juuri kylmän suihkun niskaani.

Tänä aamuna löysin keittiöstä sitten oikein mukavan ja tunnelmaan sopivan yllärin, pakastearkkumme oli päättänyt sitten hajota. Tunnelma oli tasan sama kuin joku olisi pissinyt aamiaismuroihini. Kyllähän meidän oli tarkoitus tyhjentää pakastin ennen putkiremontin alkamista, mutta olisin halunnut tehdä sen omalla aikataulullani ja omassa järjestyksessäni enkä tasan juuri ennen joulua alkavassa superpaniikissa, tilanteessa, jossa kaikilla on kaikki kylmävarastot muutenkin jo tupaten täynnä eli tavaroita ei saa tungettua kenenkään pakkaseen välivarastoon. Jos pihalla olisi ollut edes kunnolla pakkasta olisin saanut sieltä vähän armonaikaa, mutta koska sielläkin ollaan nollakelissä tai plussan puolella ei parveke tai autosäilytys tarjoa apua.

Hakkaan päätäni seinään ja mietin, minne oikeastaan tungen tavarat. Osa oli jo sen verran sulanut, että uudelleen pakastaminen ei tule kyseeseen. Kovin pitkään ne eivät sulaneina säily, eikä pelkillä marjoilla ja possunfileellä voi elää vai voiko sittenkin?

Vielä hetken elän toiveessa, että kyseessä olisi termostaatti, joka tuosta pakastearkusta on kerran ennenkin mennyt ja jonka vaihtamisesta Herra Kirjoitus selviää ihan itsekin eikä sellainen kovin paljoa maksa. Vaan entä sitten, jos melkein uusi, vasta vuonna 1997 hankittu, pakastearkku päättääkin sanoa sopimuksensa irti lopullisesti? Tässä kohtaa en mitenkään haluaisi ostaa uutta, mutta ilmeisesti on sitten pakko. Voi kura, etten pahemmin tule ja sano.


lauantai 20. joulukuuta 2014

Valmiit sytykesipsit ja sytykeruusut

Kovasti kauan on kestänyt näiden valmiiksi saattaminen (alkaa tuntua siltä, että valtaosa projekteistani on tälläisiä venyy ja paukkuu - versioita), mutta vihdoin ja viimein ne ovat valmiit.

Materiaalina minulla oli siis kilo parafiinia, kilo steariinia ja pussillinen (eli yhteen kiloon tarkoitettu määrä) punaista kynttiläväriä. Lueskeltuani hiukan ensin netistä, tulin siihen tulokseen, että koetan pelkkää parafiinia noihin keltaisiin ruusuihin, punaista ja steariinia sitten sipseihin ja harmaapohjaisiin ruusuihin.

Valinta osoittautui oikeaksi, sillä parafiini kuivuu läpikuultavaksi, jolloin keltaisten ruusujen väri pääsee oikeuksiinsa. Punainen väriaine puolestaan peittää harmaiden ruusujen tylsyyttä.

Melkoisia parafiini- ja steariinisyöppöjä nämä ruusut kyllä ovat. Kilosta parafiinia sai aikaan 51 keltaista ruusua. Sipsejä tuli useampi kymmenen ja punaisia ruusujakin yli kolmekymmentä, vaikka viimeisistä kyllä tosiaan näkee, että ne on tiristetty viimeisistä tipoista materiaalia. Hyvänä esimerkkinä tuo alimmaisen kuvan keskimmäisen rasian tipparuusu.
 


Leikkasin sipsejä valmiiksi yhden tuubillisen tiukkaan pakattuna, mutta ne eivät riittäneet täyttämään kolmea tuubia, joten pikaisesti saksin sitten pari kymmentä lisää ja johan riittivät. Näyttivät paremmilta punaisina, testasin kymmenkunta ensin parafiinilla. 


Ruusuja jäi jäljelle melkoinen kasa. Keltaisia 20 ja harmaita varmaan 60 tai 80, niitä kun teimme pari viikkoa sitten koko perheen talkoilla.

  
Kaurahiutalepaketteja muokkasin vähän jouluisemmiksi, kierrätyspaperilla nekin päälystin, enkä mitenkään superhienosti, koska rasiaa ei ole tarkoitus säästää - ruusuihinkin pistin lapun, että käytä, älä säästä. Nämä kun ovat tosiaan käyttötavaraa, eivät mitään koristeita, vaikka aika hyvännäköisiä ovatkin.


Maalla testattiinkin noita ruusuja ja hyvin syttyi, ainakin testiryhmän hyväksyntä saavutettiin.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Texasin keltaruusu

Ei kai liene ihme, että korvamatona soi Texasin keltaruusu, kun pyörittelin näitä valmiiksi automatkalla maalle. Matkaa taitettiin siis herra Kirjoitus ratissa ja minä vieressä ruusutöineni.


Keltaisten joukossa yksi "toisinajattelija", eli kelta-harmaa - ruusu, tämä ihan siitä syystä, että keltaiset kennot loppuivat juuri tuon verran kesken.

Tunnin ajomatkan aikana syntyi keltaruusuja ihan kiitettävä kassillinen.


Jos joku ihmettelee, niin nämä munakennot ovat tooosi vanhoja, äidin varastoista. Hän aloitti kennojen kokoamisen ehkä viisi - kuusi (ehkä enemmänkin) vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran puhuimme sytykeruusuista. Kyllä huomasi materiaalin muuttumisen aikojen saatossa, sillä nämä uudet kennot olivat sellaista ohutta ja kevyttä materiaalia, joka repesinkin tuosta vaan, mutta näiden vanhojen kanssa sai tehdä töitä ennen kuin sai ne palasiksi.

Huomenna (vihdoin ja viimein) saavat sitten sekä keltaiset että vähemmän keltaiset ruusut ja sipsit päälleen steariini-parafiinikasteen.

torstai 18. joulukuuta 2014

Toiset kumiankat

En ole vielä saanut edellisiäkään kulutettua nimeksikään, kun jo päätin hankkia toisetkin kumiankat. Nämä toiset ovat sitten aidot Sorelit, kun ensimmäiset olivat hyvät kopiot.

Jos vielä joskus koen tarvitsevani kolmannet, niin ne ehkä sitten ovat uudet ja aidot. Kunhan nyt tässä ensiksi makustelen näitä aitoja.


Jos ihan rehellisiä ollaan, en ollut aivan tyytyväinen hankintaani. Oma kokoarvioni meni vähän pieleen eli kengät ovat aavistuksen turhan reilut. Lisäksi myyjän ilmoittama kenkien kunto ei vastannut omassa luokituksessani sitä, mitä kuvittelin saavani. Koska ilmoituksessa ei mainittu eläintaloudesta, en osannut odottaa saavani puolta koiraa kaupan päälisinä. En voi kuin hakata päätä seinään ja todeta, että jokohan sitä meikäläinenkin pikku hiljaa oppisi - kyseisellä myyjällä oli jonkin aikaisemman ostajan huomautus asiasta, mutta koska myöhemmin ei ollut tullut lisää palautetta, niin oletin karvaongelman poistuneen. Myöskään kulumien asteesta en ihan ollut myyjän kanssa samaa mieltä, vaikka kengät päälisin puolin näyttävätkin hyviltä.

No kaiken marinan ja nurinan jälkeen voidaan varmaan todeta, että ehkä näilläkin pari talvea selviää ja sitten voi miettiä niitä uusia popoja ihan oikeasti. Samalla voi tehdä sitten sen kestävyysmittauksen, että kestävätkö nämä aidot enemmän kuin kaksi talvea (jostain luin, että eivät kestä käytössä kuin pari talvea ja minusta se on kovin vähän).

Näihin talvikeleihin kumiankat ovat kyllä parhaat jalkineet, eivät ainakaan pikku varpaat kastu tai palele.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Porrii - eks tiä?

Sen verran on paikallisväriäkin tähän blogiin saatava, että kävin hakemassa lautapelikokoelmiimme taas yhden uuden pelin. Olen katsellut tätä kirppiksillä useammankin kerran, mutta hinnat ovat olleet sitä luokkaa, etten ole ollut niitä valmis maksamaan. Pelien runsaslukuisuus tuolla kun selittyy sillä, että kaikki tietyn ikäluokan tenavat ovat jonain kaupungin juhlavuonna - silloin hyvinä ja leveinä aikoina, kun oli vielä moiseen varaa - saaneet tämän pelin kaupungilta lahjaksi. En nyt muista oliko se esimerkiksi kuudesluokkalaiset vuonna 2008, mutta eihän sillä ole mitään merkitystä, milloin ja ketkä sen saivat.

Kuulin työpaikalla juttua ehkä viikko sitten, että tämä peli oli ollut paikallisessa lastentarvikeliikkeessä tarjouksessa pikkujoulujemme aikaan, koska eräs työkavereistani oli sieltä sellaisen käynyt pukinkonttiin hakemassa. Välissä unohdinkin jo asian, mutta tänään päätin taivaltaa läpi tuulen ja tuiskun ja käydä hakemassa Porrii - eks tiä? - pelin kotiin, mikäli niitä saisi vielä tuohon edukkaaseen alle 5€:n tarjoushintaan.

Saihan niitä, joten nyt meilläkin on sitten oma paikallispeli. Vaikka edelleenkin väitän, että porilainen en ole ja porilaista minusta ei tule, taidan sittenkin olla pehmiämässä.





Kamalat kuvat, mutta ei tässä pimeydessä valitettavasti pysty parempaan - onneksi päivä alkaa taas kohta pidetä.

Pelattu ei vielä tätä olla, joten pelikokemuksesta, kestosta tai muusta en sen tarkemmin tiedä. Paketin perusteella voisi veikkailla sellaista perinteistä Trivial pursuit -tyylistä tietopeliä, sillä kolmiulotteisen pelilaudan lisäksi paketista pitäisi paljastua 300 kysymystä niin historiasta, kulttuurista, urheilusta, kaupungista ja kaupunkilaisista. Pelinappulat ovat teemaan sopien piru, karhu, ässäpelaaja, Pelle Hermanni, Neumann tai Ted Curson. Palkkioksi oikeista vastauksista saa Trivial pursuitin kolmioiden sijaan nahkiaisia, pärekoreja, kimbe-pelin, Porin Matin tai porilaisen (siis sen paahtoleipä teemakkaramätön) pelinappuloina tietenkin.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Olohuone yhtä kuin varasto

Olohuoneemme näyttää enemmänkin varastolta kuin olohuoneelta. Kaaos on sitä luokkaa, että mieluummin välttelisin koko huoneeseen menemistä, mutta eihän sitä kaaosta millään selätä, jos sitä ei uskalla edes lähestyä.

Yksi osa kaaoksesta johtuu lähestyvästä joulusta. Meille on muodostunut se perinteinen joulupukin haara-sivu-välipostikonttori, jonne on taas kasaantunut pakattavaa ja paketoitavaa ja eteenpäin toimitettavaa tavaraa. Tietysti seassa ovat myös ne pakkaus- ja paketointitarvikkeet.

Yhden osan muodostavat Uffille viemistä odottavat pari kassia, jotka ovat notkuneet olohuoneessamme jo varmaan pari kuukautta, kun en vain ole saanut aikaiseksi lähteä niiden kanssa liikkeelle. Kirpparitavaraakin siellä huoneen nurkassa möällöttää laatikollinen. Yritän nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja ensi vuoden alusta joko hommata sen pitkään puhutun kirppispöydän tai hyödyntää naamakirjan kirppisryhmiä ja huuto.nettiä.

Lisäkaaosta on kyllä luvassa, sillä saimme juuri äsken remonttifirmalta ilmoituksen, että autotallin lisäksi myös kellari on tyhjättävä kokonaan ja sen saa takaisin käyttöön kesäkuussa, vinttikomerollekin on vielä sama edessä...Voi elämä! Oli pakko sitten jo valittaa firmaan, että kaikkien säilytystilojen pitäminen yhtä aikaa poissa käytöstä on sentää kohtuutonta. Lupasivat sentään remontin valmistuvan autotallin osalta ensi viikolla eli ennen kuin täytyy tyhjätä kellari, pääsee häärimään autotallin suursiivousta ja tavaroiden palauttamista paikalleen. Onneksi on sentään yksi säilytystila käytettävissä.


perjantai 12. joulukuuta 2014

Himmelihommia

Jos minulla vain olisi aikaa, tämä olisi se mitä haluaisin kokeilla seuraavaksi. Kahta tai kolmeakin erilaista materiaalia löytyisi kotoa jo valmiina - niitä kaikkein perinteisimpiä olkia ei tietenkään ole, mutta näitä nykyaikaisia muoveja olisi parissakin muodossa.

Ohjeet löytyivät paikallislehdestä, josta nappasin ne talteen tulevaa käyttöä varten. Minun kannaltani paras jemma on tietenkin blogi, josta voin kaivella ne esiin sitten kun aika on.





torstai 11. joulukuuta 2014

Rajaton joulukuu

Päätin antaa itselleni joulukuun ajaksi vapaat kädet shoppailla rajoittamattomasti. En jaksa sittenkään tässä kuussa vielä ihmetellä sitä, paljonko rahaa menee ruokaan tai laskea, montako tavaraa tulee ja menee.

Ensi kuussa sitten uusi vuosi ja uusi ihana alku - eiks niin. Käytän tämän väliajan itseni psyykkaamiseen paremmaksi ihmiseksi noiden asioiden suhteen. Ja tietenkin täydennän varastoja oikein urakalla niukkuuden vuotta 2015 ajatellen, jotta sitten tosiaan olisi kaapit täynnä tavaraa, mistä karsia ja mitä käyttää niin ettei uutta tarvitse hankkia. Ei sentään ihan hirmuiseksi huijariksi ei ole tarkoitus ryhtyä noiden hankintojen suhteen, mutta on helpompi kierrellä hankkimassa joululahjojakin, mikäli voi oikein luvan kanssa ostaa itsellekin jotain, jos joku täydellinen juttu tulee vastaan.

Antaa siis mennä visa vinkumaan ja setelit kahisemaan, tuhlaus olkoon vapaata ja tavara virta taloon päin.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Oja keskellä pihaa

Putkiremontti on päätynyt siihen vaiheeseen, että on uusien vesi- ja viemäriliittymien rakentamisen aika. Se puoletaan tarkoittaa lisää rajoituksia elämään, ja niitä on tosiaan ollut viime aikoina tarjolla lisääntyvässä määrin. Jotta nuo liittymät saadaan kuntoon, on piha pakko kaivaa kokonaan auki ja se taas tarkoittaa sitä, että takapihalle ei pääse kuin kiertelemällä, jos sitenkään - autoa ei ole toivoakaan saada sinne tai sieltä pois.  Tämä siis jatkuu epämääräisen ennalta ilmoittamattoman ajan. Pidän sormet ja varpaat ristissä, jotta ei syty tulipaloa tai tule mitään muuta sellaista tilannetta, jossa joku onneton jäisi parvekkeelle loukkuun, koska kaikkien niiden jätelavojen ja ojien yli ei ole mahdollista ajaa pelastuslaitoksen autoja paikalle.

Periaatteessa siis joudumme olemaan maanantai päivän myös ilman vettä, toivottavasti emme sen pidempään. Meidän onneksemme se on meillä molemmilla työpäivä eli riittää kun varaa illaksi vähän hätävaravettä sekä kahvinkeittoa että vessaa varten, jos vaikka vesikatko jatkuu pidempään kuin tuon ilmoitetun yhden päivän verran. Huonompi tilanne on niillä talon asukkailla, jotka eivät ole työelämässä eivätkä voi siis paeta työpaikalle aikaa viettämään.

Vesikatkon lisäksi viikonloppuamme on kuormittanut autotallin tyhjäys. Saimme puolen viikon aikaan ilmoituksen, että autotalli pitää tyhjätä remontin takia. Ihanaa, todellakin ihanaa! Onneksemme se tarkoitti vain osan tavaroiden siirtämistä pois paikaltaan autotallissa, ei sentään koko tallin tyhjäystä. Lisää ja ylimääräistä työtä kuitenkin, sillä meidän tuurillamme tuo koskee vain ja ainoastaan meidän autotalliamme. On muuten moneen kertaan tullut kirottua tuon autotallin sattumista meille. Se on kulmatalli eli pikkuisen kapeampi kuin muut eli auton ovien aukominen on siellä haastavampaa kuin muissa talleissa, lisäksi sen kautta kulkevat nämä vesi ja lämpöputket, jotka vievät tallista tilaa. Auton peruuttaminen tuolta on tietenkin hankalampaa kuin muista talleista, koska toisella puolella todella lähellä on korkea seinä, jota pitää varoa. Oma lukunsa on sitten vielä jyrkkä ajoluiska, joka yhdessä autotallin lyhyyden (kiitos noille putkille) kanssa estää isomman automme säilyttämisen tallissa. Vuokra on totta kai sama kuin muissakin talleissa, joilla tälläisia "pikku" rajoitteita ei ole. Ainoa positiivinen asia, jonka tuosta keksin on se, että tallissa on kaikki seinät. Taloyhtiössämme kun osassa talleista puuttuu tallien välinen väliseinä eli luotto naapuuriin täytyy olla kunnossa, kun siellä pääsee kahdessa tallissa vapaasti käppäilemään miten vaan.

Lasken todellakin päiviä, milloin tämä kaikki on vihdoin ja viimein ohi ja päästään normaaliin asumiseen taas takaisin. Kesäkuuhun tuntuu olevan loputtoman pitkä aika, silloin periaatteessa pitäisi kaiken olla valmiina sekä putkiremontin, muun rempan ja vielä  sen jälkeisen suursiivouksenkin. Siihen asti siis pitäisi kestää tätä kaikkea pahenevassa kierteessä ja valmistautua siivoukseen ynnä muuhun mielenkiintoiseen. Elän jo haaveissani kesäkuun loppua, jolloin voin toivottavasti huokaista ja asettua aloilleni kotiin. Siinä vaiheessa lupaan istua pari-kolme iltaa kotona,  vain istua paikallani ja vaihtaa välillä huoneesta toiseen, katsella seiniä ja nauttia siitä, että saan olla siellä ilman pelkoa siitä, että seuraavan viikon aikana tulee vesivahinko tai ilmoitus uudesta remontista.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Matkalla paremmaksi ihmiseksi

Tähän asti olen elänyt luulossa, että meillä eletään hyvinkin fiksusti ja ruokahävikin määrä on suunnilleeen nolla eli mitään syömäkelpoista ei mene roskiin eikä myöskään ruokaa pilaannu syömäkelvottomaksi. Tajusin kuitenkin kuluneella viikolla, että eihän tilanne todellakaan ole noin optimistinen. Tämän huomion tein heittäessäni menemään kokonaisen granaattiomenan, joka oli päässyt homehtumaan - ja vain siitä syystä, etten muka ollut missään välissä ehtinyt käyttämään viittä minuuttia sen puhdistamiseen syömäkelpoiseksi siis siementen irroittelemiseksi kuorista. Kun vielä samaan kertaan jouduin poistamaan pari liiaksi pehmennyttä persimonia ja yhden homeisen tomaatin biojätteeseen, kirosin hartaasti itseni jonnekin valottomaan paikkaan syvälle. Mitä järkeä on maksaa itsensä kipeäksi ulkomaan hedelmistä tai suomalaisista vihanneksista ja kipata ne sitten roskikseen? Pahimpana kaikesta vielä se, että sitä luulee olevansa jotenkin parempi ihminen: "meiltähän ei koskaan tule ruokahävikkiä, kyllähän kunnon ihmisen pitää pystyä huolehtimaan siitä, että kaikki ostettu tulee ajoissa syödyksi eikä pääse pilaantumaan."

Loppuvuonna aion tiukasti pitää kiinni siitä, että yhtään ruokaa ei pääse pilaantumaan eikä siis joudu roskiin. Saman otan ensi vuoden tavoitteeksi, se mitä on hankittu, syödään. Tarvittava aika ruoan valmisteluun ja valmistukseen revitään sitten vaikka mistä ja yritetään löytää reseptejä, joiden avulla kaiken hankitun pystyy hyödyntämään. Jos kaupassa hyvältä tuntunut hedelmäostos ei maistukaan sellaisenaan, voi sen aina piilottaa smoothieen tai pirtelöön. Marjoja koetan syödä entistä ahkerammin, ne kun ovat varsin edullinen tapa korvata kalliit hedelmäostokset ja niitä kun on useampaakin sorttia valmiina pakkasessa.

Ensi vuonna yritän siis tosissaan pitää kiinni siitä, että huushollimme ruokahävikki olisi nolla - kaikki mitä hankitaan tai saadaan tulee myös syödyksi, eikä mitään päästetä pilaantumaan tai jätetä käyttämättä. Viikottaisia ruokalistoja en ala edelleenkään suunnitella, mutta entistä tarkempaa huomiota kiinnitän siihen, että ruokabudjetti pysyy raameissaan ja tavaroiden käyttö järkevänä.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Valmis joulu

Pariin kertaan olen tainnut sanoa, että en ole jouluihmisiä. Joten yhdet jouluverhot riittävät mainiosti, enempää ei tule.

Kalevala korun joulukoristeet tietenkin ripustelin esiin. Koska meille ei tänä vuonna tule joulukuusta, ripustelin koristeet eteisen peiliin roikkumaan. Olkoon minkälainen tyylirikko vaan, mutta siinä ne ovat nyt esillä ja perustekin on selvä: näen ne ensimmäisenä kotiin tullessani ja viimeisenä lähtiessäni.


Jouluvalotkin tuli laitettua ikkunoihin. Nekin olisin ehkä muutoin voinut jättää laittamatta, mutta kerrostalossa näyttää äärimmäisen hölmöltä, jos yhdet ikkunat ovat pimeänä, kun kaikissa muissa on valot eli sosiaalisen paineen saattamana virittelimme ikkunoihin perinteiset kyntteliköt ja kynttilärivit. Riittävän helppoa selkeää ja yksinkertaista, ei mitään ylimääräisiä krumeluureja ja sähellyksiä.


perjantai 5. joulukuuta 2014

Asennemuutosta ilmassa

Joko olen päänsisäisesti jo niin kauan työstänyt tuota parina aikaisempana päivänä pohtimaani kohtuullisuus- asiaa tai sitten sillä on supernopeita vaikutuksia, sillä huomaan miettiväni monia aikaisemmin haasteellisia asioita ihan ei kantilta.

Yhtenä hyvänä esimerkkinä laihduttaminen. Minun ei ole pakko laihduttaa, koska laihduttaminen, jos mikä, on minulle pakkosuorittamista hampaat irvessä. Sen sijaan jos painoni putoaa ja kroppani kiinteytyy terveellisempien ruokavalintojen ja lisääntyneen liikunnan vuoksi, niin saa tapahtua. Lupaanpa vielä ottaa ilon irti asiasta. Liikun, koska se tuottaa minulle iloa ja saan nauttia sen tarjoamista adrenaliini- ja endorfiini"myrskyistä". Voisiko tätä peräti kutsua positiiviseksi noidankehäksi, sillä yksi onnistuminen ja positiivinen kokemus johtaa helposti toiseen ja se jälleen kolmanteen.

Minun ei myöskään ensi vuonna tarvitse ostaa uusia vaatteita, sillä todistettavasti voin tehdä omasta vaatekaapistani löytöjä ja vieläpä yllättyä niistä. Voin myös riemuiten heittää pois loppuun kuluneita vaatteita ja ottaa ilon irti siitä, miten niiden on viimein todellakin loppuun käytettyinä aika poistua vaatekaapistani. Vielä isomman ilon otan asiasta irti silloin, kun kyseiset vaatteet poistuvat kokonaan lämmöksi eli päätyvät energiajätteeseen - tätä on odotettavissa alkuvuodesta jonkin verran, sen verran olen jo tiettyjä vaateryhmiä silmäillyt. Silti saan olla onnellinen myös siitä, että vaatteet ovat palvelleet niin hyvin käytössä että päätyvät viimeiselle matkalleen vaatekaapista ja silti voin taata etten takuulla heitä pois mitään mitä voisi vielä hyötykäyttää.

Sama löytämisen ilo koskee myös kenkävarastojani. Uskon vakaasti, että minulla on kenkiä niin paljon, että niistä riittää kaikkiin tarpeisiini ensi vuoden aikana. Mikäli näin ei olisi, yritän keksiä lähinnä sopivan ratkaisun ja tuunata olemassa olevista vaihtoehdoista jotain sopivaa ja pääsen jälleen käyttämään luovia kykyjäni. Ideoita kun olisi, mutta niiden toteuttamiseen ei aina ole aikaa ja paikkaa. Jotenkin minulla kuitenkin on sellainen tunne, että kyse kenkien riitävyydessä on enemmän asenteista kuin todellisesta tarpeesta.

Ensi vuonna saan myös opetella uusia taitoja, aion näet vihdoin ja viimein oppia, miten kulmakarvat väritetään luomivärillä ja siveltimellä. Minua ovat jo kauan kaapissa odottaneet väriltään tähän tarkoitukseen täydellinen luomiväri ja hyvä sivellin. Nyt kun luonnollisen runsaat kulmakarvat ovat muodissa, on täydellinen hetki opetella tuo taito.

Haluan oppia myös hetkestä nauttimisen taidon ihan uudella tavalla, katsella aurinkoa, lumisadetta, kotiani ja ruokalautastani uusin silmin. Katsoa intensiivisesti ja nähdä syvemmälle, hengittää kerran, kaksi, viisi juuri tuohon hetkeen ja näkyyn keskittyen, sen syvälle mieleeni painaen. Nauttia sen hetken ainutkertaisista äänistä, tuoksuista, valoista, väreistä, aivan kaikesta.

torstai 4. joulukuuta 2014

Ole armollisempi itsellesi

Alan toistaa itseäni kuin rikkoonut äänilevy, mutta jotenkin ajatukset nyt vain kiertyvät väkisinkin tämän teeman ympärille. Kun eilen pohdiskelin sitä, eikö kohtuullinen riittäisi, olen tänäänkin samoissa ajatuksissa. Ensimmäinen askel tuolla kohtuulisen riittämisen tiellä on se, että pitää olla armollinen itselleen ja lakata vaatimasta mahdottomia.
 
Useinhan olemme itse itsemme pahin ruoska, vaatimusten asettaja ja kriitikko. Välillä vain tuntuu siltä, että mikään ei riitä. Asiat ovat yhtä kaaosta ja vuorokauden tunnit loppuvat kesken. Elämässä kaikki ei vain mene aina niin kuin suunnittelee. Tavoitteet eivät ehkä toteudu ihan niin nopeasti kuin on ajatellut. Kilot eivät karise, juoksulenkit jäävät tekemättä ja se uusi työpaikka ei löydykään heti. Asioille pitäisi antaa aikaa. Kun luottaa itseensä, toteutuvat tavoitteet, kun on niiden aika.  Miten voisimme olla itsellemme armollisempia? Miksi läheisille, ystäville ja tutuille on usein paljon helpompi olla ymmärtäväinen ja inhimillinen kuin sille tärkeimmälle eli itselleen.  Ole armollinen itsellesi, et ole täydellinen, eikä sinun tarvitsekaan olla.

Lainaan tähän huippukuntoon.fi - sivustolla kirjoittaneen Anne Karilahden tekstiä, koska hän on sanonut asian paremmin kuin mitä minä koskaan osaisin: "Soimaatko itseäsi epäonnistumisista? Se ei johda mihinkään! Syyllisyydestä tulee huono mieli, joka ei vie eteenpäin. Epäonnistumisen hetkinä kannattaa ajatella, mitä arvokasta kyseinen hetki meille opettaa."
Tämän voi kääntää myös niin, että kun riitämme itsellemme, riitämme myös muille ja koko maailmalle.

Tähän ajatukseen lienee hyvä lopettaa tämän asian pohdiskelu ja kääntää katse kohti tulevaa, ensi vuotta ja uusia suunnitelmia. Yritän muistaa palata tähän tekstiin takaisin ja lukea yhä uudelleen tuota lausetta: kun riitämme itsellemme, riitämme myös muille ja koko maailmalle. Voisin saman tien tehdä uuden vuoden lupauksen, olen armollisempi itselleni ja hyväksyn sen, että toisinaan aika ei vain riitä kaikkeen, mitä haluaisi tehdä. Silloin voin jättää blogin tauolle ja tehdä jotain muuta, jos se tuntuu paremmalta tuntematta siitä huonoa omaa tuntoa. Kun minä hyväksyn sen, etten kykene kaikkeen ja ehdi kaikkea, hyväksyvät muutkin sen - toivottavasti.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Kohtuullinen riittää

Kun eilen mietin, mitä kaikkia vaatimuksia asetamme itse itsellemme tai otamme vastaan ympäristöltämme, jätin onnekseni miettimättä sen, mitä kaikkia vaatimuksia blogille voidaan esittää (ammattivalokuvaajatason mielenkiintoiset kuvat, soljuva sujuvasanainen teksti, kaunis ja houkutteleva ulkoasu ja ties mitä muuta). Koska jos alkaisin noita kaikkia miettiä, saattaisi jäädä tämäkin teksti kirjoittamatta, sillä enhän minä täytä noista mitään. No, voin kuitenkin aina vedota siihen, että blogini on päiväkirjani, ja koska se ei tuo leipää pöytääni, ei minun tarvitse täyttää kenenkään ulkopuolisen asettamia kriteerejä. Jos minulle itselleni riittää kohtuullinen laatu, saa se riittää muillekin.

Oikeastaan tuo lause "ei tarvitse täyttää kenenkään ulkopuolisen asettamia kriteerejä" on se mystinen avain, jota olen useampaan kertaan miettinyt. Myönnän kernaasti olevani musta-valko-ajattelija, jonka maailmassa harmaa sektori on äärimmäisen kapea. Asiat joko ovat jotain tai sitten eivät ole, mutta ei ole mitään puolinaisuuksia. Tuon ajattelutavan rasitteena toki tulevat sitten myös ne kriteerit, joita tulee asetettua itselle ja muille: "en ole kunnollinen vaimo, jos ei koti ole aina viimeisen päälle siisti", "aina pitää olla vierasvaraa kaapissa sen verran, että edes kahvit tarjoaa", "kyllä minun pitää pystyä laihduttamaan, kun kaikki muutkin (luin lehtijuttua naisesta, joka oli laihduttanut 60kg) pystyvät", "pitäisi varmaan ilmoittua opiskelemaan jotain lisää, kai minä vielä näiden kolmen työn ohessa ehtisin jonkun tutkinnon, jos vähän tingin yöunistani...", "mitä minun pitäisi tehdä, jotta olisin edes puoliksi noin tyylikäs kuin tuo kuvan nainen" ja niin edelleen - loputtomiin. Aikamme vaatimuksien mukaan pitäisi siis olla kaunis, rikas, menestyvä, korkealle koulutettu, kaiken pitäisi olla niin superlatiivista: suurinta, mahtavinta, kauneinta, rikkainta.

Entäs jos ei ihan oikeasti tarvitsisi? Entä jos se kohtuullinen riittäisi? Elämiseen soveltuvan siisti koti, jossa jossain nurkassa on pari villakoiraa, tavallinen kroppa, jossa ikääntymisen merkit näkyvät, tylsän keskiluokkainen peruskoti ilman jättimäisiä maisemaikkunoita järvelle, tavallinen turistiluokan Kanarian matka sen Fizin ja Cheychellien kiertomatkan sijaan, tentistä läpipääseminen parhainen arvosanojen sijasta, vähän pörröinen ja ryppyinen olemus sen viimeisen päälle huolitellun sijaan.

Jospa ottaisin ensi vuoden tavoitteekseni sen, että kohtuullinen riittäisi. Aina ei tarvitisi suoriutua viimeisen päälle, vaan voisi esimerkiksi mennä vähän lähempää rimaa. Olisko elämä minulle tai meille kaikille helpompaa, jos kohtuullinen riittäisi.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Kohtuuttomat vaatimukset

Olen jo pidemmän aikaa pohtinut sitä, millaisia vaatimuksia ympäristömme ja ennen kaikkea me itse asetamme itsellemme. Omista prioriteeteista tietenkin riippuu se, mitkä näistä kokee tärkeiksi ja tavoittelemisen arvoisiksi, mutta nopeastikin miettien lista on melkomoinen.

Ensinnäkin paineet kohdistuvat ulkoiseen habitukseen ja talouteen, seuraavaksi näiden myötä koulutukseen, perheeseen, kotiin. Meille annetaan ymmärtää, että jokaisen naisen pitäsi olla vähintäänkin Dita von Teesen ja missin sekoitus, jolla on treenatun fitness-mallin vartalo eikä grammaakaan ylimääräistä rasvaa, mutta kuitenkin isot tissit ja uhkea takamus. Tällä olennolla pitäisi olla loppumattoman pitkät ripset, valtavasti tukkaa ja runsaat huulet, eikä yhtään ylimääräistä karvaa törrötä sen paremmin kampauksesta kuin muualtakaan. Kaikkien pitäisi seurata trendejä tai vähintäänkin pukeutua muodikkaasti ja tyylikkäästi, vaatteet aina rypyttömiä, tahrattomia ja jalassa vähintään seitsemän sentin korot oli kesä tai talvi, kelillä kuin kelillä. Lisäksi pitää pitää huolta ulkonäöstään ja noudattaa terveellisiä elämäntapoja sekä kuntoilla viidestä seitsemään kertaan viikossa. Epäterveellisesti syövä läski ja liikunnanvihaaja ei ainakaan saa olla. Vanhentuakaan ei missään tapauksessa saa, pitää kiristää, tiristää, käyttää rasvoja, vetkuttaa ja vatkuttaa, jotta mistään ei vain näkyisi se, että ikää on enemmän kuin 17 vuotta.

Pitäisi olla hyvinpalkattu ja haastava työ, jossa viihtyy mieluiten yli 50 tuntia viikossa ja saa onnistumisen kokemuksia, ja josta saatu palkka mahdollistaa sen suomalaisen kestounelman, omakotitalo järven rannalla keskellä kaupunkia, toteuttamisen tuosta vaan ilman lainahelvettiä tai penninvenytystä. Pitäisi saada aikaan kaksi kaunista, aina mallikelpoisesti käyttäytyvää, lahjakasta lasta ja tohtoritasoinen yliopistotutkinto tuosta vaan, mieluiten kaikki tuo parissa vuodessa siinä työssä käynnin ohessa ilman, että koskaan tuntuu siltä, että olisi kiire minnekään tai että aika loppuisi. Lapsien kanssa pitäisi viettää laatuaikaa vähintäänkin kolme tuntia päivässä ja lisäksi osallistua heidän harrastuksiinsa paitsi kuljettamalla myös kannustamalla ja läsnäolemalla. Pitäisi sisustaa kaunis ja trendikäs koti, jossa silmä lepää ja joka kelpaisi sinällään sisustuslehteen ilman sen kummempia siivouksia tai järjestelyjä. Sama toiseen kertaan mökillä, jossain merenrannalla tai vaihtoehtoisesti Lapissa, Italiassa tai Karibialla. Puutarhan pitää kukoistaa ja nurmikon olla leikattuna millimetrilleen yhtä pitkäksi kaikkialla, kasvustoa pitää tietenkin laajentaa joka vuosi kulloinkin muodissa olevilla kukkasilla ja kasveilla. Purjevenekin pitäisi olla ja golffaamaan ehtiä kolmesti viikossa.  Pihaan tietenkin kaksi uutta autoa, jotka vaihdetaan vuoden välein ja vähintään pari pitkää kaukomatkaa joka vuosi. Pitäisi tienata joka vuosi pari miljoonaa, joista toiset kaksi kulutukseen ja toiset säästöön; rahastoihin ja osakkeisiin, joiden kurssikehitystä pitäisi myös aktiivisesti seurata.

Pitäisi pystyä tuosta vaan tekaisemaan viiden tähden illallinen kotikeittiössä nollabudjetilla. Syksyllä pitäisi säilöä kaikki mahdolliset herkut talvenvaralle ja jouluna kokata kaikki mahdollinen itse alusta loppuun, suursiivousta ja kaappien puhdistusta tietenkään unohtamatta. Kotisängyssä pitäisi pystyä samanlaisiin akrobaattisuorituksiin kuin pornovideoiden tähtöset, koskaan ei saisi olla väsynyt tai muuten surkea. Näiden kaikkien lomassa pitäisi pystyä keskustelemaan sivistyneesti, tohtorisihmisen, totta kai, kuin Nobel-palkittu kirjailija ja esiintymään kuin näyttelijä konsanaan. Eikä tietenkään olisi pahaksi, jos vielä laulaa luikauttaakin osaisi oopperatähden tapaan tai ainakin pimputtaa pianoa  kuin Grigori Sokolov.

Näin esitettynä tuo kuulostaa mahdottomalta, mutta tuo on juuri se malli, mitä meille monista medioista tyrkytetään, vai pitäisikö korjata on tyrkytetty. Osa tarjoaa edelleen tätä puuterihuttua, mutta onneksi toisenlaisiakin suuntauksia on nähty - tosin mielestäni on olemassa viitteitä siitä, että ollaan menossa toisesta ääripäästä toiseen. 

Kun hetkeksi pysähtyy miettimään sitä, onko tuo kaikki mahdollista kaikille, ei voi kuin tulla siihen tulokseen ettei ole. Tuo saattaa olla suurimmalta osaltaan mahdollista yhdelle miljoonasta, ei välttämättä hänellekään. Jos ja kun tuo kuitenkin on se suoritustaso, joka meidän kaikkien pitäisi saavuttaa, ollaan suossa, syvällä hetteisessä suonsilmäkkeessä. Vaikka ei nukkuisi yhtään, on tuo silti mahdotonta, vuorokaudessa ei kertakaikkiaan ole niin paljon tunteja, että tuon kaiken ehtisi. Ei siis ole ihme, että tuollaisen vaatimustaakan alla naispolo uupuu ja kokee itsensä riittämättömäksi. Olisiko meidän kaikkien siis aika yhdessä hiukan laskea rimaa ja olla tyytyväisiä siihen, mitä meillä nyt on. Kuusta taivaalla saa toki haaveilla, mutta kannattaisiko lopettaa se tikapuiden rakentaminen, ei niillä kuitenkaan sitä kuuta saavuta.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukalenteriton joulukuu

Melko monessa blogissa on joulukuun iloksi tarjolla mitä hauskimpia ja kutkuttavampia joulukalenterijuttuja. Kuten jo pari päivää sitten totesin, minun joulukalenterinani tänä vuonna toimii työkalenteri, joka kertoo, miten usein pitää olla töissä.

Fyysisesti emme suinkaan ole ilman joulukalenteria, sillä meillä on kaksin kappalein "aamuaviisin" eli paikallisen maakuntalehden tarjoamia kalentereita, koska vanhempani antoivat meille omansa. Noiden lisäksi meillä on Star Wars suklaakalenteri ja partiolaisten joulukalenteri eli kyllä luukkujen avaamista piisaa.

Omassa elämässäni aion myös availla luukkuja ja pohtia erinnäisiä asioita monelta kantilta, voisiko sitä kutsua vaikka henkiseksi joulukalenteriksi. Ehkä jokusen haasteenkin voisi tälle kuulle näin joulun kunniaksi heittää itselleen, kuten vaikkapa pitkästä aikaa kuukauden mittainen ostosten seuranta, paljonko sitä tulee näin juhlakaudella kannettua ruokakauppaan vai pääseekö normaalia vähemmällä, kun pöperöi muiden pöydissä. Lisäksi puhuimme Herra Kirjoituksen kanssa vakavasti siitä, että kävisimme joulukuussa vain kahdesti ulkona syömässä - haasteensa siinäkin.

Samalla voisi seurata, saanko aikaiseksi kymmenen kulutuksetonta päivää tämän kaiken ostoshysterian keskellä. On myös ihan hyvä aika pohtia tulevaa, miettiä mitä ensi vuonna, mihin haasteisiin kannattaa napata kiinni jo vuoden alusta (väittäisin, että kosmetiikkapoistojen seuranta, poistuvat ja saapuvat tavarat sekä ruokakirjanpito olisivat sellaisia) ja mitä kannattaa vielä sulatella vähän pidemmälle vuoteen (esimerkiksi vuoden 2015 ostoslista) ennen kuin ne lyö lukkoon.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ostoslista 2014

On viisainta tehdä valmiiksi hankitalistaa taas tällekin vuodelle, jotta sillä hetkellä kun ostosmania oikein vaivaa, on joku paikka josta voi katsoa järkevää ostettavaa. Listalle kokoan suurimman osan tarpeellisuuksia, mutta myös jokusen tarpeettoman

-  hiuspinnejä lyhyitä
-  hengettömiä
-  kullanvärinen glitterhiuspanta
-  ponnareita

-  punaiset ballerinat matta
-  punaiset ballerinat kiiltävä
-  punainen laukku

- kengänkoristepohjia (etsy, kts. sisäinen villapaita tai nelliina)

- helmikorvikset, vanhanaikaiset, litteät


täydennettävät kokoelmat

- Disney klassikot, joista puuttuu,
   * 30 Kaunotar ja Hirviö
   * 51 Räyhä-Ralf
   * 52 Frozen - huurteinen seikkailu
   * numeroimaton Maija Poppanen

- Vuoden pelit
   * aikuisten peli 2014
   * perhepeli 2014

- Kalevala korun joulukoristeet
   * 2005 Juhlayö
   * 2006 Idän tähti
   * 2009 Revontuli

- Kunnas-kirjat
   * Koiramäen laulukirja
   * Seikkailijan laulukirja
   * Tassulan iloinen keittokirja
   * Mac Moose ja Jagge Migreenin tapaus 
   * Joulupukin laulukirja 
   * Kuvasanakirja suomi-ruotsi
   * Herra Hakkarainen harrastaa


Mitä ei osteta:
- kynsilakka
- huulipuna
- poskipuna
- suihkugeelit

Kun vuoden 11. kuukausi on lopussa, on syytä tutkailla, miten on vuoden ostoslistan kanssa käynyt. Alkuvuodesta laadin listan siitä, mitä saa ostaa ja mitä ei. Kun olen hankintoja tehnyt, niin olen yliviivannut hankitut tavarat - joulukuulle jäi oikeastaan vain kaksi tavaraa. Nekin molemmat ovat sellaisia, että oletan niiden olevan tulossa joululahjaksi (ainakin toinen on, sen tiedän varmasti).

En myöskään ole ostanut noita kiellettyjen listalla olevia tuotteita eli yhtään uutta huulipunaa taikka poskipunaa en ole ostanut. Pitänee tehdä ensi vuodeksikin vastaava lista ja harkita tarkkaan, mitä hankkii ja mitä ei.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Edessä vauhdikas joulukuu

Takana on ensimmäinen viikko sairasloman jälkeistä työelämää ja edessä kiihtyvällä tavalla lisääntyvä työmäärä. Esimerkiksi ensi viikon työtuntisaldoksi napsahtaa mukavat 69 tuntia. Mikäli siis blogi ei juuri päivity, niin se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että kirjoittaja on niin ahkerasti työn touhussa, ettei sitä ehdi kirjoittaa.

Kirjoittamisen sijaan keskityn pohtimaan jo tulevaa - alkavaa uutta kuuta ja pian alkavaa uutta vuotta isoine muutoksineen. Niiden merkeissä palaan varmaan vielä pohtimaan moneen kertaan näitä syntyjä syviä.

Joulukuun jälkeen myös tammikuun alku näyttäisi olevan melkoista lentoa, joten uusi vuosi saa ainakin vauhdikkaan alun. Toivottavasti ei kuitenkaan liian vauhdikasta, vaan sellaisen mukavan reipastahtisen.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Jälleen se aika vuodesta ja joulukuun nuukailuvinkki

On jälleen kerran se aika vuodesta, jolloin pitäisi olla upeimmillaan, kiiltää ja kimaltaa ja näyttää hyvältä eli pikkujoulusesonki tietenkin. Koin jonkinasteisen pukeutumiskriisin tänään, aikaa pikkujoulujen alkuun oli kaksi tuntia ja naama maaliton, hiukset kieltäytyivät asettumasta mihinkään suuntaan eikä minulla ollut harmainta haisuakaan, mitä laittaisin päälleni kyseisiin bileisiin. Kerrassaan ihana olotila! Melkein jo päästin suustani sen ikinaisellisen "minulla ei ole mitään päälle pantavaa"- lausanhduksen, jota olen luvannut olla käyttämättä.

Oman vaatekaapin  kaivelu kuitenkin pelasti taas tilanteen ja nosti päivänvaloon pari sellaistakin vaatekappaletta, joiden olemassa olosta minulla ei ollut enää mitään hajua. Se haju on varmaan silloin ollut, kun vaatteet ovat kaappiin muuttaneet, mutta olen ne jotenkin onnistunut unohtamaan. Kumpikaan näistä "ylläreistä" ei kuitenkaan varsinaisesti auttanut illan pukeutumisongelmaan, mutta toimivat toivottavasti ratkaisuna tulevaisuudessa vastaavien ongelmien ilmentyessä.

Tämän vuotinen ratkaisu oli itse asiassa lähes täydellinen toisinto parin vuoden takaisesta. Olisi ehkä kannattanut vilkaista blogia ennen kriiseilyä. Housut korvasin toisilla, hiukan kapeampilahkeisilla ja kengätkin olivat tällä kertaa mustat, yläosana kuitenkin tuo moneen kertaan juhlinut toppi ja puna-mustakameleonttijakku. Montakohan kertaa kehtaan vielä pukeutua noihin ennen kuin työkaverit alkavat vinkkailla, että taasko nuo samat vaatteet. Tosin väittäisin kyllä, että tuskin sitä kukaan muistaa, kun en itsekään muistanut, mitä minulla pari vuotta sitten oli pikkujouluissa oli päälläni.

Joulukuun nuukailuvinkki liittyy siihen, että meidän piti vielä kyseisiin juhliin myös paketti. Minulla oli sen verran kiirettä, etten mitenkään ehtinyt kaupunkiin hakemaan mitään lahjaa, vaikka olinkin valmiiksi miettinyt, mitä ostaisin. Onnekseni satuin lukeaan Jennin arkijärkeä ja kuuntelemaan työkavereitani ja tulinkin siihen tulokseen, etten edes yritä hankkia mitään uutta. Jenni kun neuvoo antamaan lahjaksi tavaroita, jotka katoavat tyhjiin. Olin niin paljon tylsä, että pistin kiertoon "uutta" tavaraa eli laadukasta suklaata, jonka sain vain muutama päivä aikaisemmin, mutta josta en erityisemmin pidä ja kynttilän, jonka sain viime jouluna. En juuri koskaan polta kynttilöitä, joten tämä hienon liikkeen isohko kynttilä päätyi toivottavasti kotiin, jossa sitä arvostetaan ja käytetään. En mitenkään suostu uskomaan, että kynttilä vanhenisi vuodessa käyttökelvottomaksi,varsinkin, kun se on ollut kaapissa piilossa sekä auringolta että kaikelta muulta vahingoittavalta. Kuulin ainakin yhden työkaverini syyllistyneen samaan eli kierrättäneen saamansa arpavoiton eteenpäin, koska hänellä ei ollut sille käyttöä. Niin se nuukailuvinkki; tällaisissa tilanteissa kannattaa katsoa omat nurkat ennen kuin ryntää kauppaan ostamaan uutta. Useimmilta löytyy joku tällaiseen tarkoitukseen sopiva itselle ylimääräinen juttu. Enkä siis kehota pistämään lahjapakettiin mitään roskiskamaa, vaan uutta tai uudenveroista ja aiheeseen sopivaa kuten vaikka joku nätti tuikkukuppi kynttilöineen, servettipakkaus, teepaketti tai suklaata (näissä tietenkin edellytyksenä se, että käyttöaikaa pitää olla jäljellä).

Kriiseilystä huolimatta ilta oli mukava, seura oli loistavaa, ruoka mitä mainiointa ja ohjelma onnistunutta. Omassa paketissani kannoin kotiin suklaata, joka tuli sitten samantien tuhottua pois.

torstai 27. marraskuuta 2014

Selviämisminimin ongelmat

Kierrellessäni pari päivää sitten kaupoissa ja kaupungilla löysin kaksi ongelmakohtaa tuosta selviämisminimilaskelmastani. Ensimmäiseksi siinä on selkeästi väliaikaisuuden leima, tietyt olemassa olevat varastot kyllä kestävät jonkin aikaa, mutta jossain kohtaa ollaan tosiaan siinä tilanteessa, että vanhoja varastoja ei ole ja jotain korvaavaa olisi pakko hankkia tilalle - se kaataa korttitalon, koska sille ei ole budjetoitu rahaa. Minun laskelmissani tällaisia ovat esimerkiksi vaateet. Samoin korttitalon kaataa jonkin lähes välttämättömän kodintarvikkeen tai -koneen rikkoutuminen. On tietenkin olemassa aina se mahdollisuus, että puuttuvaa tuotetta voisi kerjätä esimerkiksi naamakirjan annetaan - ryhmien kautta käytettynä, mutta se luultavasti on kuitenkin se ehdottomasti viimeinen vaihtoehto, sillä kuka oikeasti haluaa pyytää vähän käytettyjä sukkia tai alushousuja itselleen käyttöön. Mikäli siis olisi kyse loppuelämän minimistä, pitäisi varmasti vaatteisiinkin jokunen kolikko budjetoida ja mikäli mahdollista, niin edes kymppi kuussa hätävararahastoon.

Toinen ongelma on siinä, että tuo minimi on todellakin minimi, siihen ei ole laskettu kolikkoakaan esimerkiksi parturikäynteihin, jotka kuitenkin ovat sellaisia, että ehkä kerran pari vuoteen sitä mielellään parturissa kävisi, vaikka väliajat siistisikin kutrinsa itse kynsisaksilla leikkaamalla. Samoin esimerkiksi hiusvärin ostaminen louhaisee melkoisen loven kuukauden budjettiin, kampaajavärjäyksestä ei voisi edes unelmoida. Voihan sitä tietenkin ajatella, että silloin ei tarvitse välttämättä liikkua niin paljon ihmisten ilmoilla eikä näyttää kovin siistiltä, kun on minimillä elämässä. En kuitenkaan lähtisi tähän, sillä huoliteltu ulkonäkö piristää harmaanakin päivänä.

Mikä vielä merkityksellisempää, niin varmasti jokainen on jossain vaiheessa vuotta tilanteessa, että pitäisi muistaa jotakuta toista jotenkin. Jos ei muuten niin jouluna ja läheisten syntymäpäivänä ainakin. Joitakin lahjoja onnistuu toki toteuttamaan nollabudjetilla, mutta ei läheskään kaikkia, joten ehkä siihenkin olisi pitänyt miettiä joku kompromissi. Tokihan, jos tilanne on niin tiukka, että sillä minimillä on pakko pärjätä, niin sitten on keksittävä esimerkiksi lenkkiseura-, siivoustalkoot- tai lastenhoitoapulahjakortteja annettaviksi. Pahimpia ovat työpaikan keräykset, joihin oletetaan kaikkien osallistuvan ilman kyselyitä, meillä ainakin summat ovat kymmeniä euroja vuodessa jokaiselta, toki moneen keräyskohteeseen, mutta kuitenkin. Jos ei ole töissä, niin ei ole työpaikan keräyksiäkään, mutta jotain kaveripiirin juttuja voisi hyvinkin olla.

Olen ilmeisesti liian hyvälle tottunut, kun huomaan monta tällaista pientä juttua, jotka pitäisi huomioida tuossa minimissä. Jos kuitenkin pitäisi karsia, niin pakkohan sitä sitten olisi karsia juuri noista "turhuuksista" eli parturikäynneistä ja muiden lahjoista. Vastaavasti voisi sitten helpottaa sitä omaa budjettiaan pyytämällä lahjaksi jotain sellaista, joka helpottaa omaa elämää. Olen kyllin brutaali, että voisin pyytää lahjaksi esimerkikisi pesupulveria, jättisäkin wc-paperia taikka parturilahjakortin, jos joku välttämättä haluaisi minua lahjoa.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Hopotus: Bepanthen Anti-Scar loppuraportti

Nyt on sitten parin kuukauden verran rasvaamalla ja pallohieronnalla koetettu saada arpia kadoksiin. Käytössä on ollut Hopottajien kautta testiin saamani Bepanthen Anti-Scar arpigeeli, josta olen jo aiemmin kirjoittanut täällä ja täällä.

Kahden kuukauden aikana olen siis rasvannut kolmea paikkaa, vuoden vanhaa ranteen leikkausarpea, vielä vanhempaa säären arpea ja sitten tätä uutta reilun kuukauden ikäistä leikkausarpea. Kahta ensiksi mainittua olen hoidellut hierontapallolla ennen geelin levittämistä ja tätä tuoreinta tulokasta pelkästään geelillä.

Toivoin tietenkin heti kampanjan alussa että arvista tulisi mahdollisimman näkymättömiä, sillä en allekirjoita sitä vanhaa luritusta, jossa sanotaan, että "tässä naamassa arpikin kaunistus olisi".  Kaksi kertaa päivässä siis hieroin ja rasvasin, uskollisesti. Mitäpä sitten tapahtui?

Jos edetään ikäjärjestyksessä, niin vanhin oli tuo säären arpi, joka periaatteessa oli jopa liian vanha tähän kampanjaan (arpien piti olla muistaakseni alta 2 vuotta vanhoja), mutta johon halusin tuotetta kokeilla. Kokeilun halun synnytti yksinkertaisesti ajatus, että pahempaan suuntaan ei voida mennä, vaikka parannusta ei tapahtuisikaan. Tämän suhteen odotukset olivat siis luokassa nolla - ei tapahdu mitään jo ihan sillä perusteella, että vanha arpikudos on muuttumaton ja sen kadottaa vain kirurgin veitsi. Varsin hämmästyneenä siis seurasin, miten viikkojen kuluessa kutina väheni, arpi laskeutui matalammaksi ja jotenkin kuihtui - aikaisemmin noin puolitoista senttiä halkaisijaltaan olleesta arvesta on jäljellä noin senttinen kohtuullisen hyvin muuhun ihoon maastoutuva rengas.

Sitten se toinen leikkausarpi eli rannekanavaleikkausella noin vuosi sitten aikaan saatu jälki. Tässä kuvat puhukoot puolestaan, vaikka erilaiset valaistusolosuhteet varmaankin vaikuttavat kuvien laatuun. Minusta kuitenkin ensimmäisessä kuvassa näkyy arpea koko matkalla kämmenestä ranteeseen, jälkimmäisessä taas on aavistus jotain vaalea tuolla rannealueella. Tässä arvessa ehdottomasti parasta oli sen häviämisen lisäksi myös kiristyksen häipyminen - arpi ei tunnu kiristävältä ja liikettä rajoittavalta.




Kolmannesta arvesta ei ole kuvallista materiaalia, onhan se tässä vajaan parin kuukauden aikana muotoutunut leikkaushaavasta arveksi. Paranemisprosessi on hyvässä käynnissä ja rasvaus tietenkin jatkuu ainakin niin kauan kuin Anti-Scar-pulloissa geeliä riittää. On muuten todella riittoisa aine - olen tämän parin kuukauden ajan käyttänyt vain yhtä pulloa ja siitä on vieläkin ehkä kolmannes jäljellä. Käytännössä siis pisara geeliä on riittänyt hyvin yhdelle arvelle.

Lisätietoja tuotteesta täällä.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Lahjamateriaalihankinnat

Kuukauden päästä olevan joulun lisäksi meille on jossain vaiheessa tulossa kutsu tupareihin. Tänä vuonna ajattelin vihdoin ja viimein toteuttaa pitkäaikaisen suunnitelmani sytykeruusuista. Ne kun ovat sellaisia, että niistä ei juuri jää jätettä vaivoiksi, jos ne käyttää siihen, mihin ne on tarkoitettu.

Sytykesipsejä varten tein jo alustavia valmisteluja. Sytykeruusujakin väänsin muutaman ihan harjoituksen vuoksi. Toimiakseen molemmat tarvitsevat vielä steariinikasteen, joten sitä varten piti hankkia steariinia ja kynttiläväriä. "Ilmaisten" lahjojen hinta pompsahtikin sitten kiitettävästi, sillä kynttiläväri maksoi yli 4€ ja steariini 7,50€ kilo. Minulla olisi ollut kynttilänpätkiä jemmassa eli olisin selvinnyt pelkällä värillä, jos olisin päässyt noihin kynttilöihini käsiksi. Jemmasin ne tietenkin askarteluhuoneeseen, joka muuttui romuvarastoksi putkiremontin myötä, niin etten saa niitä tuolta käyttöön. Sama ongelma sinne varastoimieni kananmunakennojen suhteen, mutta onneksi äidillä oli varastoja, joita sain käyttää.


Tuparilahjaksi on tarkoitus värkätä pöllöpiiloja kaksin kappalein. Valitettavasti varastoistamme ei löytynyt sopivaa kangasta, joten se oli pakko hakea kaupasta. Hintaa tukevalle


päälliskankaalle ja silitettävälle tukikankaalle kertyi n. 24€. Tuosta määrästä tulee kaksi isompaa ja yksi pienempi pöllö. Hetken harkittuani päädyin kuitenkin siihen, että taidan tukikankaan sijaan vuorittaa pöllöt tukevammalla farkulla taikka puuvillasametilla, ne sekä vetoketjut ovat kierrätysmateriaalia. Pöllöjen silmät päätin tehdä myös kierrätysmateriaalista, joista ei vielä ole kuvaa. Toiselle pöllölle on tarkoitus tehdä vaaleanvihreät ja toiselle taivaansiniset silmät. Nämä on tarkoitus antaa perheen juniorille.


Lisäksi hankin vielä suloisen sydämen, koska mielestäni sen viesti on juuri se, mitä haluan uuteen kotiin toivottaa: rakkautta ja unelmia. Vanhemmat saavat sydämen lisäksi jotain hemmottelua, mahdollisesti lahjakortti johonkin hoitoon tai hierontaan.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Selviämisminimi

Useamman päivän ajan olen jo yllättänyt itseni pohtimasta sellaista asiaa kuin selviämisminimi. Suomeksi sama asia voidaan sanoa näin: mikä olisi pienin mahdollinen kuukausittainen rahasumma, jolla tulisin toimeen tai selviäisin hengissä eli perusmenoista.

Ennen varsinaiseen summaan pääsemistä, olisi tietenkin syytä määrittää se, mitä lasketaan perusmenoiksi. Ruoka, katto pään päälle, vaatteet, lääkkeet, sähkö, puhelin ja vakuutukset lienevät se ehdoton minimi mitä tarvitaan. Minun tapauksessani kuitenkin pitäisi periaatteessa laskea pois vaatteet, koska uusiin vaatteisiin ei ole tarvetta. Olen myös onnekseni sellaisessa asemassa, että lääkkeitä en juuri joudu käyttämään, toistaiseksi tuolle rintamalle tulleet kulut ovat yleensä muutaman kuukauden välein maksettavaksi tuleva hammaslääkärilasku. Nuo hammaslääkärit ja vakuutukset olisivat sitten varmaan ne ensimmäiset, joista karsisin, jos jostain pitäisi karsia. Oman ongelmansa laskemiseen tuo toki sekin, että tavanomaisesti olen maksanut vakuutusmaksut kerta rysäyksellä, kun uuden mallin mukaan ne pitäisi jakaa kuukausittaisiksi menoeriksi.

Nettiä en ensimmäisissä välttämättömyyksissäni ottanut lainkaan huomioon, mutta kaipa sekin totuudessa pysymisen vuoksi pitäisi huomioida, sillä en taitaisi osata tulla toimeen ilman. Häpeäkseni joudun tunnustamaan, ettei minulla ole mitään hajua tämän hetkisten nettiliittymien hinnoista, mutta pikainen netin selailu osoitti, että kympillä kuussa pitäisi saada jo kohtuullisen yhteyden ja kun jaksaa kilpailuttaa, niin todennäököisesti hintakin pysyy kurissa. Puhelimenkäyttöön varaisin ehkä 5€ kuussa, koska niin moni asia hoituisi netin kautta.

Entäs ne muut kulut sitten, nykyisen asuntomme yhtiövastike jaettuna kahdelle ja korotettuna tietyillä indeksi- ja remonttikokotuksilla nousee varmaankin liki 300€:on kuussa. Sen verran on siis syytä laskea asumiseen. Sähköön menee n. 40€, ja koska siirron osuus on vähintäänkin sama kuin sähkönmyynnin, en usko saavani kovin paljon etua kilpailutuksesta.

Ruokaan ja välttämättömiin pesuaineisiin ja hygieniatarvikkeisiin pitäisi varmaan varata se n. 200€ kuussa. Alkuun tietenkin pääsisi sillä, että käyttäisi loppuun sen, mitä nyt on varastoissa, mutta jossain vaiheessa pitäisi kuitenkin ostaa pesupulveria tai saippuaa, ja ehkä sitä joskus haluaisi syödä muutakin kuin porkkainoita, puuroa ja perunaa.

asuminen+ sähkö           340€
ruoka+ puhtaus              200€
vaatteet ja kengät              0€
lääkkeet, terveydenhoito 15€
puhelin ja netti                15€
vakuutukset                     50€ (paljon vähemmän, jos luopuisin autosta ja matkavakuutuksesta)
bensat ja liikkuminen      30€
                                    ========
yhteensä                        650€

Jos tuon summan alle pitäisi päästä, tarkoittaisi se ensisijaisesti autosta luopumista, jolloin se toisi säästöä sekä vähentyvien vakuutusmaksujen että polttoainekulujen muodossa. Ruoastakin voisi oikein tiukan paikan tullen nipistää vielä pari kymppiä tai ehkä viisi, mutta sitten elämä olisi suunnilleen kaurapuuroa ja marjoja tai marjoja ja kaurapuuroa. Tuo 650€ on summa, joka on tiukka, mutta jossa on vielä kuitenkin aavistus pelivaraa. Jos laskelma vedetään äärimmilleen, niin se kuukausittainen minimi olisi 550€, mikä tarkoittaisi käytännössä korttitaloa, joka ei kestäisi oikeastaan yhtään kolausta eli ylimääräistä menoerää. 

Tuo 550€ laskennallinen "superminimi" kuitenkin tarkoittaisi sitä, että yhtään uutta vaatekappaletta, kenkäparia, huulipunaa tai mitään muutakaan ei ostettaisi realisoimatta jotain nykyistä vastaavasti pois. Siis uuden "ylimääräisen" hankkimiseen pitäisi hankkia rahat myymällä jotain entistä pois. Tuo voisi olla toimiva ratkaisu ainakin tiettyyn pisteeseen asti, mutta jossain kohtaa se realisoitava omaisuus kuitenkin loppuu tai tulee tilanne, että viimeinenkin sukkapari on kulutettu niin loppuun, että pitäisi saada uusi.

Ei, en edes kuvittele selviäväni kuukautta tuolla rahalla, jos ei olisi aivan välttämätön todellinen pakko. En siis pysty haastamaan itseäni kokeilemaan tuota, koska tunnen itseni. Kaikki maailman tarpeet ja parhaat tarjoukset tulisivat vastaan juuri tuon kyseisen minimikuukauden aikana ja jos ei muuta, niin pesukone vähintäänkin hajoaisi.

Ehkä tämä laskelma kuitenkin on ensimmäinen askel mietitiessäni sitä, mikä on välttämätöntä ja mitä tulee hankittua vain halusta ja millä sitä tosiaan pärjäisi, jos olisi pakko.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Sytykeruusut

Useamman vuoden ajan olen jo suunnitellut tekeväni sytykeruusuja lahjaksi sellaisille sukulaisille, ystäville ja kavereille, joilla on joku tulisija, jossa niitä käyttää. Tähän asti asia on jäänyt suunnittelun asteelle, mutta nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja edes kokeilla, miten homma toimisi.

Ensimmäiseksi kokeilin sitä, miten kauan yhden ruusun tekemiseen menee ja miten monta niitä yhdestä kymmenen munan kennosta saa aikaan. Kellotus osoitti, ettei tuota yhtä ruusua mitenkään kovin kauaa väännä, riippuu vähän tekniikasta, sillä ruusuja voi koota monella tavalla. Minä tein vain pienen sydämen kieputtamalla ja lisäilin sitten irtolehtiä sen ympärille, Herra Kirjoitus puolestaan repi pari pitkän pitkää suikaletta ja kieputti niistä kokonaisen ruusun. Olisiko yhteen ruusuun mennyt pari minuuttia silloin kun laskee mukaan kennon repimiseen ja pehmittämiseen menneen ajan.

Yllättävän paljon materiaalia nuo veivät, sillä kolmesta kennosta sai aikaan 15 ruusua siis viisi per kenno. Vastaavasti isommasta kennosta ei saa suhteessa enempää ruusuja, koska niissä ei ole paljon enempää reunaa kuin noissa pienemmissä ja se reuna on kuitenkin paras materiaali noihin ruusuihin.

Laskeskelin, että jos vain ehdin, yritän tehdä noita ruusuja kaikkiaan noin 100 kappaletta. Tämä on siis se minimi, jota lahjoiksi tarvitsen. Enemmänkin varmaan pitäisi, sillä muistan luvanneeni noita jossain vaiheessa arpavoitoiksi erääseen tapahtumaan, siitäkin on jo useampi vuosi, joten olisi ehkä syytä lunastaa sekin lupaus vihdoin ja viimein. Onneksi tuo tapahtuma on jokavuotinen eli olen vain vähän pidemmällä toimitusajalla liikkeellä.

Osan ruusuista voin toki korvata noilla sytykesipseillä, sillä samaa asiaahan ne ajavat.

Unohdin ottaa kuvat, mutta lisään ne tähän myöhemmin.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Jouluiset tähdet

Näihin tähtösiin näin ohjeen jossain netissä, ne olivat kyllä viisi sakaraisia, mutta kokeiltuani yhtä sellaista, totesin kuusisakaraisen mielyttävän silmääni enemmän.


Kankaat ovat kierrätysmateriaalia kaikki. Laatikon pohjalta löytyneet lakanakankaan ja pitsin jämät täydentyivät vanhalla punaisella essulla, joka oli muotoutunut essuksi housuista joskus parikymmentä vuotta sitten. Jos oikein muistan, niin olen käyttänyt sekä noita housuja että essua, silloin kauan sitten.


Pyrin siihen, että jokainen tähti olisi uniikki, jos ei muuten, niin ainakin koristeiltaan.

Kokosin tähdet käsin ommellen, mutta reunat huristelin ompelukoneella. Sitten käänsin tähdet ja lisäsin vähän täytettä. Lopuksi ompelin kääntöaukon kiinni ja valmista tuli. Nyt mietin vielä, laitanko noihin ripustuslangat vai en.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Carcassonne: pedot ja paimenet

Vaikka alankin vakaasti olla sitä mieltä, että Carcassonne-lehmä on jo lypsetty loppuun, oli silti aivan pakko ostaa tämä  yhdeksäskin lisäosa. Samalla tein päätöksen, että kymppi on sitten viimeinen lisäosa, joka meille muuttaa, jos joskus sellaisen saavat aikaiseksi - liika on liikaa lisäosissakin (tai ehkä vaan on järjetöntä haalia kaikki mahdolliset lisäosat, mitä peliin on saatavilla).
  
No, pedot ja paimenet meille nyt sitten muutti. Paketista löytyi tietenkin kasa uusia laattoja ja myös uusia tapahtumia. Tällä kertaa peliin lisätään lampaita paimentavia paimenia, kukkuloita ja viiniviljelmiä.


Jokainen pelaaja saa uuden paimenmeeplen, jonka voi pelata pellolle maanviljelijän sijasta. Kun paimen pelataan, pussista nostetaan laatta, jossa on 1–4 lammasta tai susi. Laumat kasvavat ja kasvaessaan tuottavat entistä enemmän pisteitä – mutta jos pussista nousee susi, se syö kaikki lampaat ja pelaajat jäävät pisteitä vaille.


Luostarien munkkien viihteeksi on tarjolla viinitarhoja. Viinitarhat tuottavat kolme lisäpistettä, mikäli ne ovat valmistuvan luostarin viereisissä ruuduissa. Jos luostari jää kesken, viinitarhoista ei ole mitään iloa.
 

Kukkulat ovat korkeampia seutuja eli laattoja, joiden alle piilotetaan toinen laatta. Ne paitsi poistavat pelistä salaa sattumanvaraisia laattoja laatanlaskijoiden harmiksi, myös auttavat tasatilanteissa. Jos siis kaupungissa on vaikkapa kaksi eriväristä meepleä, tavallisesti pisteet jaettaisiin, mutta jos toinen on kukkulalla, kukkulalla oleva saa pisteet yksin.

Käytännössä tätä ei vielä ole testattu, mutta pääsee ilman muuta kokeiluun seuraavassa Carcassonne-pelissä. Luultavasti muista lisäosista erikseen, kymppi-Carcassonnen kanssa. 

torstai 20. marraskuuta 2014

Sytykesipsit osa 1

Netin ihmeellinen maailma on varsin tulvillaan ideoita, enemmän kuin kukaan ehkä koko ikänään ehtii hyödyntää. Tähänkin törmäsin ihan vahingossa, niin kuin yleensä parhaiden ideoiden kanssa käy.

Sytykeruusuista lienevät kaikki kuulleet, mutta nyt törmäsin niiden toiseen versioon sytykesipseihin. Näitä oli tehty sekä kaupasta ostetuista vanulapuista että pahvista, jotka oli kastettu sulaan steariiniin. Idea on siis ihan sama kuin sytykeruusuissa, mutta toteutustapa vähän eri.

Kierrätysintoilija tietenkin lämpeni ajatukselle heti. Tarvikkeita kun löytyi omasta takaa ja olin juuri päässyt tuskailemasta sitä, mitä tehdä kolmella nurkissa lojuvalla Pringles-tuubilla. Lisäksi tarvittiin liimaa, sakset, tapettia ja pahvia.


Pahvi leikattiin sipsituubiin sopiviksi pyörylöiksi. Tämän verran materiaalia tuli yhdestä talouspaperirullahylsystä, yhdestä wc-paperirullahylsystä ja yhdestä kirjan toimittamiseen käytetystä pahvikotelosta. Tuollaisina nuo täyttävät yhden tuubin, mutta varmaankin ne kasvavat kokoa sen verran, että noista riittää valmiina ainakin kahteen tuubiin.

Sitten sopiva tapetti kehiin. Liimaa purkin kylkeen ja tapetti paikalleen.


Näyttävät ihan hyviltä ja tuollaista kehtaa jo pitää takanreunuksellakin mieluummin kuin sanomalehtinippua. Tarkoitus on antaa nämä joululahjoiksi, sillä olen niin tylsä, että itse pidän käytännöllisistä lahjoista eniten. Nämä kierrätyslahjat ovat monesta muustakin syystä mieleeni, ne ovat persoonallisia ja itse tehtyjä ja varsin edullisia. Näihin tuubeihin tuli kuluja liiman verran, jota sitäkään ei tarvinnut hakea kaupasta, kun sitä on yleensä meillä aina varastossa, tuubit,  pahvi ja tapetti olivat ilmaisia.


Seuraavaksi onkin sitten edessä varsinainen tulikoe, itse sipsien valmistaminen.